A new day has come.

Let the new week begin! Vaikka varsinaiset työpäivät alkoivat vasta tiistaina 14.10. kokoonnuimme maanantaina (13.10.) työntekijöiden kesken palaveeraamaan työnalla olevien ja loppulukukauden kannalta ratkaisevien asioiden tiimoilta. Yhdeksästä kolmeen kestänyt leppoisa mutta asiapitoinen palaveri oli kaikin puolin hyödyllinen ja antoi uutta intoa nuorten kohtaamiseen. Hengellinen leipä oli tärkeä osa keskustelua, ja kaiken puheen lomasta oli helppo tunnistaa työntekijöiden arvopohjan perusta. Palaverin välissä kävimme terveellisille elämäntavoille uskollisina hakemassa KFC:stä purtavaa aivojen polttoainevaraston täytteeksi. Kyseisellä polttoaineella jaksoinkin palaverin lisäksi viettää Kimmon ja Calebin kanssa pieruhuumoritäyteistä iltaa jatkuvasti putoillen ja kikattaen. Yhdeltätoista oli jo sen verran höntti olo, että poistuin takavasemmalle punkkaani pyörimään.

Tiistai 14.10. koitti eli oli aika tehdä ratkaiseva siirto lomanvietosta työmaailmaan. Sovimme eilisessä palaverissa, että otan tästä lähtien tyttöjen kampuksella vastuun lounaan tekemisestä ja keittiön kunnossapidosta. Maanantaisin päätämme muutaman tytön kanssa viikon menun, käymme kaupassa hakemassa ainekset ja valmistamme kyseisen päivän lounaan. Muina päivinä taiomme maanantaina ostetuista aineksista täyttävän ja maittavan lounaan. Minun tehtäväni on turvata riittävä hygieenisyys, auttaa tyttöjä kokkailussa ja lopuksi pitää huolta siitä, että keittiö ja ruokatilat näyttävät siistiltä.

Sekä tiistai, keskiviikko että torstai kului hyvin perinteisissä merkeissä niin harjoittelun kuin loppupäivänkin vieton näkökulmasta. Otin joka päivä keittiöön avukseni eri tytöt, mikä antaa minulle hyvän mahdollisuuden tutustua tyttöihin paremmin sekä hyvässä että pahassa. Kaikkien kohdalla oli tiskaaminen ja siivoaminen arvatenkin suurin päänvaiva. Tytöt mielellään lähtivät heti syötyään muihin touhuihin ja jättivät tiskit hoitamaan itse itseään. Koska tiskit eivät kuitenkaan ole tarpeeksi älykkäitä kyseiseen toimintaan (mikäli tällä välillä keksitään itsetiskautuvat ruokailuvälineet, lupaan kustantaa ne omasta pussistani), jouduin usein huomauttaa tytöille että keittiössä pitäisi hoitaa homma kotiin. Kovan vääntämisen ja kapinoimisen jälkeen olemme kuitenkin saaneet keittiön näyttämään jokseenkin siistiltä ja astiat puhtailta.

Iltaisin tein mitä milloinkin, välillä kävin juoksumatolla hikoilemassa, ostoskeskuksessa palloilemasssa tai yksinkertaisesti vietin koko päivän Michaelin luona. Tässä vaiheessa voi siis jo sanoa, että arki on tullut vastaan ja päivät alkavat kutakuinkin muistuttaa toisiaan.

Perjantai pyörähti taas käyntiin harjoittelun merkeissä. Nuorten lähdettyä yhden jälkeen, jäimme Kimmon kanssa kuuntelemaan Michaelin vetämään koulutusta kampuksilla harjoittelijoina oleville nuorille. Nämä kolme nuorta ovat itse alunperin olleet Catalysts Schoolsin oppilaina, tätä nykyä he ovat enemmänkin osana työyhteisöä. Koska Catalysts Schools toimii seurakunnan alaisena, haluaa Michael opettaa harjoittelijoille kristinuskon perusteita ja antaa heille käytännöllisiä vinkkejä nuorten kohtaamiseen kirjallista materiaalia ja luennoimista apuna käyttäen. Tänään saimme siis olla ensimmäisessä kokoontumisessa mukana ja koimme suurta iloa ja kiitollisuutta Michaelin innosta ja panoksesta nuorten opettamisessa.

Pari tuntia kestäneen koulutuksen jälkeen siirryimme Kimmon kanssa ostoskeskuksen kautta Michaelille illanviettoon.

Lauantaiksi luvatut 38 lämpöastetta saivat minusta henkisen yliotteen pakottamalla minut meren äärelle. Pyyhkeen, bikinien, lätsän, iPodin, vesipullon ja tiilenpaksuisen Western Australia -sanomalehden kera lähdin kävelemään reilun puolen tunnin kävelymatkan päähän Quinnsin uimarannalle. Tunnin hikoiltuani paahtavan auringon alla alkoi kroppa vaatia viilennystä. Niinpä kävelin polttavaa hiekkaa pitkin aaltojen sekaan. Pystyssä pysyminen oli viihdyttävää taistelua, kerran pyllähdin pepulleni aallon juostua välinpitämättömästi ylitseni.

Viilennyksen jälkeen makasin vielä vajaat puolitoista tuntia auringossa, ennen kuin alkoi tuntua siltä että tarvitsen juomavettä loppuneen tilalle. Kokosin tavarani ja lähdin kävelemään rantakahvilaa kohti. Noin puolessa välissä matkaa alkoi todenteolla pyörryttää. Jahas, taisin olla liian pitkään kuivin suin. Vaivalloisesti selvisin tiskille ja sain pyydetyksi kaksi vesipulloa. Mikäli olisin lähtenyt pari minuuttia myöhemmin liikenteeseen, olisin todennäköisesti jäänyt matkalle. Oppitunti nro. 1oo ooo ooo: ota aina rannalle mennessäsi mukaan vähintään 1,5 litraa vettä.

Tunnin kestäneen kämpälle raahautumisen jälkeen löysin lopultakin itseni sängystäni makaamasta. Aikamoinen reissu. Noh, olinpahan ainakin saanut lisää rusketusta pintaan ja keuhkoihini lämmintä ulkoilmaa. Kunnostauduttuani lähdin taas kiusaamaan Kimmoa ja Michaelin perhettä läsnäolollani.

Aamupäivän iloinen ja rauhallinen mieli vaihtui illalla sisäiseen kaaokseen. Ymmärsin olevani isossa elämänmuutoksessa, joka todennäköisesti muuttuu todellisuudeksi Suomeen palatessani. Itkun keskeltä ei ollut voimia lähteä paikalliseen baariin viettämään muiden kanssa Calebin syntymäpäivää. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis itsensä järjissä pitäminen ja orientoituminen huomiseen päivään.

Sunnuntaille oli luvassa paljon ohjelmaa. Aamulla koristelin nopeasti Calebin eilisen syntymäpäivän kunniaksi tehdyn kakun ennen kuin ihmiset saapuivat jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen jälkeen joimme kakun ja söimme kahvit (kyllä, luit oikein) ennen kuin jatkoimme päivää sekä seurakuntaa että Catalysts Schoolsia koskevalla palaverilla. Kävimme pääosin läpi tulevan vuoden budjettia, vastuunkantajia ynnä muuta tarpeellista settiä. Palaverin päätyttyä lähdimme suoraan Michaelin tyttären ja hänen poikaystävänsä rakentaman talon perustuksia juhlimaan. Ilma oli kaunis ja lämmin, seura iloista ja maisemat upeita. Kävimme Kimmon kanssa kävelemässä puolen kilometrin päässä olevalla rannalla. Valtavat aallot ja silmänkantamattomiin ulottuva kimmeltävä vesi vetivät pidemmänkin miehen sanattomaksi.

Slab partyn päätyttyä kävin nopeasti kaunistautumassa illanviettoa varten. Kuuden jälkeen Michaelin perhe ja Kimmo kurvasivat pakettiautolla Somerlyn pihaan ja nappasivat minut vauhdista kyytiin. Minä ja kuusi muuta sielua suuntasimme autonvalot kohti Perthin kasinoa ja valmistauduimme juhlimaan Calebin eilistä 18-vuotissyntymäpäivää uhkapelaamisen merkeissä. Kasinolle selvittyämme kävimme aluksi nauttimassa paikallisen ravintolan antimista. Jälkiruokahyytelön ja Jurassic Parkin mielleyhtymän aiheuttaman sekoilun jälkeen oli aika laittaa pokerinaama koetukselle! Meni tovi ennen kuin itse uskaltauduin laittamaan oman naamani (ja rahani) likoon. Vajaan puoli tuntia blackjackia pelattuani sain ilokseni todeta, että en ollut ainoastaan pitänyt hauskaa vaan myös voittanut 10 dollaria! :D Loistavaa, tänne pitää päästä uudestaan! (ja tästä se Kristan peliriippuvuus sitten lähtee..)

Mukavuudenhaluisten ihmisten (aussien) kanssa ollessa liikenteessä ei ollut vaarana illan venyminen liian pitkäksi. Kymmenen aikaan olin jo availemassa Somerlyn ulko-ovea. Hyvä näin, nimittäin huomenna pitäisi taas aamulla herätä töihin. Kääh.

Näin se homma etenee, välillä erittäin surkean olotilan kera, välillä vähemmän. Maanantain (19.10.) työpäivän jälkeen lähdin suoraan Michaelille ja vietin hiljaista iltaani siellä. Myös tiistai eteni tavalliseen tahtiin muuten paitsi että a) kävin Michaelin kanssa työpäivän jälkeen heittämässä pakulla muutamat oppilaat koteihin ja b) pelasimme Kimmon, Calebin ja Michaelin kanssa pokeria iltamyöhään. Keskiviikkona tapoin aikaa käymällä kaupassa, istumalla Michaelilla koneen äärellä ja katsellen leffaa ja Jackon livevetoja kämpässäni.

Anteeksipyyntöni vielä tähän loppuun. Blogin kirjoittaminen maistuu tällä hetkellä melko pihkaiselta, joten se varmasti näkyy myös kirjoitustyylissä. Pahoitteluni siis.

Here we go again!

Perthiin palaamisen jälkeiset päivät ovat menneet vähintään yhtä kovaa rallia kuin Darwinissa vietetyt päivät. Tämä tahti millä harjoittelumme etenee on aivan käsittämätön, sillä uskokaa tai älkää, perjantaina 9.10. (tasan viikko sitten) tuli täyteen kuukausi Suomen rajan ylittämisestä! Unbelievable.

Tiistaina (6.10.) lentokentälle palattuamme Michael oli joutunut odottelemaan meitä vajaan tunnin koneen myöhästymisen vuoksi. Ei voi siis ainakaan sanoa etteikö mies olisi parantanut tapojaan ja ollut ”ajoissa” (mistä sitä toisaalta tietää vaikka hän olisi tullut puoli tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta ;D). Suuntasin suoraan kämpälleni nollailemaan sekä kulunutta lomaviikkoa että takana olevaa viiden tunnin lentomatkaa. Käytännössä siis nukuin hetken ja katsoin molemmat Ace Ventura -leffat. Jim Carreyn legendaarisista kulttuuripläjäyksistä toivuttuani lähdin Michaelille vesi kielellä ja internet mielessä. Ellen ole aiemmin maininnut, olemme Kimmon kanssa syöneet melkeinpä poikkeuksetta päivällisen Michaelin luona. Asumisen, ruoan ja erilaiset menokustannukset (Michael on esimerkiksi maksanut meille liput Youth Aliveen ja viikottaisiin elokuvateatterinautintoihin) korvaamme Michaelille maksamalla hänelle kuukausittain noin 120€ (200 AUD). Täällä ei siis asumis- ja ruokakustannukset kovinkaan radikaalisti kevennä lompakkoa ellei halua ostaa päivittäin jotain ekstraa kuten M&M:ä, Grain Waveseja ja vanilja Coca Colaa *kröhmKIMMOröh* ;D

Herää pahvi, on keskiviikko! Jotta täällä oleminen ei käy liian helpoksi ja pohjaudu vetelehtimiseen, hyppäsin aamulla herättyäni juoksumatolle vetämään parinkymmenen minuutin juoksutreenin. Urheilun ja kuuman suihkun virkistämänä oli hyvä lähteä paikalliseen ostoskeskukseen tekemään kaksi uskomattoman tärkeää ostosta: 1) uusi hajuvesi (CK One Summer), jonka tuoksu muistuttaa matkan jälkeenkin täällä olemisesta 2) jokaiselle tosinaiselle pakollinen Bridget Jones -dvdboksi (hih)! Hedelmällisen ostosreissun jälkeen hipsin Michaelille päivittämään blogia, lisäämään naamakirjaan matkalta otetut kuvat ja pyykkäämään. Pääsääntöisesti mukavan ja vauhdikkaan päivän jälkeen oli mieli kaikesta huolimatta (ja tuntemattomasta syystä) väsynyt ja turhautunut. Noh, ehkä tällaisia edellisessä elämässä tutuksi tulleita tuntemuksia pitää silloin tällöin olla myös matkan aikana, ettei vaan mene liian iloiseksi ja mukavaksi!

Torstain aamutoimien jälkeen suuntasin puoli kymmeneksi Michaelille, sillä meillä oli taas paljon erityistä ohjelmaa tiedossa tälle päivälle. Kymmenestä puoli yhteen olimme hyvin mielenkiintoisessa Catalysts Schoolsin rahoitusta koskevassa palaverissa. Kiertelimme tyttöjen ja poikien kampuksilla yhdessä Michaelin, Shirleyn ja rahoituksesta vastaavan miehen kanssa keskustellen mahdollisesta lisäavustuksen saamisesta. Paltsun jälkeen poikkesimme nopeasti Michaelilla nakertamassa viljatuotteita ennen kuin lähdimme Joondalupin kauppakeskukseen. Kartoitimme Kimmon kanssa kauppakeskuksen tarjontaa siihen asti, kunnes oli aika jatkaa matkaa päivän varsinaiseen pääkohteeseen, Koorong -nimiseen kristilliseen kirjakauppaan. Löysin sieltä kivasti tuliaisia teille, rakkaat ystävät :] Aivan upea paikka! Kauppaa kolutessamme ja tavaroita haalitessamme Michael oli hakenut poikansa Calebin lentokentältä (Caleb oli ollut Adeleidessä vääntämässä pitkää työviikkoa). Tämän hauskan veijarin ollessa taas kuvioissa mukana suuntasimme ensin elokuvateatteriin Couples Retreat -nimiseen leffaan ja sen jälkeen Michaelille jatkamaan illanviettoa. What a lovely day!

Tällä kertaa ei Pertin nimipäivä eikä muutenkaan erityisen pitkä, mutta perjantai joka tapauksessa! 45 minuutin hikisen aamutreenin ja viilentävän suihkun jälkeen ajelimme yhdessä Kimmon ja Michaelin kanssa kohti Länsi-Australian akvaariota (Aqwa). Michaelin jatkettua edelleen matkaa työtapaamiseen menimme Kimmon kanssa tsekkaamaan fisuja, koralleja ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Yllätyimme Aqwan kalliista lipuista (26,50 AUD eli noin 15€/lippu), mutta eipä Australiaan toisaalta lähdetty rahoja säästelemäänkään. Erilaisten eliöiden tallentaminen digitaaliseen muotoon kesti reilut pari tuntia, ja lopputuloksena tältä päivältä jäi taas reilut 500 kuvaa. Iltapäivän ja illan vietin valokuvien ja hyvän seuran parissa sijaisperheeni luona :]

Laalalaa lauantai! Tulee aikoja, jolloin elämässä pitää saada viettää yksi täysin mitäänsanomaton ja naurettavan sisällötön päivä. Tämän vihjaavan toteamuksen myötä osa teistä jo ehkä arvaa, että tällä päivällä oli siihen hyvät lähtökohdat: ei mitkään! Tämä lauantai jääköön siis muistiin päivänä, jolloin en keksinyt mitään missään muodossa kehittävää tai viisasta, maailmaa parantavaa tai edes elämänlaatua heikentävää tekemistä.

Noh. Kaikesta tyhjänpäiväisyydestään huolimatta lauantaillakin oli kyllä hetkensä. Perinteiset suomalaiset juuret omistavana voin kertoa, että Australian elämänasenteisiin- ja tapoihin sopeutuminen voi olla toisinaan tukahduttavan kiduttavaa; nauruun tukehtuminen on nimittäin epäilemättä yksi suurimmista kotitapaturmista, joita vieraasta kulttuurista tuleva ihminen voi Australiassa kohdata. Itse leikin hengelläni useita kertoja päivässä. Näin myös tänään. Olin yhdessä Michaelin ja Calebin kanssa ”kotona” kun tajusimme nälän iskeneen oikein urakalla. Michael ja Caleb tutkailivat hetken kaappeja ja totesivat: ei mitään valmista syötävää eikä kyllä mitään osata laittaakaan. Michaelin vaimon ollessa töissä, päättivät miehet soittaa hänelle saadakseen apua avuttomuuteensa. Lopulta päädyttiin siihen tilanteeseen, että sairaalassa ensiapuosastolla toimiva Michaelin vaimo sai soittopyynnön mieheltään, jossa sanottiin asian olevan ”emergency case” *putoilua*. Tässä vain yksi esimerkki siitä spontaanista huumorin viljejelmisestä, jota täällä tuntuu tapahtuvan aivan non-stopina. Hienoja ihmisiä, hieno huumori!

Sunnuntai 11.10.. Aamujumalanpalvelukseen osallistui taas hyvin pieni ryhmä, pääosa oli Catalysts Schoolsissa työskenteleviä ihmisiä. Michaelin hyvän saarnan, ehtoollisen, kahvin ja iloisen seuran jälkeen lähdimme Michaelille kuluttamaan päivän viimeisiä tunteja tietokoneiden ääressä. Kävelylenkistä huolimatta illan tekemisen puutetta pursuavat tunnit turhauttivat taas koko kehoa ja mieltä. Minähän en haluaisi täällä ollessani tuhlata koko päivää tietokoneen ja television ääressä muuta kuin pahimmassa hätätapauksessa. Möh.

Jungle boogie!

Well Hello Sunshine! Kalenterini kehtasi väittää minulle, että tiistai oli koittanut ja sen myötä myös aika hypätä lentokoneeseen suuntana Australian Northern Territoryn pääkaupunki Darwin! Mikäli sinua kiinnostaa lukea viikon kestäneistä Koistisen kikkailuista krokotiilien, kolmekymppisten, kuumuuden ja kanacaesarsalaattien kanssa, jatka lukemista eteenpäin ja pistä lopuksi äidinkielentaitosi koetukselle kirjoittamalla naseva kommentti loppuun! Kitoos!

Olen Ausseissa ollessani herännyt aamuisin seitsemän aikaan oman sisäisen kelloni pirinään, mutta tiistaina kun itse herätyskellon piti herättää seitsemältä, herätti sisäinen kelloni kuudelta. Mitä kettua. Anyway. Unitilasta toivuttuani en voinut olla huomaamatta ikkunaan piiskaavaa sadetta ja peittoni alle hiipivää kylmyyttä. Totesin mielessäni ajankohdan olevan erittäin otollinen Perthistä poistumiseen, sillä tuleville päiville on luvattu jokseenkin vastaavaa ”joka kevään syyssäätä” – kirjaimellisesti. Toisin on Darwinissa, jossa päivien keskilämpötilojen lupaillaan olevan noin 33 astetta. Cool! No. Not cool. Sweet!

Pakattuani, syötyäni ja tiskattuani suuntasin matkalaukun, repun, olkalaukun ja sateenvarjon kera Michaelille. Kimmo siellä jo istuskelikin epäilyttävän pirteänä huoneessaan. Yhdeksältä hyppäsimme autoon ja Michaelin vaimo ajoi meidät vajaan tunnin ajomatkan päähän lentokentälle. Check in:iin ja turvatarkastuksiin meni vajaa kymmenen minuuttia, joten meillä jäi yli puoli tuntia aikaa hillua kentällä ennen koneeseen nousemista. Löysin itselleni kaksi sympaattista kahvimukia. Miksi ostin kaksi samanlaista mukia? No siksi, että ei ketuta niin paljoa jos onnistun heti rikkomaan yhden *koputtaa puuta*. Tervetuloa muuten tulevaisuudessa Kiloon kahville mukeja koeajamaan! Petteriä en tosin uskalla pyytää. Se kuitenkin innostuu liikaa, ja tiputtaa mukin pöydältä. Tou.

Itse neljän tunnin lento sujui ripeästi ja rutiinilla. Ihastelin ikkunasta avautuvaa Australian outback -maisemaa. Punertava hiekka ja kumpuileva maasto antoi illuusion öljyvärimaalauksesta todellisuuden sijaan. Kaunista! Darwinia lähestyessämme maisema muuttui kertaheitolla. Sademetsät ja turkoosit vesialueet avautuivat kaikessa komeudessaan alapuolella samalla kun pikkukivat turbulenssit anoivat matkustajilta huomiota. Huomiota ne välillä kyllä onnistuivat saamaankin, mutta ei sen enempää. Onneksi.

Terminaaliin päästyämme noudimme laukut ja suuntasimme taksilla motelliimme. Kaikki vaikutti suhteellisen lupaavalta siihen asti, kunnes a) näimme käytävällä yleisvessat -ja suihkut b) huoneeseen astuttuamme saimme todeta sen muistuttavan enemmän vankilan selliä kuin 4,5 tähden motellihuonetta. Kaikesta huolimatta nämä kaksi nirppanokkaa uskovat kykenevänsä elämään näissä tiloissa vaaditun viikon. Viikkohan menee vaikka heinäseipäässä, kuten sanonta kuuluu.

Tavarat jätettyämme suuntasimme nälän ajamina ravintolaan. Pastan ja pitsan tehtyä tehtävänsä kävimme vielä hakemassa kaupasta aamupalatavarat ennen kuin palasimme tyrmäämme. Parin tunnin leffaelämyksen (Rocknroll) jälkeen datailu jatkui (nettiä ei huoneissa kylläkään ole), eli toisin sanottuna olimme heti päässeet loman ytimeen! Iltaisen kehityskeskustelun (:D) ja repeilyn jälkeen nukahdimme puoliltaöin nuoren miehen käytävällä huudetun iloisen ”wankers!” toivotuksen saattelemana.

Keskiviikko eteni puoli yhdeksältä heräämisen jälkeen pääosin ilmastoon totutellessa ja lähiympäristöä kierrellessä. Olin aamupäivällä reilun tunnin motellin vieressä olevan Lameroo Beachin rannalla ottamassa väriä kalkkilaivaan ja kahlaamassa lämpimässä merivedessä. Onnellisen tietämättömänä olin kyseisellä toiminnalla uhannut henkeäni, nimittäin täälläpäin noita krokotiileja voi kuulemma löytää minkä tahansa kiven alta. Hmph. Mistä suomalainen voi ilman varoituskylttejä tietää, että varsinkaan uimaan ei saa mennä sen vuoksi, että voi tulla syödyksi. Ei meillä Suomessa mitään hiton krokoja pulikoi! Nih.

Suihkussa käydessäni tajusin olevani taas asteen ruskeampi, toisin sanoen askeleen lähempänä harjoitteluni päätavoitetta eli ruskettumista! Öh. Eiku. Suihkun jälkeen suuntasimme Kimmon kanssa kauppoja kiertelemään ja ruokapaikkaa etsimään. Ennen kuin päädyimme hätäensiapuun eli pikaruokaan, oli itselläni ehtinyt tulla jo käsittämätön nälästä aiheutuva hajotus. Täysinäisen vatsan kanssa oli paljon parempi mennä elokuvateatteriin katsomaan Pixarin Up -animaatiota. Taas yksi suositeltava leffa teille katsottavaksi! Yksi naurettava yksityiskohta oli muuten se, että meidän lisäksi suuressa elokuvateatterisalissa oli yksi pariskunta. Eipähän kukaan ollut vieressä rapisuttelemassa karkkipussia, röyhtäilemässä ja piereskelemässä. Vai oliko? :D

Leffan jälkeen palasimme huoneeseen ja vietimme illan The Shawshank Redemption -leffan ja harjoittelutehtävän parissa. Harjoittelutehtävän! *hymy pyllyssä*

Keskiviikon ja torstain välinen yö sujui mukavan vilpoisesta huonelämpötilasta huolimatta jatkuvasti heräillen. Nousimme aamulla yhdeksältä, söimme palaa ja lähdimme kävelemään bussipysäkille ajatuksena hakeutua Crocodylus Parkiin matelijoiden juttusille. Oikean laiturin löydettyämme huomasimme bussin lähteneen noin viisi minuuttia sitten ja seuraavan lähtevän vasta usean tunnin kuluttua. Onneksi paikalle sattui kaksi keski-ikäistä australialaista, jotka olivat myös pyrkimässä samaan paikkaan. Niinpä ehdotin, että otamme yhdessä taksin kun kerran päämääräkin on yhteinen. Näin tehtiin, ja päästiin mukavasti ilmastoidussa autossa kivasti jutellen perille. Ystävälliset aussit eivät antaneet meidän maksaa omaa osuuttamme taksista, joten menomatka ei siis kustantanut mitään eleestä kiitollisille opiskelijoille.

Puistossa pääsimme ihastelemaan mitä erilaisempien krokotiili-, alligaattori- ja kaimaanilajien lisäksi poikkeuksetta vätyksiksi luokiteltavia kissaeläimiä, levottomia apinoita sekä perinteisiä Australian karvapalloja. Puisto on kuuluisa ”hyppivistä krokotiileistaan” (jumping crocodiles), eli ruuan houkuttelemina vedestä ilmaan ponnistavista krokotiileista. Näiden hyppykeppien lisäksi uusi elämys oli vauvakrokotiilin kädessä pitäminen. Metrin mittainen kumikaveri oli suhteellisen hellyyttävä verrattuna niihin viiden metrin krokokorstoihin, joiden näimme iloisesti hotkivan sedän antamia kananpäitä.

Noin kolme tuntia puistossa vietettyämme hyppäsimme keskustaan vievään bussiin, söimme perillä herkulliset subit ja suuntasimme motelliin. Kimmon herättyä välikuolemasta kävimme hakemassa Suomen prismaa ja citymarkettia vastaavasta Colesista vettä ja mässyä illan leffaa (21) varten. Olenko muuten ehtinyt mainostaa sitä, kuinka epäterveellistä ruokaa syödessä tämä matka on kulunut? En? Ei se mitään, nyt olen.

Neljäs lomapäivä eli perjantai edessä. Aamutoimet tehtyämme lähdimme Kimmon kanssa loman onnistumisen kannalta itsellemme tärkeisiin aktiviteetteihin: Kimmo (nettiin) surffaamaan ja minä aurinkoaottamaan. Tällä kertaa päätin kiertää hiekkarannat kauempaa ja suunnata läheiseen puistoon lisäpigmenttiä etsimään. Täällä kyllä auringonottaminen käy enemmän urheilusta kuin levosta, jo 5 minuutin paahteessa makaamisen jälkeen on olo kuin uitetulla vompatilla. Siitä huolimatta sitä on pakko harrastaa, tietenkin. Auringosta tarpeeksi saatuani lähdin kävelemään takaisin motellille. Matkalla minut pysäytti kolme nuorukaista, jotka etsivät lähinnä olevaa uimarantaa. Haha. Asia, jota minulta ei kannattaisi kysyä – olinhan viimeksi vastaavan kysymyksen edessä voinut joutua parempiin suihin. Kerroin kuitenkin nuorille samasta rannasta, jossa itsekin toissapävänä olin kahlaillut, mutta erityisesti varoitin heitä paikallisista krokotiileistä. Kaikesta huolimatta jos siis kuulette uutisissa krokotiilien tappaneen kolme nuorukaista, älkää ihmetelkö jos minuun ei hetkeen saa yhteyttä.

Suihkun raikastamana suuntasin Kimmon kanssa lähiravintolaan. Olemme käyneet joka päivä eri paikoissa syömässä, ja laskeskelin ottaneeni Chicken Caesar -salaatin neljässä eri ravintolassa kuluneen kahden viikon aikana. Tämän päiväinen taisi jäädä viimeiseksi kerraksi, nimittäin viimeistään tämän neljännen kokeilun myötä olen mielestäni oikeutettu seuraavaan mielipiteeseen: Australiassa vaan ei saa täydellistä kanacaesarsalaattia. Syötyämme kävimme varaamassa huomiselle matkan läheiseen kansallispuistoon. Ilta sujui mukavasti ja levollisesti parin leffan äärellä.

Lomareissun odotetuin päivä! Sinänsä lauantaissa ei ole mitään erikoista, mutta tässä tapauksessa kun edessä on koko päivän opastettu reissu kansallispuistoalueelle, tulee tavallisesta arkipäivästäkin kummallisen merkittävä. Heräsimme horroksestamme kuudelta. Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen (miksi päivän aikana juodut nesteet päättävät alkaa aina pahimpaan aikaan etsiä uloskäyntiä?) tein ripeästi aamutoimet ja kävelin Kimmon kanssa motellimme eteen bussia odottamaan. Hetken aikaa odotettuamme oppaamme Scott pyyhälsi ilmastoidulla pakettiautolla eteemme ja nappasi meidät kyytiinsä. Loputkin reissuun osallistujat haettuamme lähdimme suuntaamaan alle tunnin ajomatkan päähän vesistöalueelle, jossa paikallinen alkuasukas toivotti meidät maahan tervetulleiksi puhaltamalla/sylkemällä vettä päähämme. Tämän oudon, mutta kunnioitettavan toimenpiteen jälkeen kävimme viemässä jumping crocodiles -retkeen osallistujat lähtöpaikkaansa ja jatkoimme matkaa lopun porukan kanssa toiselle suurelle aukealle, jossa pääsimme bongaamaan erilaisia lintulajeja. Lintujen lisäksi Kimmo bongasi ensimmäisenä villin ja elävän vallabin, eli kumpi-näkee-ensimmäisenä-kengurun-saa-hävinneeltä-ilmaisen-lounaan -vedon hävittyäni olen nyt Kimmolle lounaan auki. Perse.

Matka jatkuu kohti varsinaista retkikohdetta eli Litchfieldin kansallispuistoa. Puistoon ajaminen kesti reilun tunnin, mutta kauniit maisemat, ilmastointi, suolakeksit ja vesipullo tekivät matkustamisesta mukavaa. Kävimme ensimmäisenä erittäin kauniilla Tolmer falls:illa, jonka yhteydessä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni sompailemaan ihka oikeassa sademetsässä. Näimme hirven kokoisia hedelmälepakoita, erilaisia liskoja ja valtavan hämähäkin. Pientä polkua kävellessä tuli se kutkuttava olo, jonka uskon muidenkin sademetsissä vierailijoiden jakaneen: koko ajan oli pieni jännitys siitä, mihin astellessaan törmää. Palattuamme lyhyeltä mutta hikiseltä kävelyretkeltä sain pulahtaa lämpimään ja kirkkaaseen veteen vesiputouksen alapuolelle. Oi elämä!

Matkanjärjestäjän tarjoavien lounassämpylöiden jälkeen jatkoimme matkaa toiselle vesiputoukselle, jota saimme tosin tarkastella ainoastaan vesiputouksen yläpuolelta muutaman sadan metrin päästä. Seuraava kohteemme oli Buley Rockholes, jossa myöskin sain helpotusta paahtavasta kuumuudesta pulahtamalla vilpoiseen lähdeveteen. Oli lomamme kuumin päivä, +38 astetta varjossa. Voitte kuvitella miltä tuntuu, kun tuon lämmön lisäksi aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan yläpuolelta O_o. Buley Rockholesilla oli muistaakseni kahdeksan pienehköä lampea, joiden välillä vesi virtasi. Meidän lisäksi paikalla oli monia ihmisiä nauttimassa tästä kylpylää muistuttavasta paikasta. Ennen kuin lähdimme palaamaan Darwinin keskustaan, pysähdyimme vielä hetkeksi tutkailemaan Magnetic Termite Moundseja eli monen metrin korkuisia termiittipesiä. Retken päätyttyä ja oppaamme Scottin jätettyä meidät puoli kuudelta keskustaan, kävimme pikaisesti Colesissa hakemassa juomista ja naposteltavaa iltasatua eli Lion King 3 -leffaa varten. Hakuna matata!

Jahas, sunnuntai eli lepopäivä edessä. Aamuni alkoi jo perinteeksi muodostetulla auringonottosessiolla. Pari tuntia hikoiltuani suuntasin Colesin kautta motellille suihkuun. Herkullisen salaatin täyttämänä halusin lähteä kuvausreissulle lähiympäristöön. Kaksi tuntia siinäkin taas meni, vaikka kietämäni alue oli pinta-alaltaan naurettavan suppea. Viideltä treffasin Kimmon motellilla ja lähdimme valokuvaamaan auringonlaskua Kimmon löytämälle Cullen Baylle. Upean auringonlaskun näkeminen jäi minulta osittain kesken, sillä kamerani automaattitarkennus päätti yhtäkkiä lopettaa yhteistyön kanssani. Asiasta harmistuneena lähdin kävelemään takaisin motellille; järjestelmäkameran käyttäminen muuttuu nimittäin huomattavasti epämiellyttävämmäksi ja vaikeammaksi mikäli joutuu manuaalisesti eli käsin tarkentamaan. Painelin kaikkia mahdollisia nappeja ja etsin asetuksista syytä automaattitarkennuksen toimimattomuuteen, mutta asetuksien puolesta kaikki oli kunnossa. Toivoni jo menetettyäni kameran objektiivi pyörähti hieman kädessäni. Jahas. Syy löytyi. Objektiivi oli jostain syystä irroittautunut lukituksestaan ja löystynyt rungosta. Odottamaton ja tyhmä syy kameran kenkkuiluun, mutta onneksi vika oli noinkin simppelisti hoidettavissa.

Illan kulutimme taas, omasta mielestäni huonon b-luokan huumori täyteisen, leffan parissa. Härskeintä oli se, että leffan nimi oli Tropic Thunder ja sen katsomisen yhteydessä ulkona vellosi trooppinen myrsky salamoineen ja kaatosateineen. Jo toinen kerta kolmen viikon aikana (edellinen siis Hong Kongissa), kun kaksi päivää ennen lentokoneeseen nousemista saamme kokea sellaisen myrskyn, jota ei Suomessa olla vielä eläessämme nähty. ”Ihastelimme” salamoita (itse olin enemmän peloissani kuin ihastuksissani, toisin kuin Kimmo) reilun puoli tuntia, jonka jälkeen myrsky jatkoi matkaansa kohti sisämaata. Kahdeltatoista iski väsymys, jonka lamauttamana heitin peiton korviini ja nukahdin.

Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen oleskelupäivämme Darwinissa, ja näin päivän päätteeksi voin sanoa, että otimme siitä kaiken ilon irti. Koska olimme syöneet edellisten päivien aamupalojen tärkeimmän rakennusaineen eli leivän loppuun, päätimme turvautua nuudeleihin. Noh. Kiitos nuudelipusseihin tunkeutuneiden muurahaisten, jäimme toistaiseksi ilman aamupalaa. Niinpä kävelimme Colesille hakemaan pientä suolasta. Syötyämme suuntasimme omille teillemme ostelemaan tuliaisia ja muuta sälää paikallisista kaupoista. Parin tunnin päästä kävin hakemassa Kimmolta avaimen, ja palasin motellille suihkuun. Täällä saa tosiaan ravata joka välissä suihkussa, sillä hiki on pinnassa viimeistään puolen tunnin ulkona olemisen jälkeen. Kävimme syömässä (kustansin Kimmolle vedossa hävityn lounaan) ja nopean päätöksen seurauksena kävimme katsomassa elokuvateatterissa The Inglourious Basterds -elokuvan. Loistava Brad Pittin tähdittämä Tarantinon leffa, I recommend! Leffan jälkeen suuntasimme lopultakin niille yksille – tai kaksille – joista olimme koko viikon ajan puhuneet. Maistoin muuten ensimmäistä kertaa mojitoa, and now I can tell that it is not a gay drink (-Brian, Family Guy)! Mukava päivä ja ilta päättyi huoneessa kikkailemiseen ja pakkaamiseen.

ÄÄÄ. Tiistain aamuherätyksen tuntemukset tiivistettynä yhteen äänteeseen. Herätyskello pirisi 4.40 ja pakotti pikaiseen toimintaan ennen Airport Shuffleen hyppäämistä. Mikäli olisimme olleet laukkuinemme 10 sekuntia myöhemmin motellimme edessä, olisi kyseinen minibussi jatkanut matkaansa ilman meitä. Kuulimme ”ehkä” edellisenä iltana motellimme vastaanottovirkailijalta väärän lähtöajan. Shufflen johdatettua meidät lentokentälle, säästyimme pitkältä odottamiselta nousemalla puolen tunnin päästä koneeseen. Hieman vajaan viiden tunnin matka Darwinista Perthiin taittui pääosin musiikkia kuunnellen ja televisiosarjoja seuraten. Tuntui toisaalta ikävältä lähteä Darwinista, sillä olin juuri ehtinyt sopeutumaan paikalliseen elämäntapaan, mutta toisaalta olin hyvinkin iloinen Perthiin palaamisesta ja tutuksi tulleiden ihmisten näkemisestä. Jopa lentokoneen laskeutumisen aikana syntynyt korvasärky ja mahanpohjalla voimakkaasti tuntuneet ilmakuopat olivat tänne palaamisen arvoisia.

Lisää kuvia Darwinista TÄÄLTÄ

That’s all folks! Reissun ja aikaeron uuvuttamana päätän lomakertomukseni parhaaseen mahdolliseen loppusanaan: Ughiin. Tässä se tulee. Ugh.