On aika täyttää aiemmin annettu lupaus ja tuottaa kirjallista tekstiä lähtöä edeltävistä tunnelmista. Mielenkiintoista itsekin nähdä, mitä lähdöstä ajattelen. Onneksi vapaana juoksevat ajatukset ja automatisoituneet kädet tekevät työtä puolestani. Taidankin nojautua toimistotuolissani taaksepäin ja nauttia musiikista samalla kun odottelen blogitekstin muotoutumista.
Käytännön valmistelut ovat tälläkin kertaa edenneet luontevan rauhallisesti. Muutamia olennaisia hankintoja pitää vielä tehdä ennen lentokentälle suuntaamista; influenssarokote ja passikuva pitää käydä ottamassa, samoin kannettavalle ja kuvausvälineille tarkoitettu reppu on tuloillaan. Käteistäkin olisi toki kätevää vaihtaa ennen lähtöä.
Entäs psyko-fyysis-sosiaalinen valmentautuminen? Ajatukset käyvät vähän väliä maailman toisella puolella tulvien valtaamassa maassa, yöunet ovat häiriytyneet ja hyvästelyt mietityttäneet. Uutiset Aasiasta ja terrorismin valtaamista ihmismielistä laittavat kyseenalaistamaan omaa turvallisuutta ja matkustamisen ongelmattomuutta. Yksin lähteminen on samalla sekä kiehtovin että omaa rohkeutta koettelevin osa lähtemisessä.
Toinen osa minusta ei malta odottaa; ei malta odottaa, että saan astua tuon henkeäsalpaavan kauniin mantereen maaperälle ja sukeltaa sen aavoja hiekkarantoja pitkin liukuviin aaltoihin. Että palaan kaipaamieni ihmisten keskelle ja mahdollisuuksien seisovaan pöytään. Että ympärilläni vallitseva aussiaksentti nostattaa kulmakarvani hämmennyksestä hiusrajaan asti. Että saan riemuidioottina ylirasittaa kameran suljinta. Että...
Luopumisen tuska ja lähtemisen haikeus kulkevat siis käsi kädessä ilon kanssa. Elämä muuttuu ja elämä muuttaa. Sitä, miten paljon muutokset 2,5 kuukauden aikana kohdistuvat minuun, elämäntilanteisiini ja ihmissuhteisiini, tulee pohdittua päivittäin. Suurin toiveeni tällä hetkellä on, että kaikki säilyisivät ennallaan. Kuitenkin, niin kauan kun olemme aikaan sidottuja ja monien valintojen edessä voimattomia, ei mikään tule säilymään sellaisenaan.
Seuraavan 28 vuorokauden aikana täytyy siis rakkaita halata lähtemisen haikeus huulilla ja tulevan kaipauksen raapustamat juonteet kasvoilla. Lentokentällä, toiselle puolelle maapalloa tähtäävää ilmalentoa odottaessa, kokee olonsa varmasti taas todella pieneksi. Mutta ehkä juuri pienuus tekee suureksi ja heikkous voimalliseksi. Tähän luottaen etenen päivä kerrallaan kohti sitä aamua, jolloin suuruus ja voimallisuus etsivät vertaisiaan.
