Päivät sujuvat hitaasti, odottaen. Australian viimeiset kiireiset viikot ovat jääneet jo kauas taakse, mutta siitä huolimatta Suomen arkeen totuttautuminen on keskeisesti vaiheessa. Elämä on toistaiseksi yhtä suurta kysymysmerkkiä työpaikan ja uuden asunnon puutteen vuoksi. Ehkä tämä tästä, askel askeleelta muuttuu helpommaksi kulkea. Suomi kun oli - ainakin vielä ennen lähtöä, se oma mukavuusalueeni.
Kahden viimeisen reissuviikon tekemiset ovat vielä julkaisematta, joten on aika laittaa kiireesti mustaa valkoiselle ennen kuin tapahtumat painuvat unohduksiin! Lyökäämme siis pakki päälle ja palatkaamme ajassa taaksepäin kokonaiset viisi viikkoa!
Kahden viimeisen reissuviikon tekemiset ovat vielä julkaisematta, joten on aika laittaa kiireesti mustaa valkoiselle ennen kuin tapahtumat painuvat unohduksiin! Lyökäämme siis pakki päälle ja palatkaamme ajassa taaksepäin kokonaiset viisi viikkoa!
Heräsimme sunnuntaina (10.4.) toiseen ja viimeiseen aamuun Margaret Riverillä. Olimme viettäneet pienen ystäväporukan kesken viikonlopun toistemme seurasta nauttien, noutoruokaa syöden, surffauskilpailuita katsoen ja paikallisten artistien konsertissa tanssien. Aamukahdeksalta hieraisimme unihiekat silmistämme, pakkasimme tavaramme ja ajelimme kohmeisina kahvinhakureissulle. Yahava-latte teki tehtävänsä molemmilla tarvittavilla osa-alueilla: mielen ja kehon herättämisessä. Jatkoimme matkaa leipomomyymälään aamupalanhakureissulle, ja lopulta paikalliselle kauppakadulle shoppailemaan. Mukaan ostosreissulta tarttui tuotteita toffeetehtaan herkuista vaatekappaleisiin. Mitä ihastuttavimmissa sisustuksen erikoisliikkeissä pyöriessämme mieleni teki ostaa joka toinen asia kotiin vietäväksi, tulevaan uuteen kämppään asetettavaksi. Tällä kertaa piti tyytyä katsomiseen ja koskemiseen, vetolaukun 20 kiloa kun on melko suppea painorajoitus. But anyway. Gotta love Margaret River.
Iltapäivä koitti, ja oli aika alkaa rauhassa suunnata kohti pohjoista eli kotia. Matkalla kiersimme toinen toistaan vaikuttavampia rantoja ja luontonähtävyyksiä. Saipahan kamerakin taas täyttää elämäntehtäväänsä! Ehdimme hetkeksi myös pysähtyä omatekemälle voileipälounaalle paikalliselle rannalle. Mmm.
Reissu jatkui vitsikkäästi ja aurinkoisesti. Noin 160 kilometrin päässä Perthistä kruisaillessamme lauloimme Australian outbackin (vrt. Pohjanmaan) kautta AC/DC:n TNT-rallia. Kurkku punaisena hoilatessamme Tim totesi auton kojelaudassa vilkkuvan punaisia valoja. Samalla kun valot lisääntyivät, Tim ohjasi autoa tien sivuun. Lopulta kontakti auton jarruihin ja ohjaukseen katosi täysin. 100 kilometriä tunnissa kulkenut automme pysähtyi omaehtoisesti rullauksen kautta moottoritien pientareelle. Tässä sitä oltiin, H.Moilasena ihmettelemässä mitä juuri tapahtui. Miehet hyörivät auton ympärillä tuloksetta: kaiken piti järjellä ajateltuna olla kunnossa. Autoa ei enää kuitenkaan saatu käyntiin. Ilta alkoi hämärtyä ja taivaanrantaa valaisevat salamat löivät lisää löylyä kiukaaseen. Istuimme autoon, sammutimme kaikki valonlähteet ja parin sekunnin hiljaisuuden rikkoi ilmaan etupenkiltä heitetty kysymys: "Who wants a beer?" :D Oluet haettiin ja B-suunnitelma viriteltiin. Tim soitti isälleen ja pyysi tätä tulla trailerin kanssa hakemaan meidät. Tämä pelastusoperaatio tulisi tosin kestämään muutaman ekstratunnin. Hihi.
Jos olisin ollut Suomessa, olisi autossa odottaminen todennäköisesti ollut hyvin erilaista. Voin vilpittömästi kertoa, että otimme kaiken mahdollisen ilon irti tapahtuneesta. Olimme onnekkaita, sillä takakontissa oli lounastarvikkeita sekä alkoholittomia että -holillisia juomia. Myös paperia löytyi puskapissaa varten :] Seuravaat kolme tuntia pitivätkin sisällään muun muassa seuraavia asioita: Viikonlopun tapahtumien nauhoittaminen puhelimeen lauseiden rakentamisen kautta. Päivällinen konepelliltä. Oluiden juonti suurella ilolla. Lennokkaan älykkäät vitsit ja niiden tuloksena käsittämättömät joukkonaurukohtaukset. Auton ikkunoita hakkaava sade ja sekä ulkona että autossa vallitseva pimeys. Miesten pelottelut auton viereen pysähtyvistä friikeistä.. And Tyneil's first squat.
Lopulta elämäni unohtumattomimmat autossa vietetyt tunnit olivat ohi Timin isän saapuessa paikalle. Kaatosateen vallitessa jouduimme tunnin säätämään autoa traileriin sopivuusongelmien vuoksi. Säädöstä voittaneina suoriuduttuamme istuimme väsyneinä autoon ja reissasimme viimeiset 160 kilometriä enemmän tai vähemmän koomassa. Perthiin päästessämme kävimme ensin viemässä rikki menneen auton mekaanikkoystävämme hallin pihaan, mikä sekin kesti hieman vajaan tunnin. Yöllä yhdeltä, noin 5 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, olin kotona. Mutta oli ikimuistoinen viikonloppu jokaisessa yksityiskohdassaan. Brilliant!!
Maanantaiaamuna (11.4.), vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen herättyäni, oli olotila jokseenkin sekava. Nautin täysin siemauksin ensimmäisestä lomapäivästäni, kuluneena perjantaina jäi siis viimeinen työpäiväni taakse (elij tästä päivästä seuraavat kaksi viikkoa kuluvat lomailun merkeissä Ü) Makailin lämpöisessä auringonpaisteessa, pyykkäsin ja tarkastelin reissulla ottamiani valokuvia.
Tiistaina (12.4.) kävin työpaikallani jutustelemassa oppilaiden ja työtoverien kanssa sekä ottamassa heistä valokuvia. Seuraavaksi suuntasin paikalliseen ostoskeskukseen. Etenin muutaman lahjatavarakaupan kautta Gloria Jean's kahvilaan herkkujen äärelle istumaan. Latte ja Bailey's juustokakku virittivät lämpimiä ajatuksia tätä maata kohtaan. Kuinka vaikeaa täältä lähteminen tuleekaan olemaan..
Iltapäivällä laitoin kuvia sekä Facebookiin että KUVASIVUILLE, ja illalla menin perinteiseen tapaan nuorten aikuisten raamikseen. Yksi rakas päivä Oseaniassa taas takana!
Keskiviikkona (13.4.) en myöskään osannut olla poissa työpaikaltani, vaan menin heti aamusta Somerlyyn kahvittelemaan. Tytöt lähtivät kymmenen aikaan Joondalupiin TAFEen, joten pääsin sopivasti heidän kyydillä Joondalup Laken tuntumaan. Olin päättänyt palata metsäpaloalueelle, alueelle josta lähdin viimeksi pinkomaan leviävää liekkimerta karkuun.
Joondalup Laken ympäröivä metsämaisema olivat muuttunut uskomattomalla tavalla. Vihertävänruskehtavat sävyt olivat vaihtuneet mustaan ja kirkkaanoranssiin. Vaalea hiekka oli saanut pölyävän, mustan tuhkakerroksen päälleen. Korpit olivat ainoat alueen tuhosta nauttivat eläimet.
Jatkoin matkaani kameran nakuttaessa ruutuja tästä karusta maisemasta. Pikkuhiljaa aloin havaita vihreyttä ja uutta elämää ympärilläni. Olin saavuttanut metsäpalon rajalinjan. Otin kuvia alueella ruokailevista upeista linnuista - ensimmäistä kertaa pääsin myös kuvaamaan Long-billed Corella -nimisiä suurikokoisia valko-oransseja papukaijoja. Kaikki päivän aikana otetut kuvat löydät täältä: 13.04.11
Joondalupin ostoskeskuksessa pyörähdettyäni palasin Clarksoniin ja istahdin aurinkotuoliin toviksi ennen cross trainerille siirtymistä. Mikä loistava vapaapäivä taas kerran takanapäin!
Torstaina (14.4.) vietin aamupäivän aurinkoa ottaen ja muita olennaisia velvollisuuksia täyttäen. Illansuussa kävin lisäksi lakkauttamassa kynteni ystäväni luona huomista konserttia varten. Loppuilta kului perheen kanssa skypettäen.
Perjantai (15.4.) oli suurella intressillä odotettu päivä! Lähdimme nimittäin iltapäivällä Juhan kanssa junalla kohti Perthin keskustaa ja Karnivoolin odotettua toista keikkaa. Ennen Metro Cityyn (keikkapaikalle) suuntaamista kävimme haukkaamassa Subwaystä ruokaa jaksamisen turvaamiseksi. Olimme suomalaisittain ajoissa liikenteessä, halusimme nimittäin varmistaa hyvät seisomapaikat olemalla hyvissä ajoin ennen keikan alkua paikanpäällä "jonottamassa". Repesimme nauruun tullessamme autiolle keikkapaikalle. Tämän erittäin menestyksekkään paikallisen bändin esiintymiseen oli tunti aikaa, eikä paikalla ollut ristinsielua. Tulipahan tämäkin taas todistettua, australialaiset eivät näe suurta tarvetta ajoissa olemiseen edes keikoilla. Haha.
Teimme peliliikkeen ja siirryimme kulman takana olevaan pubiin kuluttamaan aikaa. Nappasimme tiskiltä yhdet ja istuimme puisen pöydän äärelle. En tiennytkään olevani Karnivool-magneetti ennen kuin bändin kitaristi, basisti ja rumpali kävelivät pubin ovista sisään. Ian Kennyä ei näkynyt, sääli, mutta hyväksyttävää. Miehet siirtyivät tiskin kautta pöytään istumaan.
Puolen litran tuopin juomisen myötä vessassa käymisen tarve ennen lähtöä oli luonnollista. Vessaan lähtiessäni mietin Juhan kanssa ääneen, olisikohan tuo tuoppi rentouttanut lihaksia sen verran että miehille kehtaisi mennä juttelemaan. Asiaa edelleen pohtiessani siirryin vessaan. Vessassa päädyin myöntävään vastaukseen. Niinpä toimituksen jälkeen kurvasin miesten pöydän luo, pyytelin anteeksi keskeyttämistä ja selitin tilanteen. "Muistatteko kun Margaret Riverillä Kenny omisti biisin suomalaiselle tytölle.." Miehet nyökyttivät ja vastasivat muistavansa. ".. Se tyttö olen minä, joten olisin hyvin kiitollinen jos voisitte kiittää Kennyä blaablaa..". Siitä se sitten lähti. Esittelimme itsemme ja jatkoimme tovin jutustelua ennen kuin palasin Juhan luo leveämpääkin leveämmän hymyn kera. Onneksi sain mentyä bändiläisten luo, muuten olisi jäänyt jälkeenpäin kaduttamaan. Ja Juha nauroi. Sanoi olevansa onnellinen päästessään osalliseksi tästä kaikesta Karnivool-kuviosta :D. Ylennys Karnivool-magneetiksi oli viimeistään tämän myötä saavutettu!
Palasimme Metro Cityyn noin 10 minuuttia ennen keikan alkua. Etuovella oleva jono oli edelleen säälittävä siihen nähden, mikä moisen bändin esiintymisen muualla kuin Australiassa synnyttäisi. Mutta emme valittaneet, saimme sentäs hyvät paikat sisälle päästyämme. Shannon, Tim, Timin sisko ja hänen poikaystävänsä tulivat hetken päästä myös paikalle. Seisoskelimme toisessa rivissä kahden lämppäribändin ajan. Karnivoolin aloitettua tunkeuduimme yleisön läpi toiseen kerrokseen paremmalle paikalle. Tämä keikka oli sekä kuultava että nähtävä!
Ja mikä mieletön illan setti olikaan! Yleisö oli haltioissaan: tanssi, remusi, lauloi, taputti. Bändi veti loistavasti loistavat biisit. Vajaan parin tunnin keikka ei jättänyt talvesta tullutta suomalaistakaan kylmäksi. T.ä.s.s.ä yleisöstä napattu video illan meiningistä.
Keikan päätteeksi hyppäsimme Juhan kanssa Shannonin kyytiin ja palasimme koteihimme. Ai että tuntuivat jalat hyvälle korkokengissä, juuri niin hyvälle kuin keikkaillan päätteeksi kuuluukin Ü Vinkki: keikkaelämyksen parantamiseksi korkokenkien pitämisen lisäksi kannattaa opetella kappaleiden sanat ulkoa. Viimeisen 5 päivää olin kuunnellut bändin kolmen levyn biisejä tauotta, lyriikoita päntäten. Parantaa huomattavasti meininkiä, jos biiseihin pääsee keikalla mukaan. Ai että. Mikä hieno ,hieno ilta!
Lauantaina (16.4.) hyppäsimme yhdentoista aikaan Shannonin, Juhan, Michaelin ja Judithin kanssa Terryyn ja lähdimme päivän perheajelulle! Tällä kertaa lähdimme ajamaan kaakkoon Perthistä ja jäimme mielenkiinnolla odottamaan mitä matka toisi tullessaan. Pysähdyimme upeassa laaksossa ja otimme kuvia sekä toisistamme että ympäröivistä maisemista. Reilun puolen tunnin jälkeen jatkoimme matkaa lounaalle leppoisaan ravintolaan. Kävimme pyörähtämässä pienessä käsityökaupassa ennen kuin siirryimme toiselle pienelle piknikalueelle. Päivän kohokohta oli kuitenkin vielä edessäpäin, Judith nimittäin löysi esitteestä pussieläimille tarkoitetun sairaalan mainoksen. Ajoimme metsän keskelle kotieläinpihaa muistuttavalle alueelle ja lähetimme Michaelin etsimään paikan omistajaa. Sammutimme auton ja astuimme omakotitalon ovesta sisään. Oven sisäpuolella olevan kaapin ylähyllyllä näkyi heti ensimmäisenä lintupatsas. Eiku O.o Oliko se sittenkin elävä? Kyllä! Näin omistajat väittivät. Siinä se tirppa tapitti liikahtamatta, jossain vaiheessa pääsimme itsekin toteamaan että kyllä sillä silmäluomet räpsyivät. Hassu eläin.
Tämän eläinsairaalan omisti pariskunta, joka oli jo vuosia tehnyt töitä orvoiksi jääneiden ja loukkaantuneiden eläinten parissa. Heillä oli täällä kotonaan eläimiä käärmeistä punakenguruihin, vompatista hevosiin, linnuista opossumiin. He siis käytännössä omistivat koko elämänsä ja arkensa näiden eläinten toipumisen turvaamiseen. Mutta paskempaakin arkea voisi kyllä elää. Koko olohuone oli täynnä kylmälaukkuja, kylmälaukkujen sisällä kangaspusseja, kangaspussien sisällä kenguruvauvoja O.o Nainen nosteli meille näitä sydäntämurskaavan kauniita kenguruvauvoja syleihimme. Siirryimme myös ulos aikuisten kenguruiden ja Quokkien pariin. Saimme kurkistaa kengurun pussiin ja nähdä pussissa olevan pienen sikiön. Crazy!! Mikä ihmeellinen päivä kaiken kaikkiaan! Kuvat!
Sunnuntaina (17.4.) vietimme perinteisen jumalanpalveluksen ja sen jälkeen lähdin yhdessä Shannonin ja Judithin kanssa katsomaan myyntitalojen esittelyjä. Kiersimme talot huone huoneelta läpi, kommentoimme tilojen toimivuutta yksityiskohtaisesti ja otimme ideoita sisustuksesta. Sopivan naisellista meininkiä! ;) Kiertelyn jälkeen menimme Margaret Riverin suklaatehtaan myymälään, samankaltaiseen paikkaan kuin kävin itse Margaret Riverillä 1,5 vuotta sitten. Istuimme alas herkkukeksien ja laten pariin. Mmm. Tämän jälkeen palasimme kotiin illanviettoon.
Maanantaiaamuna (18.4.) lähdin kauan odottamalleni eläintarhareissulle. Perthissä yksi parhaimmista vapaa-ajanviettotavoista on paikallisessa eläintarhassa vierailu. Eläimiä löytyy jokaiselta maapallon mantereelta, pääsääntöisesti Afrikasta ja Australiasta. Reilun puolen tunnin junamatkan ja 15 minuutin bussimatkan jälkeen maksoin 21 dollarin sisäänpääsymaksun ja lähdin kameran kanssa kiertämään eksoottisten eläinten aitauksia. Kuvia kertyi taas tuhatkunta, parhaimmiston löydät täältä!
Iltapäivällä eläintarhasta selviydyttyäni palasin Perthin keskustaan ja istuin Hungry Jack'siin syömään. Kiertelin hetken aikaa keskustan katuja ja ostin Rockley Roadia itselleni ja läheisilleni tuliaisiksi. Viimeinen päivä Perthissä ennen lähtöä oli takanapäin..
Tiistaina (19.4.) lähdin ensin ruokaostoksille ja kampaajalle paikalliseen ostoskeskukseen ja sen jälkeen jatkoin matkaani Somerlyyn hyvästelemään oppilaita. Tytöillä oli viimeinen koulupäivä ennen pääsiäislomaa, joten en tulisi enää näkemään heitä ennen lähtöäni. Katselimme pari elokuvaa, herkuttelimme ja jutustelimme. Lopulta oli halauksien ja vaikeiden hyvästelyiden aika. Näitä nuoria tulee ikävä.
Illalla pidimme myös viimeisen raamiksen "Timothy housella" eli kämpässä jossa suomalaiset pojat asuivat.
Keskiviikkona (20.4.) vietin suurimman osan ajasta työkuvioissa. Aamulla pidimme parin tunnin palaverin ja sen jälkeen jatkoimme iltapäivää siivouksen merkeissä. Päivän päätteeksi hyvästelin taas ison osan rakkaita ihmisiä. Reilu viikko enää matkaa edessä, sen huomaa viimeistään lisääntyvistä hyvästelyiden määrästä.
Torstaina (21.4.) heräsin kuudelta kuvaamaan auringonnousua tältä omakotitaloalueelta. Hieman myöhemmin kävin pankissa asioimassa loistavimman tapaamani asiakaspalvelijan kanssa. Tarkoitukseni oli vaihtaa palkkarahani australialaiselta tililtä suomalaiselle tililleni, mutta asiointi venyikin kun jäin asiakaspalvelijani kanssa keskustelemaan matkustamisesta ja maailman eri kolkista. Hymyssäsuin jatkoin matkaani Gloria Jean's kahvilaan laten ääreen muistelemaan taakse jäänyttä matkaa ja pohtimaan tulevaa. Nämä hetket menevät ehdottomasti top 5 sisään, tekee hyvää istua itsekseen välillä alas ja rauhoittumaan lempieväiden äärelle. Reilun tunnin istuttuani kävelin muutamien lahjatavaraliikkeiden läpi ja ostin kiitoslahjoja ja kortteja ystävilleni ja "sijaisperheelleni".
Tämän aamureissuni jälkeen palasin kotiini, josta my sister from another mister tuli hakemaan minut. Hyppäsimme pieneen siniseen autoon ja lähdimme ajamaan kohti Fremantlea. Matkalla pysähdyimme rantatien varressa olevaan kahvilaan valtavalle lattekupposelle. Upeat näköalat, upea auringonpaiste, upea seura :] Matka jatkui rannikkoa pitkin Jamie Cullumia kuunnellen. Löysimme Fremantlen ydinkeskustaan heti ensiyrittämällä! Parkkeerasimme auton ja suoritimme seuraavat asiat: Soitimme didgeridoota ammattilaisen opastuksella. Kiersimme sisustusliikkeitä. Sain syntymäpäivälahjaksi toivomiani lasinalusia. Sovitimme upeita kenkiä. Ihastelimme vaatteita. Söimme nautinnollista lounasta. Palasimme autolle. Ajoimme harhaan. Ajoimme Hillary'siin. Kiersimme sisustusliikkeitä. Ihastelimme vaatteita. Söimme nautinnolliset jäätelöannokset. Palasimme kotiin Paramoren ja auringonlaskun saattelemana.
Päivä ei tapahtumarikkaudessaan suinkaan päättynyt tähän, vaan menimme illalla seitsemältä vielä pääsiäisjumalanpalvelukseen Somerlyyn ja sen jälkeen pelasimme tiukan Pictionary-matsin Shannonin, Calebin ja Judithin kanssa. Ladybird! Haha.
Perjantai (22.4.) pyörähti käyntiin toisella pääsiäisjumalanpalveluksella, jonka jälkeen lähdimme Juhan kanssa Timothy houselle viettämään leppoisaa päivää lounaanhakureissun, golden gaytimen ja musan parissa. Iltapäivällä lähdin kävelemään kohti Quinnsin rantaa ajatuksena kuvata auringonlasku. Matka oli kivinen, kova ja rakkoja tuottava, mutta pilvetön, uskomattoman kaunis auringonlasku oli jokaisen kipupisteen arvoinen! Kuvat löydät täältä: 16.04.11
Lauantaina (23.4.) iltapäivällä menin Juhan ja Andrewn kanssa kauppaan ostamaan leivontatarvikkeita! Saimme nimittäin pari viikkoa sitten idean, että pitäisi kolmestaan leipoa. Niinpä kiertelimme kaupan käytäviä ja mietimme mitä tekisimme. Mukaan tarttui ainekset erittäin makeaa valkosuklaamarjakakkua varten ja golden gaytimet tietenkin. Palasimme Timothy houselle ja kävimme kakunteon kimppuun. Mikä mieletön luomus siitä lopulta tulikin! Ja erittäin makea sellainen :D Itsellenihän olisi riittänyt pelkkä kakku, mutta miehet halusivat vielä kuorrutuksen ja nonparelleja päälle.. Kakkua syödessä katsoimme Titanic II:n, naurettavimma ikinä tehdyn leffan. Mikä loistava päivä! :D
Sunnuntaina (24.4.) menimme viimeisen Somerlyssä vietetyn messun jälkeen suurella porukalla Yanchep National Parkiin syömään lounasta. Nämä reissut jättävät kultaisia muistoja, kumpa Suomessakin tulisi enemmän vietettyä tällä tavalla perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa aikaa! Lounaan jälkeen teimme pienen ekskursion itse luonnonpuistossa, tsekkasimme eukalyptyksesta juopuneet koalat ja pienen matkamuistokaupan. Eteeni tuli melko suuri ongelma: luottokorttini luottaraja on ylittynyt, joten en saa enää penniäkään tileiltäni ulos rahaa (jota niissä siis kyllä on :D) O.o Että näin. Mutta tästäkin selvitään muiden avustuksella!
Maanantaina (25.4.) oli matkan aikaisin herätys! Viideltä Shannon, Tim ja Juha kurvasivat kotini pihaan ja noukkivat minut kyytiinsä. Oli Australian veteraanien muistopäivä, ja lähdimme sitä kunnioittamaan King's Parkiin tuhansien muiden ihmisten kanssa. Aamu oli pimeä ja viileä, mutta puistossa seisoskellessamme alkoi aurinko upeasti nousta kaupungin yli. Maisemat kukkulan päälle olevasta puistosta oli upeat. Tämän parituntisen ainutlaatuisen kokemuksen jälkeen lähdimme aamupalanhakureissulle Hungry Jack'siin. Mmm. Kahvia ja rasvaista aamupalaa. Seuraavaksi menimme läheiselle kauppatorialueelle kiertelemään ja lakritseja maistelemaan.
Koko aamupäivän kestäneeltä reissulta selviydyttyämme menin hetkeksi kotiini nukkumaan ennen Shannonin ja Timin talolle lautapelejä pelaamista. Nappasimme smartass-Juhan mukaamme Calebin kanssa Yanchepiin ajaessamme. Shannonin ja Timin luona vessassa käydessäni tein melko jäätävän löydön. Jaloissani chillasi noin 10-15 punkkia. Muutamia yksittäisiä olijoita löytyi myös käsistäni ja keskivartalostani. Yääää. En ymmärrä miten ja mistä olen ne saanut, koko aamun pidin nimittäin farkkuja ja kahta pitkähiasta ylläni. En myöskään mennyt sen enempää pusikkoihin kuin kukaan muukaan. Käsittämätöntä. Kävin suihkussa ja otin ötökät parhaani mukaan itsestäni irti. Illalla olikin edessä vaatteiden ja lakanoiden pyykkäys sekä muutamat lisäpunkkitarkastukset. Ällöttävää.
Matka jatkuu punkeista huolimatta! Tiistaina (26.4.) lähdin puoliltapäivin Timin kanssa moottoripyöräajelulle. Reilun tunnin kyydissä istumisen jälkeen olivat kädet suhteellisen hapoilla. Normaalistihan sitä kuvittelisi reisien olevan suurimmassa rasituksessa, mutta tuon pyörän takana istuessaan tulee suurin rasitus käsille. Mutta sama kai se mikä osa rasittuu kunhan vauhti pidetään yllä!
Viideltä hyppäsin vuorostaan Emman auton kyytiin ja ajoimme hänen kotiinsa. Sain taas upeat kynnet kotiin lähtemisen kunniaksi :) Kyllä nyt kelpaa! Illalla pelailimme vielä lautapelejä kera ystävien. Viimeinen kokonainen päivä Australiassa oli purkissa.
Tähän päivään herääminen on ollut jo pitkään ei-toivottujen asioiden listalla. Niin paljon kun ikävöin Suomessa olevia rakkaita, niin paljon tulen ikävöimään täällä olevia rakkaita. Välillä ei ole helppoa kokea, että koti on kahdessa eri paikassa maailman eri puolilla :(
Yhdeltätoista menin Shannonin, Tyneilin ja Emman kanssa kahville Dome-rantakahvilaan. Joimme suuret kupilliset lattea ja söimme Shannonin kanssa puoliksi lämpimiä pannukakkuja marjoilla ja jäätelöllä. Nyt on pannukakkuihinkin laitettu rasti To do -listalla :) Mmmm. Vietimme pari tuntia yhdessä menneille muistoille nauraen ja tulevaisuutta päivittäen. Lopulta oli aika hyvästellä Tyneil ja Emma.. ARGH. :(
Shannon vei minut KFC:n autokaistan läpi ja pakotti minut maistamaan golden gaytimen pirtelöversiota. Pirtelöä ryystätessämme ja kanawrap-lounasta syödessämme pelasin pari erää Mastermind-lautapeliä. Seuraavaksi oli aika käydä suihkussa, meikata ja pukea. Laukku oli pakattu, joten se oli jo valmiiksi lähtövalmiina. Ennen lähtöä halusin käydä vielä hyvästelemässä työkaverini perheineen, joten kävimme pikaisesti Judithin kanssa heillä kotona pyörähtämässä. Nyt on ollut turhan monta kertaa tippa linssissä päivän aikana. ARGH.
Kotiin päästessämme heitimme tavarat koulubussiin ja suuntasimme Michaelin, Judithin, Calebin, Shannonin, Timin ja Juhan kanssa kohti Perthin kasinoa. Menimme päivälliselle siihen samaiseen ravintolaan ja samaiseen pöytään istumaan, jossa olimme Kimmon, Michalin ja Calebin kanssa 1,5 vuotta sitten. Tämä oli kärsimysnostalgiaa pahimmillaan ja parhaimmillaan. Seuraavaksi suuntasimme pariksi tunniksi itse pelimaailman pariin, myös Andrew liittyi seuraamme. Miesten tuhlattua koko omaisuutensa ja kellon lähestyttyä kymmentä oli aika lähteä kohti lentokenttää. Shannon, Michael ja Judith lähtivät saattelemaan minua, nuoremmat miehet jatkoivat matkaa suoraan kotiin. Lisää hyvästelyjä. ARGH.
Lentokentälle saavuttuamme kävin check in:ssä ja jätin 20,4 kiloisen laukkuni viranomaisten haltuun siinä uskossa, että näkisin laukkuni taas Helsinki-Vantaan lentokentällä. Istuimme hetken aikaa pöydän äärellä ja otimme valokuvia. Mutta raja oli taas ylitettävä. Se raja, josta vain lentolipun omaavat pääsevät yli. Ja siihen rajaan vuodatetaan nyt ja tulevaisuudessa niin monta kyyneltä. Minkäs teet, kun ikävä kasvaa heti kun viivan yli astuu.
Passintarkastus. Kyynel. Turvatarkastus. Kyynel. Lentokoneeseen pääsyn odottelemista. Lentokoneeseen nousu. Helsinkiin matkustavien australialaisten kanssa jutteleminen. Nuokkuminen. Lentokoneruuan syöminen. Vieressä istuvan Hong Kongilaisen miehen kanssa jutteleminen. Hong Kongiin laskeutuminen 8 tunnin lennon jälkeen. Seuraavan lähtöportin etsiminen. 2h odottaminen. Vessassa käyminen. Reisillä olevien kuumien ja punoittavien pilkkujen havaitseminen. Pelko punkkien vaarallisuudesta. Sydämentykytys. Koneeseen nousu. Vanhan englantilaisen herrasmiehen, Johnin, viereen istuminen. Pelottavien oireiden lieventyminen. Rauha. Uni. Ruoka. Leffa. Ruoka. Leffa. Ruoka. Passiivinen oleminen. Johnin kanssa höpöttäminen. Lontooseen laskeutuminen 14h lennon päätteeksi. Johnin hyvästeleminen. Starbucksista grande laten hakeminen ja portille suuntaaminen. Portilla koomaaminen ja ensimmäisten suomalaisten näkeminen. Koneeseen raahautuminen. Vanhan kotipaikkakuntalaisen tutun näkeminen. Ilo. 3 tuntisen lennon kestävä keskustelu Australiasta ja Amerikasta. Suomeen laskeutuminen. Vetolaukun hakeminen. Rakkaiden näkeminen. Ilo ja helpottava hengähdys. Suomessa.
Iltapäivä koitti, ja oli aika alkaa rauhassa suunnata kohti pohjoista eli kotia. Matkalla kiersimme toinen toistaan vaikuttavampia rantoja ja luontonähtävyyksiä. Saipahan kamerakin taas täyttää elämäntehtäväänsä! Ehdimme hetkeksi myös pysähtyä omatekemälle voileipälounaalle paikalliselle rannalle. Mmm.
Reissu jatkui vitsikkäästi ja aurinkoisesti. Noin 160 kilometrin päässä Perthistä kruisaillessamme lauloimme Australian outbackin (vrt. Pohjanmaan) kautta AC/DC:n TNT-rallia. Kurkku punaisena hoilatessamme Tim totesi auton kojelaudassa vilkkuvan punaisia valoja. Samalla kun valot lisääntyivät, Tim ohjasi autoa tien sivuun. Lopulta kontakti auton jarruihin ja ohjaukseen katosi täysin. 100 kilometriä tunnissa kulkenut automme pysähtyi omaehtoisesti rullauksen kautta moottoritien pientareelle. Tässä sitä oltiin, H.Moilasena ihmettelemässä mitä juuri tapahtui. Miehet hyörivät auton ympärillä tuloksetta: kaiken piti järjellä ajateltuna olla kunnossa. Autoa ei enää kuitenkaan saatu käyntiin. Ilta alkoi hämärtyä ja taivaanrantaa valaisevat salamat löivät lisää löylyä kiukaaseen. Istuimme autoon, sammutimme kaikki valonlähteet ja parin sekunnin hiljaisuuden rikkoi ilmaan etupenkiltä heitetty kysymys: "Who wants a beer?" :D Oluet haettiin ja B-suunnitelma viriteltiin. Tim soitti isälleen ja pyysi tätä tulla trailerin kanssa hakemaan meidät. Tämä pelastusoperaatio tulisi tosin kestämään muutaman ekstratunnin. Hihi.
Jos olisin ollut Suomessa, olisi autossa odottaminen todennäköisesti ollut hyvin erilaista. Voin vilpittömästi kertoa, että otimme kaiken mahdollisen ilon irti tapahtuneesta. Olimme onnekkaita, sillä takakontissa oli lounastarvikkeita sekä alkoholittomia että -holillisia juomia. Myös paperia löytyi puskapissaa varten :] Seuravaat kolme tuntia pitivätkin sisällään muun muassa seuraavia asioita: Viikonlopun tapahtumien nauhoittaminen puhelimeen lauseiden rakentamisen kautta. Päivällinen konepelliltä. Oluiden juonti suurella ilolla. Lennokkaan älykkäät vitsit ja niiden tuloksena käsittämättömät joukkonaurukohtaukset. Auton ikkunoita hakkaava sade ja sekä ulkona että autossa vallitseva pimeys. Miesten pelottelut auton viereen pysähtyvistä friikeistä.. And Tyneil's first squat.
Lopulta elämäni unohtumattomimmat autossa vietetyt tunnit olivat ohi Timin isän saapuessa paikalle. Kaatosateen vallitessa jouduimme tunnin säätämään autoa traileriin sopivuusongelmien vuoksi. Säädöstä voittaneina suoriuduttuamme istuimme väsyneinä autoon ja reissasimme viimeiset 160 kilometriä enemmän tai vähemmän koomassa. Perthiin päästessämme kävimme ensin viemässä rikki menneen auton mekaanikkoystävämme hallin pihaan, mikä sekin kesti hieman vajaan tunnin. Yöllä yhdeltä, noin 5 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, olin kotona. Mutta oli ikimuistoinen viikonloppu jokaisessa yksityiskohdassaan. Brilliant!!
Maanantaiaamuna (11.4.), vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen herättyäni, oli olotila jokseenkin sekava. Nautin täysin siemauksin ensimmäisestä lomapäivästäni, kuluneena perjantaina jäi siis viimeinen työpäiväni taakse (elij tästä päivästä seuraavat kaksi viikkoa kuluvat lomailun merkeissä Ü) Makailin lämpöisessä auringonpaisteessa, pyykkäsin ja tarkastelin reissulla ottamiani valokuvia.
Tiistaina (12.4.) kävin työpaikallani jutustelemassa oppilaiden ja työtoverien kanssa sekä ottamassa heistä valokuvia. Seuraavaksi suuntasin paikalliseen ostoskeskukseen. Etenin muutaman lahjatavarakaupan kautta Gloria Jean's kahvilaan herkkujen äärelle istumaan. Latte ja Bailey's juustokakku virittivät lämpimiä ajatuksia tätä maata kohtaan. Kuinka vaikeaa täältä lähteminen tuleekaan olemaan..
Iltapäivällä laitoin kuvia sekä Facebookiin että KUVASIVUILLE, ja illalla menin perinteiseen tapaan nuorten aikuisten raamikseen. Yksi rakas päivä Oseaniassa taas takana!
Keskiviikkona (13.4.) en myöskään osannut olla poissa työpaikaltani, vaan menin heti aamusta Somerlyyn kahvittelemaan. Tytöt lähtivät kymmenen aikaan Joondalupiin TAFEen, joten pääsin sopivasti heidän kyydillä Joondalup Laken tuntumaan. Olin päättänyt palata metsäpaloalueelle, alueelle josta lähdin viimeksi pinkomaan leviävää liekkimerta karkuun.
Joondalup Laken ympäröivä metsämaisema olivat muuttunut uskomattomalla tavalla. Vihertävänruskehtavat sävyt olivat vaihtuneet mustaan ja kirkkaanoranssiin. Vaalea hiekka oli saanut pölyävän, mustan tuhkakerroksen päälleen. Korpit olivat ainoat alueen tuhosta nauttivat eläimet.
Jatkoin matkaani kameran nakuttaessa ruutuja tästä karusta maisemasta. Pikkuhiljaa aloin havaita vihreyttä ja uutta elämää ympärilläni. Olin saavuttanut metsäpalon rajalinjan. Otin kuvia alueella ruokailevista upeista linnuista - ensimmäistä kertaa pääsin myös kuvaamaan Long-billed Corella -nimisiä suurikokoisia valko-oransseja papukaijoja. Kaikki päivän aikana otetut kuvat löydät täältä: 13.04.11
Joondalupin ostoskeskuksessa pyörähdettyäni palasin Clarksoniin ja istahdin aurinkotuoliin toviksi ennen cross trainerille siirtymistä. Mikä loistava vapaapäivä taas kerran takanapäin!
Torstaina (14.4.) vietin aamupäivän aurinkoa ottaen ja muita olennaisia velvollisuuksia täyttäen. Illansuussa kävin lisäksi lakkauttamassa kynteni ystäväni luona huomista konserttia varten. Loppuilta kului perheen kanssa skypettäen.
Perjantai (15.4.) oli suurella intressillä odotettu päivä! Lähdimme nimittäin iltapäivällä Juhan kanssa junalla kohti Perthin keskustaa ja Karnivoolin odotettua toista keikkaa. Ennen Metro Cityyn (keikkapaikalle) suuntaamista kävimme haukkaamassa Subwaystä ruokaa jaksamisen turvaamiseksi. Olimme suomalaisittain ajoissa liikenteessä, halusimme nimittäin varmistaa hyvät seisomapaikat olemalla hyvissä ajoin ennen keikan alkua paikanpäällä "jonottamassa". Repesimme nauruun tullessamme autiolle keikkapaikalle. Tämän erittäin menestyksekkään paikallisen bändin esiintymiseen oli tunti aikaa, eikä paikalla ollut ristinsielua. Tulipahan tämäkin taas todistettua, australialaiset eivät näe suurta tarvetta ajoissa olemiseen edes keikoilla. Haha.
Teimme peliliikkeen ja siirryimme kulman takana olevaan pubiin kuluttamaan aikaa. Nappasimme tiskiltä yhdet ja istuimme puisen pöydän äärelle. En tiennytkään olevani Karnivool-magneetti ennen kuin bändin kitaristi, basisti ja rumpali kävelivät pubin ovista sisään. Ian Kennyä ei näkynyt, sääli, mutta hyväksyttävää. Miehet siirtyivät tiskin kautta pöytään istumaan.
Puolen litran tuopin juomisen myötä vessassa käymisen tarve ennen lähtöä oli luonnollista. Vessaan lähtiessäni mietin Juhan kanssa ääneen, olisikohan tuo tuoppi rentouttanut lihaksia sen verran että miehille kehtaisi mennä juttelemaan. Asiaa edelleen pohtiessani siirryin vessaan. Vessassa päädyin myöntävään vastaukseen. Niinpä toimituksen jälkeen kurvasin miesten pöydän luo, pyytelin anteeksi keskeyttämistä ja selitin tilanteen. "Muistatteko kun Margaret Riverillä Kenny omisti biisin suomalaiselle tytölle.." Miehet nyökyttivät ja vastasivat muistavansa. ".. Se tyttö olen minä, joten olisin hyvin kiitollinen jos voisitte kiittää Kennyä blaablaa..". Siitä se sitten lähti. Esittelimme itsemme ja jatkoimme tovin jutustelua ennen kuin palasin Juhan luo leveämpääkin leveämmän hymyn kera. Onneksi sain mentyä bändiläisten luo, muuten olisi jäänyt jälkeenpäin kaduttamaan. Ja Juha nauroi. Sanoi olevansa onnellinen päästessään osalliseksi tästä kaikesta Karnivool-kuviosta :D. Ylennys Karnivool-magneetiksi oli viimeistään tämän myötä saavutettu!
Palasimme Metro Cityyn noin 10 minuuttia ennen keikan alkua. Etuovella oleva jono oli edelleen säälittävä siihen nähden, mikä moisen bändin esiintymisen muualla kuin Australiassa synnyttäisi. Mutta emme valittaneet, saimme sentäs hyvät paikat sisälle päästyämme. Shannon, Tim, Timin sisko ja hänen poikaystävänsä tulivat hetken päästä myös paikalle. Seisoskelimme toisessa rivissä kahden lämppäribändin ajan. Karnivoolin aloitettua tunkeuduimme yleisön läpi toiseen kerrokseen paremmalle paikalle. Tämä keikka oli sekä kuultava että nähtävä!
Ja mikä mieletön illan setti olikaan! Yleisö oli haltioissaan: tanssi, remusi, lauloi, taputti. Bändi veti loistavasti loistavat biisit. Vajaan parin tunnin keikka ei jättänyt talvesta tullutta suomalaistakaan kylmäksi. T.ä.s.s.ä yleisöstä napattu video illan meiningistä.
Keikan päätteeksi hyppäsimme Juhan kanssa Shannonin kyytiin ja palasimme koteihimme. Ai että tuntuivat jalat hyvälle korkokengissä, juuri niin hyvälle kuin keikkaillan päätteeksi kuuluukin Ü Vinkki: keikkaelämyksen parantamiseksi korkokenkien pitämisen lisäksi kannattaa opetella kappaleiden sanat ulkoa. Viimeisen 5 päivää olin kuunnellut bändin kolmen levyn biisejä tauotta, lyriikoita päntäten. Parantaa huomattavasti meininkiä, jos biiseihin pääsee keikalla mukaan. Ai että. Mikä hieno ,hieno ilta!
Lauantaina (16.4.) hyppäsimme yhdentoista aikaan Shannonin, Juhan, Michaelin ja Judithin kanssa Terryyn ja lähdimme päivän perheajelulle! Tällä kertaa lähdimme ajamaan kaakkoon Perthistä ja jäimme mielenkiinnolla odottamaan mitä matka toisi tullessaan. Pysähdyimme upeassa laaksossa ja otimme kuvia sekä toisistamme että ympäröivistä maisemista. Reilun puolen tunnin jälkeen jatkoimme matkaa lounaalle leppoisaan ravintolaan. Kävimme pyörähtämässä pienessä käsityökaupassa ennen kuin siirryimme toiselle pienelle piknikalueelle. Päivän kohokohta oli kuitenkin vielä edessäpäin, Judith nimittäin löysi esitteestä pussieläimille tarkoitetun sairaalan mainoksen. Ajoimme metsän keskelle kotieläinpihaa muistuttavalle alueelle ja lähetimme Michaelin etsimään paikan omistajaa. Sammutimme auton ja astuimme omakotitalon ovesta sisään. Oven sisäpuolella olevan kaapin ylähyllyllä näkyi heti ensimmäisenä lintupatsas. Eiku O.o Oliko se sittenkin elävä? Kyllä! Näin omistajat väittivät. Siinä se tirppa tapitti liikahtamatta, jossain vaiheessa pääsimme itsekin toteamaan että kyllä sillä silmäluomet räpsyivät. Hassu eläin.
Tämän eläinsairaalan omisti pariskunta, joka oli jo vuosia tehnyt töitä orvoiksi jääneiden ja loukkaantuneiden eläinten parissa. Heillä oli täällä kotonaan eläimiä käärmeistä punakenguruihin, vompatista hevosiin, linnuista opossumiin. He siis käytännössä omistivat koko elämänsä ja arkensa näiden eläinten toipumisen turvaamiseen. Mutta paskempaakin arkea voisi kyllä elää. Koko olohuone oli täynnä kylmälaukkuja, kylmälaukkujen sisällä kangaspusseja, kangaspussien sisällä kenguruvauvoja O.o Nainen nosteli meille näitä sydäntämurskaavan kauniita kenguruvauvoja syleihimme. Siirryimme myös ulos aikuisten kenguruiden ja Quokkien pariin. Saimme kurkistaa kengurun pussiin ja nähdä pussissa olevan pienen sikiön. Crazy!! Mikä ihmeellinen päivä kaiken kaikkiaan! Kuvat!
Sunnuntaina (17.4.) vietimme perinteisen jumalanpalveluksen ja sen jälkeen lähdin yhdessä Shannonin ja Judithin kanssa katsomaan myyntitalojen esittelyjä. Kiersimme talot huone huoneelta läpi, kommentoimme tilojen toimivuutta yksityiskohtaisesti ja otimme ideoita sisustuksesta. Sopivan naisellista meininkiä! ;) Kiertelyn jälkeen menimme Margaret Riverin suklaatehtaan myymälään, samankaltaiseen paikkaan kuin kävin itse Margaret Riverillä 1,5 vuotta sitten. Istuimme alas herkkukeksien ja laten pariin. Mmm. Tämän jälkeen palasimme kotiin illanviettoon.
Maanantaiaamuna (18.4.) lähdin kauan odottamalleni eläintarhareissulle. Perthissä yksi parhaimmista vapaa-ajanviettotavoista on paikallisessa eläintarhassa vierailu. Eläimiä löytyy jokaiselta maapallon mantereelta, pääsääntöisesti Afrikasta ja Australiasta. Reilun puolen tunnin junamatkan ja 15 minuutin bussimatkan jälkeen maksoin 21 dollarin sisäänpääsymaksun ja lähdin kameran kanssa kiertämään eksoottisten eläinten aitauksia. Kuvia kertyi taas tuhatkunta, parhaimmiston löydät täältä!
Iltapäivällä eläintarhasta selviydyttyäni palasin Perthin keskustaan ja istuin Hungry Jack'siin syömään. Kiertelin hetken aikaa keskustan katuja ja ostin Rockley Roadia itselleni ja läheisilleni tuliaisiksi. Viimeinen päivä Perthissä ennen lähtöä oli takanapäin..
Tiistaina (19.4.) lähdin ensin ruokaostoksille ja kampaajalle paikalliseen ostoskeskukseen ja sen jälkeen jatkoin matkaani Somerlyyn hyvästelemään oppilaita. Tytöillä oli viimeinen koulupäivä ennen pääsiäislomaa, joten en tulisi enää näkemään heitä ennen lähtöäni. Katselimme pari elokuvaa, herkuttelimme ja jutustelimme. Lopulta oli halauksien ja vaikeiden hyvästelyiden aika. Näitä nuoria tulee ikävä.
Illalla pidimme myös viimeisen raamiksen "Timothy housella" eli kämpässä jossa suomalaiset pojat asuivat.
Keskiviikkona (20.4.) vietin suurimman osan ajasta työkuvioissa. Aamulla pidimme parin tunnin palaverin ja sen jälkeen jatkoimme iltapäivää siivouksen merkeissä. Päivän päätteeksi hyvästelin taas ison osan rakkaita ihmisiä. Reilu viikko enää matkaa edessä, sen huomaa viimeistään lisääntyvistä hyvästelyiden määrästä.
Torstaina (21.4.) heräsin kuudelta kuvaamaan auringonnousua tältä omakotitaloalueelta. Hieman myöhemmin kävin pankissa asioimassa loistavimman tapaamani asiakaspalvelijan kanssa. Tarkoitukseni oli vaihtaa palkkarahani australialaiselta tililtä suomalaiselle tililleni, mutta asiointi venyikin kun jäin asiakaspalvelijani kanssa keskustelemaan matkustamisesta ja maailman eri kolkista. Hymyssäsuin jatkoin matkaani Gloria Jean's kahvilaan laten ääreen muistelemaan taakse jäänyttä matkaa ja pohtimaan tulevaa. Nämä hetket menevät ehdottomasti top 5 sisään, tekee hyvää istua itsekseen välillä alas ja rauhoittumaan lempieväiden äärelle. Reilun tunnin istuttuani kävelin muutamien lahjatavaraliikkeiden läpi ja ostin kiitoslahjoja ja kortteja ystävilleni ja "sijaisperheelleni".
Tämän aamureissuni jälkeen palasin kotiini, josta my sister from another mister tuli hakemaan minut. Hyppäsimme pieneen siniseen autoon ja lähdimme ajamaan kohti Fremantlea. Matkalla pysähdyimme rantatien varressa olevaan kahvilaan valtavalle lattekupposelle. Upeat näköalat, upea auringonpaiste, upea seura :] Matka jatkui rannikkoa pitkin Jamie Cullumia kuunnellen. Löysimme Fremantlen ydinkeskustaan heti ensiyrittämällä! Parkkeerasimme auton ja suoritimme seuraavat asiat: Soitimme didgeridoota ammattilaisen opastuksella. Kiersimme sisustusliikkeitä. Sain syntymäpäivälahjaksi toivomiani lasinalusia. Sovitimme upeita kenkiä. Ihastelimme vaatteita. Söimme nautinnollista lounasta. Palasimme autolle. Ajoimme harhaan. Ajoimme Hillary'siin. Kiersimme sisustusliikkeitä. Ihastelimme vaatteita. Söimme nautinnolliset jäätelöannokset. Palasimme kotiin Paramoren ja auringonlaskun saattelemana.
Päivä ei tapahtumarikkaudessaan suinkaan päättynyt tähän, vaan menimme illalla seitsemältä vielä pääsiäisjumalanpalvelukseen Somerlyyn ja sen jälkeen pelasimme tiukan Pictionary-matsin Shannonin, Calebin ja Judithin kanssa. Ladybird! Haha.
Perjantai (22.4.) pyörähti käyntiin toisella pääsiäisjumalanpalveluksella, jonka jälkeen lähdimme Juhan kanssa Timothy houselle viettämään leppoisaa päivää lounaanhakureissun, golden gaytimen ja musan parissa. Iltapäivällä lähdin kävelemään kohti Quinnsin rantaa ajatuksena kuvata auringonlasku. Matka oli kivinen, kova ja rakkoja tuottava, mutta pilvetön, uskomattoman kaunis auringonlasku oli jokaisen kipupisteen arvoinen! Kuvat löydät täältä: 16.04.11
Lauantaina (23.4.) iltapäivällä menin Juhan ja Andrewn kanssa kauppaan ostamaan leivontatarvikkeita! Saimme nimittäin pari viikkoa sitten idean, että pitäisi kolmestaan leipoa. Niinpä kiertelimme kaupan käytäviä ja mietimme mitä tekisimme. Mukaan tarttui ainekset erittäin makeaa valkosuklaamarjakakkua varten ja golden gaytimet tietenkin. Palasimme Timothy houselle ja kävimme kakunteon kimppuun. Mikä mieletön luomus siitä lopulta tulikin! Ja erittäin makea sellainen :D Itsellenihän olisi riittänyt pelkkä kakku, mutta miehet halusivat vielä kuorrutuksen ja nonparelleja päälle.. Kakkua syödessä katsoimme Titanic II:n, naurettavimma ikinä tehdyn leffan. Mikä loistava päivä! :D
Sunnuntaina (24.4.) menimme viimeisen Somerlyssä vietetyn messun jälkeen suurella porukalla Yanchep National Parkiin syömään lounasta. Nämä reissut jättävät kultaisia muistoja, kumpa Suomessakin tulisi enemmän vietettyä tällä tavalla perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa aikaa! Lounaan jälkeen teimme pienen ekskursion itse luonnonpuistossa, tsekkasimme eukalyptyksesta juopuneet koalat ja pienen matkamuistokaupan. Eteeni tuli melko suuri ongelma: luottokorttini luottaraja on ylittynyt, joten en saa enää penniäkään tileiltäni ulos rahaa (jota niissä siis kyllä on :D) O.o Että näin. Mutta tästäkin selvitään muiden avustuksella!
Maanantaina (25.4.) oli matkan aikaisin herätys! Viideltä Shannon, Tim ja Juha kurvasivat kotini pihaan ja noukkivat minut kyytiinsä. Oli Australian veteraanien muistopäivä, ja lähdimme sitä kunnioittamaan King's Parkiin tuhansien muiden ihmisten kanssa. Aamu oli pimeä ja viileä, mutta puistossa seisoskellessamme alkoi aurinko upeasti nousta kaupungin yli. Maisemat kukkulan päälle olevasta puistosta oli upeat. Tämän parituntisen ainutlaatuisen kokemuksen jälkeen lähdimme aamupalanhakureissulle Hungry Jack'siin. Mmm. Kahvia ja rasvaista aamupalaa. Seuraavaksi menimme läheiselle kauppatorialueelle kiertelemään ja lakritseja maistelemaan.
Koko aamupäivän kestäneeltä reissulta selviydyttyämme menin hetkeksi kotiini nukkumaan ennen Shannonin ja Timin talolle lautapelejä pelaamista. Nappasimme smartass-Juhan mukaamme Calebin kanssa Yanchepiin ajaessamme. Shannonin ja Timin luona vessassa käydessäni tein melko jäätävän löydön. Jaloissani chillasi noin 10-15 punkkia. Muutamia yksittäisiä olijoita löytyi myös käsistäni ja keskivartalostani. Yääää. En ymmärrä miten ja mistä olen ne saanut, koko aamun pidin nimittäin farkkuja ja kahta pitkähiasta ylläni. En myöskään mennyt sen enempää pusikkoihin kuin kukaan muukaan. Käsittämätöntä. Kävin suihkussa ja otin ötökät parhaani mukaan itsestäni irti. Illalla olikin edessä vaatteiden ja lakanoiden pyykkäys sekä muutamat lisäpunkkitarkastukset. Ällöttävää.
Matka jatkuu punkeista huolimatta! Tiistaina (26.4.) lähdin puoliltapäivin Timin kanssa moottoripyöräajelulle. Reilun tunnin kyydissä istumisen jälkeen olivat kädet suhteellisen hapoilla. Normaalistihan sitä kuvittelisi reisien olevan suurimmassa rasituksessa, mutta tuon pyörän takana istuessaan tulee suurin rasitus käsille. Mutta sama kai se mikä osa rasittuu kunhan vauhti pidetään yllä!
Viideltä hyppäsin vuorostaan Emman auton kyytiin ja ajoimme hänen kotiinsa. Sain taas upeat kynnet kotiin lähtemisen kunniaksi :) Kyllä nyt kelpaa! Illalla pelailimme vielä lautapelejä kera ystävien. Viimeinen kokonainen päivä Australiassa oli purkissa.
Tähän päivään herääminen on ollut jo pitkään ei-toivottujen asioiden listalla. Niin paljon kun ikävöin Suomessa olevia rakkaita, niin paljon tulen ikävöimään täällä olevia rakkaita. Välillä ei ole helppoa kokea, että koti on kahdessa eri paikassa maailman eri puolilla :(
Yhdeltätoista menin Shannonin, Tyneilin ja Emman kanssa kahville Dome-rantakahvilaan. Joimme suuret kupilliset lattea ja söimme Shannonin kanssa puoliksi lämpimiä pannukakkuja marjoilla ja jäätelöllä. Nyt on pannukakkuihinkin laitettu rasti To do -listalla :) Mmmm. Vietimme pari tuntia yhdessä menneille muistoille nauraen ja tulevaisuutta päivittäen. Lopulta oli aika hyvästellä Tyneil ja Emma.. ARGH. :(
Shannon vei minut KFC:n autokaistan läpi ja pakotti minut maistamaan golden gaytimen pirtelöversiota. Pirtelöä ryystätessämme ja kanawrap-lounasta syödessämme pelasin pari erää Mastermind-lautapeliä. Seuraavaksi oli aika käydä suihkussa, meikata ja pukea. Laukku oli pakattu, joten se oli jo valmiiksi lähtövalmiina. Ennen lähtöä halusin käydä vielä hyvästelemässä työkaverini perheineen, joten kävimme pikaisesti Judithin kanssa heillä kotona pyörähtämässä. Nyt on ollut turhan monta kertaa tippa linssissä päivän aikana. ARGH.
Kotiin päästessämme heitimme tavarat koulubussiin ja suuntasimme Michaelin, Judithin, Calebin, Shannonin, Timin ja Juhan kanssa kohti Perthin kasinoa. Menimme päivälliselle siihen samaiseen ravintolaan ja samaiseen pöytään istumaan, jossa olimme Kimmon, Michalin ja Calebin kanssa 1,5 vuotta sitten. Tämä oli kärsimysnostalgiaa pahimmillaan ja parhaimmillaan. Seuraavaksi suuntasimme pariksi tunniksi itse pelimaailman pariin, myös Andrew liittyi seuraamme. Miesten tuhlattua koko omaisuutensa ja kellon lähestyttyä kymmentä oli aika lähteä kohti lentokenttää. Shannon, Michael ja Judith lähtivät saattelemaan minua, nuoremmat miehet jatkoivat matkaa suoraan kotiin. Lisää hyvästelyjä. ARGH.
Lentokentälle saavuttuamme kävin check in:ssä ja jätin 20,4 kiloisen laukkuni viranomaisten haltuun siinä uskossa, että näkisin laukkuni taas Helsinki-Vantaan lentokentällä. Istuimme hetken aikaa pöydän äärellä ja otimme valokuvia. Mutta raja oli taas ylitettävä. Se raja, josta vain lentolipun omaavat pääsevät yli. Ja siihen rajaan vuodatetaan nyt ja tulevaisuudessa niin monta kyyneltä. Minkäs teet, kun ikävä kasvaa heti kun viivan yli astuu.
Passintarkastus. Kyynel. Turvatarkastus. Kyynel. Lentokoneeseen pääsyn odottelemista. Lentokoneeseen nousu. Helsinkiin matkustavien australialaisten kanssa jutteleminen. Nuokkuminen. Lentokoneruuan syöminen. Vieressä istuvan Hong Kongilaisen miehen kanssa jutteleminen. Hong Kongiin laskeutuminen 8 tunnin lennon jälkeen. Seuraavan lähtöportin etsiminen. 2h odottaminen. Vessassa käyminen. Reisillä olevien kuumien ja punoittavien pilkkujen havaitseminen. Pelko punkkien vaarallisuudesta. Sydämentykytys. Koneeseen nousu. Vanhan englantilaisen herrasmiehen, Johnin, viereen istuminen. Pelottavien oireiden lieventyminen. Rauha. Uni. Ruoka. Leffa. Ruoka. Leffa. Ruoka. Passiivinen oleminen. Johnin kanssa höpöttäminen. Lontooseen laskeutuminen 14h lennon päätteeksi. Johnin hyvästeleminen. Starbucksista grande laten hakeminen ja portille suuntaaminen. Portilla koomaaminen ja ensimmäisten suomalaisten näkeminen. Koneeseen raahautuminen. Vanhan kotipaikkakuntalaisen tutun näkeminen. Ilo. 3 tuntisen lennon kestävä keskustelu Australiasta ja Amerikasta. Suomeen laskeutuminen. Vetolaukun hakeminen. Rakkaiden näkeminen. Ilo ja helpottava hengähdys. Suomessa.
