Erittäin hyvää huomenta koko Suomen kansa! 1,5 kuukautta kestänyt matkani lähenee kiihtyvällä tahdilla kohti sitä hetkeä, kun astun samanaikaisesti innostuneena ja vaikeroivana kotiin vievään lentokoneeseen. Kahden viikon päästä lopetan työnteon ja siirryn kahdeksi viikoksi lomalle. Wicked! Mutta palataanpas sitä ennen takaisin historiaan.
Sunnuntai-iltana (20.3.) lähdin yhdessä muiden suomalaisten (siis kolmen jampan: Villen, Juhan ja Mikon) kanssa legendaarisella pakettiautolla Perthin keskustaan katsomaan stand up -komiikkaa. Oikean baarin löydettyämme siirryimme takaoven kautta yläkertaan koettelemaan nauruhermoja. Ensimmäinen koomikko oli kohtalainen, mutta toinen onnistui puristamaan yleisöltä vedetkin silmistä. High five!
Perthistä lähdettyämme ja Clarksoniin selviydyttyämme näimme tien vierellä muutamia selkeästi kisahenkisiä kenguruita. Pojat ottivat ensimmäisen sprintin kenguruiden kanssa, mutta saivat karvaasti jäädä nuolemaan näppejään eläinten pomppiessa sinne mistä olivat tulleetkin. Jatkoimme matkaa, kunnes näimme taas muutaman sadan metrin päässä kookkaampia pussieläimiä. Auton vielä hidastaessa repäisin sivuoven auki ja juoksin sen mitä sandaalien suojaamista kintuistani lähti irti seurueeni huutaessa taustalla ”run run run..”. Ei ollut minustakaan kenguruille vastusta, mutta tulipahan juostua klo. 22.30 Australian pusikossa kenguruiden perässä. Normisunnuntai sanoisinko.
Maanantai-aamuna (21.3.) olin lähdössä kameran kanssa ulos kun Michael (työnantajani, toinen ”sijaisvanhemmistani”) tuli pyytämään minua töihin. Oli vapaapäiväni, mutta koska kaksi muuta työntekijää olivat kipeänä, en halunnut kieltäytyä pyynnöstä. Uuvuttavan työpäivän jälkeen menin hetkeksi kahden työkaverini kanssa kahville, kunnes vointi kävi niin huonoksi että oli pakko lähteä kämppään lepäämään.
Tiistaina (22.3.) heräsin taas karmeaan olotilaan. Mutta töihin oli lähdettävä, varsinkin kun oli vuoroni tehdä aamu- ja iltapäivän ajokierrokset. Keskipäivällä kävi olo sen verran epämääräiseksi, että kävin kämpällä nukkumassa parin tunnin ajan. Illalla osallistuin kaikesta sekavuudestani huolimatta nuorten aikuisten raamikseen.
Keskiviikkona (23.3.), rakkaan isäni syntymäpäivänä, oli pohja saavutettu eli töihin ei ollut lähtemistä. Nuha, päänsärky, lihassärky ja vatsakipu eivät antaneet armoa. Vietin koko päivän sängyssä maaten, iPodin monologia kuunnellen ja postikortteja kirjoittaen. Olo oli kuin henkisesti nuorella marsupilamilla, joka oli sidottu lehtimajaan hännästä kiinni ja jota oli kielletty roikkumasta liaaneissa. Turhauttavaa maata sisätiloissa auringon paistaessa 35 asteen voimalla verhojen takaa. Kääh.
Torstaina (24.3.) jatkoin toipumisen prosessointia viettämällä rauhallista aikaa työpäivän päätyttyä. Turhautumisen, stressin ja ikävän vaivaamaa mieltä ei voinut suklaan tai muiden herkkujen avulla lepuuttaa, mutta perheen kanssa skypettäminen näytteli isoa roolia mielialan kohentamisessa.
Perjantaina (25.3.) otin omani eli maanantaina menetetyn vapaapäivän takaisin. Päätin jatkaa alakuloisen mielen kohentamista ”shokkiterapian” avulla. Aamulla kahdeksalta herättyäni laitoin bikinit ylle ja aurinkorasvan iholle ja suuntasin iPodin kera aurinkotuoliin makaamaan. Pari tuntia horroksessa maattuani värjäsin ”sijaisäitini” hiukset onnistuneesti. Päivä jatkui paikalliseen ostoskeskukseen menemisellä ja australialaisen pankkitilin aukaisemisella. Prosessin helppoudesta iloisena jatkoin matkaa miellyttävään kahvilaan, jossa otin paastovapaan päivän kunniaksi suuren palan Cookies & Cream Cheesecakea ja laten. Makea leivos ja nautittava erikoiskahvi olivat juuri sitä mitä tarvitsinkin.
Edellä mainitulta reissulta palattuani oli aika suunnata toisentyyppisiin aktiviteetteihin. Koska kamerani oli ollut liian pitkään toimettomana, lähdin Lake Joondalupiin kuvaamaan paikallisia lintuja. Olosuhteet olivat äärimmäiset – en ole tainnut ennen valokuvata hiki otsalla 36 asteessa, kohtisuorassa paistavan auringon alla. Pari tuntia vesilintuja tähdättyäni aloin ihmettelemään kirkkaan ilman peittävää utua. Utuisuus vaihtui hetkessä selkeästi havaittavaksi savuksi ja päätin palata syrjäiseltä ranta-alueelta takaisin yleiselle puistoalueelle. Ei aikaakaan kun ymmärsin, että nyt ei ole pienestä hallitsemattomasta nuotiosta kyse vaan olinpaikkaani vauhdilla lähestyvästä metsäpalosta. Vaihdoin vitosvaihteeseen (aka jalat alle) ja varoitin läheisellä penkillä istuvaa keski-ikäistä miestä. Puisto tyhjeni pakoon juoksevista ihmisistä samalla kun savupilvi valtasi alaa. Pian kuuntelin useiden palosireenien, sammutuslentokoneiden ja uutishelikopterien melua. Palon sammuttaminen kesti useamman tunnin, mutta sekä ihmisvahingoilta että omakotitalojen tuhoilta säästyttiin. Fiuh.
Vietin vielä hetken Joondalupissa ennen junaan hyppäämistä ja Clarksoniin palaamista. Illalla jatkoin matkaa videovuokraamon kautta ystävieni Shannonin ja Timin kotiin. Söimme Timin tekemää päivällistä terassilla punaviinilasillisen ääressä lämpimässä auringonlaskussa, katselimme vuokraamamme semihämmentävän elokuvan ja suuntasimme puoliltaöin nukkumaan. Matkani ehkä tapahtumarikkain päivä oli lopultakin saapunut päätökseensä.
Lauantaina (26.3.) heräsin kahdeksalta ja suuntasin aamukahvin ääreen. Tim jatkoi hyvää työtään tekemällä meille aamupalaksi pekoni-muna-juusto-sämpylät. Kymmenen aikaan lähdin Shannonin kanssa läheiselle rannalle. Optimaaliset sääolosuhteet ja vilvoittava merivesi antoivat erittäin hienon aloituksen päivälle. Rannalta lähdettyämme kävimme tekemässä autolla pienen valokuvauskierroksen Yanchepin lähiseuduilla. Kahdeltatoista palasin kämpälle, otin pari tuntia aurinkoa takapihalla, söin, puin ja lähdin Villen, Andrewn ja Calebin kanssa Perthiin katsomaan amerikkalaisten ystäviemme konserttia. Konsertti oli integroituna paikallisen seurakunnan jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen päätyttyä ja useiden uusien ihmisten tapaamisten jälkeen palasimme kämppiimme keräämään voimia uutta päivää varten.
Sunnuntai (27.3.) koitti, sitä myöden jumikseen osallistuminen ja sen jälkeinen poikien kämpässä hilluminen. Mikäs sen mukavampaa kuin ottaa lounasta matkalta, ja suunnata hyvän seuran kera leppoisaa iltapäivää viettämään veden ja auringon ääreen. Käytännössä siis lilluin isossa kumisessa uima-altaassa 5 tuntia ja rupattelin suomalaisten ja australialaisten kanssa. Veri nise.
Maanantainen (28.3.) vapaapäivä meni suhteellisen samoissa merkeissä kuin edellinen päivä. Aamulla heräsin harvinaisen aikaisin (6.30am.) ja kävin valokuvaamassa tirppoja ja kaikkea eteeni osuvaa. Onnistuin myös saamaan puussa istuvan linnun ulostetta päälaelleni -.- .. Koko aamu- ja iltapäivä sujui taas erittäin mukavasti uima-altaassa noin 32 asteen lämmössä. Mmm.
Tiistaina (29.3.) oli töihin palaaminen kivuliasta, kiitos neljän peräkkäin vietetyn vapaapäivän. Töiden jälkeen suuntasin vauhdilla vaatteita vaihtamaan, syömään ja lopulta paikalliseen ostoskeskukseen, jossa pojat jo odottelivatkin. Lähdimme yhdessä Perthin keskustaa lähellä olevaan omakotitaloon, jossa ystävällemme oli järjestetty yllätyssyntymäpäiväjuhlat. Mielenkiintoista oli se, että juhlakalu oli tanskalainen + juhlien järjestäjinä olivat amerikkalaiset + juhlat pidettiin Australiassa. Keskimääräistä harvinaisempi yhtälö. Harvinaisuudestaan johtumatta (vai johtuen?) vietimme erittäin hyvän illan miellyttävän seuran ja herkullisen ruuan parissa. On nämä australialaiset vaan hienoa kansaa. Ai että.
Keskiviikkona (30.3.) kävin mukavan työpäivän päätteeksi pistämässä rahaa h.a.i.s.e.m.a.a.n Lakeside-ostoskeskuksessa. Ostin neljä erilaista kesä/juhlamekkoa noin 140 eurolla. Tuollaisen summan menettäminen tuntui pahalta, mutta ei se lopulta kovin kivulias hinta ole neljästä laadukkaasta mekosta.. Eihän? Lisäksi löysin tuliaiset äidilleni, eli enää parin-kolmen ihmisen tuliaiset ovat ostamatta. Yei!
Tällaista täällä, tavallaan vauhdikasta mutta tavallaan leppoisaa arkea. Kuvia (päivämäärän mukaan) löydät taas täältä: kuvat.fi
Nimim. teitä suunnattomasti ikävöivä.
