Olemme jälleen kerran reilun viikon lähempänä lähtöä. Kuukauden päästä sisälläni kasvava levottomuus ja ristiriitaisuus räjähtää uusiin ulottuvuuksiin. Koen tällä hetkellä eläväni kahdessa todellisuudessa, joista molemmista sydämeni on löytänyt kodin. Asiat, jotka ovat tärkeä osa elämääni ja identiteettiäni löytyvät ainoastaan kotisuomesta, mutta toisaalta täältä lähtiessäni joudun hyvästelemään monia ilonlähteitäni ja rakkaudenkohteitani. Kysymysmerkiksi siis jää, milloin palaan tänne uudestaan ja kuinka pitkäksi aikaa. Vai palaanko koskaan. We’ll see.
Palataanpa kuitenkin takaisin tähän päivään ja Australian auringon alle. Tiistaina (3.11.) Michael lähestyi toistaiseksi hyvin tavallaisena iltana odottamattomalla asialla. Harjoittelupaikkamme oppilas oli karannut asuinpaikastaan vahingollisten olosuhteiden pakottamana. Tämä aboriginaalityttö oli nyt kattoa vailla, ja minua pyydettiin valmistamaan hänelle peti huoneessani olevaan tyhjään sänkyyn. Saapuessaan tytöllä oli mukana ainoastaan päällään olevat vaatteet ja erittäin rankka tausta: ”pienempien” rikkomusten kuten auton varastamisen lisäksi tyttö oli yrittänyt muutama viikko sitten tappaa isäpuolensa puukottamalla tätä rintaan. Minua pyydettiin nyt siis nukkumaan rikollisen kanssa samassa huoneessa valokuvausvälineideni ja muiden tavaroideni keskellä muuten tyhjässä talossa. Jei?
Illalla kuulin myös toisen hämmentävän asian. Raskaudensa ensikolmanneksella oleva nuori työtoverini oli todennäköisesti sairastunut sikainfluenssaan. Viimeisen viikon hän on ollut kipeänä töissä, ja nyt sitten jännitetään kuinka moni muukin on saanut tartunnan. Itse olen tällä hetkellä ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta terveen oloinen. Suurin huoli on kuitenkin tämän työntekijän luona, nöftauti kun voi olla vaarallinen erityisesti raskaana oleville nuorille naisille.
Meillä oli ehkä naurettavin päivällistuokio ikinä. Michaelin vaimo on ollut Etelä-Australiassa kuluneen viikon, joten elämä kolmen miehen (Kimmon, Calebin ja Michaelin) kanssa on oletettavasti ollut hyvin leppoisaa ja ajoittain lähtenyt aivan räpylästä. Ruokapöytä on ehdottomasti otollisin paikka levottomille keskusteluille. Syömme aina päivällisellä pääruuan lisäksi jälkiruokaa, tällä kertaa se piti sisällään vaniljajäätelöä pienten karkkirakeiden kera. Miten yksistä karkkirakeista voi repiä niin paljon huumoria? Ei ole kerta eikä kaksi kun olen meinannut tukehtua ruokaani tai joutunut juoksemaan pöydästä kulman taakse hapenpuutteessa – kiitos miesten tauottoman spontaanin huumorin viljelemisen. Olen myös ajautunut siihen asemaan, missä saan osakseni valtavasti huomiota ja rakkaudellista härnäämistä. Olen kuullut nimeni mainittavan kuukauden aikana vähintään yhtä monta kertaa kuin vuoden aikana lapsuudessani. Toverillisen kiusoittelemisen lomasta Michael totesi minun olevan ”almost adobtable”. Ja kuulemma hyvä vaimo (joskus hamassa) tulevaisuudessa. Nih! Nyt se on ääneen sanottu. Toivoa on vielä! :D
Alkujännityksestä huolimatta ilta ja yö tytön kanssa sujui loistavasti (hänet siis tuotiin tiistai-iltana Michaelille). Kellon lähestyessä puoltayötä lähdin hänen kanssaan Somerlyyn, jossa hän esitti minulle erikoisen kysymyksen: ”voitko nyppiä kulmakarvani?” Ei muuta kuin pinsetit käteen, tytön pää syliin ja karvanpoistoon. Tämä on ilmeisesti sellainen toimenpide, jota ystävät tavallisesti tekevät toisilleen. Koin iloa tytön osoittamasta hyväksynnästä (vai epätoivosta? :D). Lisäksi olin positiivisesti yllättynyt siitä keskustelusta, jonka kävin hänen kanssaan. Kulmakarvoja nyppiessäni puhuimme hänen perheestään, kaverisuhteistaan, tulevaisuudesta ja unelmista. Uusi työväline nuorisotyöntekijöille löydetty: pinsetit!
Keskiviikkona töiden jälkeen kävelin taas Quinnsiin uimarannalle hetkeksi nauttimaan iloisesta marraskuisesta kesäsäästä synkän loskakelin sijaan (mitäs te teitte Suomessa tänään?). Viiden jälkeen reissulta palattuani työtoverini Shirley kävi tuomassa viime yönä vieraanani olleen tytön taas luokseni. Hänelle ei oltu löydetty vaihtoehtoista yöpaikkaa, joten huoneessani oleva ylimääräinen sänky toimii vielä tämän yön vieraspetinä. Tytön saavuttua lähdimme Michaelille pesemään pyykkiä (ja koiraa nro.1) ja viettämään iltaa. Yhdentoista jälkeen Jim Carreyn stand upin synnyttämät hymyt kasvoilla palasimme Somerlyyn ja painoimme päämme tyynyihin seitsemäksi tunniksi.
Torstaiksi en suunnitellut mitään erikoisempaa tekemistä, joten vietin rauhallista iltaa television ja tietokoneen äärellä. Ja likaisen koiran (nro.2). Tosin puolen tunnin käsittelyni jälkeen se ei ollut enää likainen. Vaan valkoinen. Hohtavan valkoinen. Lumikki. Kääpiö. Kimmo. Mitäh?
Viikon parhaat päivät, vapaapäivät, lähestyvät! Perjantain työpäivän päätyttyä tuhlailin aikaa harjoittelutehtävän parissa ennen Michaelille lähtemistä. Lupauduin muuten kirjoittaa pienen jutun nuorten kristilliseen lehteen (Nuottaan). Kyseinen painos tulee ulos ensi vuoden alkupuolella, joten lukekaahan lehdet tarkasti mikäli saatte ne tavalla tai toisella käsiinne.
Perjantai-iltana katsoin elokuvakanavalta tulleen Brokeback mountain -leffan. Jep. Näin tein. Sen jälkeen nukahdin sohvalle. Herättyäni siirryin toiseen olohuoneeseen katsomaan eri leffaa. Nukahdin. Herättyäni hengasin hetken aikaa poikain kanssa ennen kuin tein iltaekskursion Somerlyyn. Ja taas nukahdin. Tällä kertaa tosin suunnitelmallisesti omaan sänkyyn. Best Friday ever :D
Lapsuuden legendaarisen karkkipäivän eli lauantain vietimme matkustamalla Fremantlen (alue Perthin tuntumassa) kuuluisille markkinoille. Herättyäni ja kahvin juotuani raahauduin Kimmon luo. Lähdimme ensin kävellen Clarcksonin rautatieasemalle, sieltä junalla Perthiin, junanvaihto ja matkustus Fremantleen. Matka kesti pidempään kuin kuvittelimme, reilun tunnin taisimme kokonaisuudessaan junassa istua. Fremantleen päästyämme tutustuimme aluksi matkan varrella olevien pienten putiikkien tarjontaan, sen jälkeen eksyimme suuremmille markkinoille, The Round House -nimiseen pieneen vankilaan ja lopuksi suureen venemuseoon. Hyvin jännää! Venemuseo oli tosin hieman epäjännä, mutta eipä semmoisilta sillipurkeilta kovin paljoa voikaan odottaa. Voidaanpahan ainakin sanoa hyvällä omallatunnolla, että ”juu, kyllä me tutustuttiin Australian kulttuuriin ja historiaan matkan aikana”.
Fremantlen jäätyä taakse palasin muutamien tuliaisten kanssa kämpälle ja menin heti pesemään yhdeksäntuntisen reissun pölyt itsestäni. Suihkun tehtyä tehtävänsä Kimmo laittoi viestin, jossa kertoi miesten hakevan minut minuutin päästä katsomaan The Box -trilleriä elokuviin. Jahas. Että oikein minuutti annettiin naiselle aikaa valmistautua. Onnellisena saanen kuitenkin tiedottaa, että olin minuutissa valmis! (tiedän, että en ole koskaan ollut sieltä naisellisimmasta päästä). Ripeän valmistautumisen jälkeen matka siis jatkui elokuviin Kimmon, Calebin ja Michaelin kanssa. The Box ei kuitenkaan ollut ajatukseltaan ja toteutukseltaan niin mielenkiintoinen, että olisin kovin syvästi katunut vaikka olisinkin jäänyt suihkuun pidemmäksi aikaa. Leffasta tultuamme jatkoin iltaa Michaelilla ennen sänkyyn kaatumista.
Sunnuntain aloitimme taas perinteisesti jumalanpalveluksella. Tämän jälkeen lähdimme Kimmon kanssa Adamin kyydissä Adamin ja Claudetten kotiin odottelemaan varpajaisten alkamista. Claudette ja Adam ovat siis työtovereita tyttöjen ja poikien ohjelmista, he olivat lupautuneet järjestää toisen työtoverini varpajaiset kotonaan (jep, täällä eletään aikoja jolloin ihmiset sikiää luonnottoman paljon). Niinpä auttelimme koristelussa, katselimme elokuvaa ja odottelimme muiden vieraiden saapumista. Juhlien päästyä kunnolla käyntiin pääsimme osallistumaan erilaisiin leikkeihin ja kilpailuihin: sulatetun suklaan syömistä vaipasta, tulevan äidin vatsanympäryksen pituuden arviointia, tuttipullossa olevien nallekarkkien lukumäärän arviointia ym. Lisäksi saimme nähdä ensimmäistä kertaa pinatan rikkomisen. Legendaarista!
Baby showerin jälkeen palasimme illansuussa Michaelille viettämään railakasta iltaa ensin ruokapöydässä ja sen jälkeen lautapelien muodossa. Tällä kertaa päivällisen yhteydessä Michael teki huomaamattaan suurta viihdettä hieman suttaisilla ruokailutavoillaan; ruokaa ei löytynyt ainoastaan ruokalautasen vierestä vaan myös olkapäältä. Ja sehän innosti Calebia heittämään hieman spagettia siskonsa ja äitinsäkin ruokapaikoille :D Tulos: 6 henkilöä istuu pöydän ääressä kasvot punaisena nauramisesta. Aikamoista! :D
Maanantai-iltana (9.11.) lähdin Calebin ja Michaelin kanssa pelaamaan koripalloa. Tuntui hyvältä saada rasittaa kroppaa pitkästä aikaa oikein kunnolla – tosin jalkapohjat olivat eri mieltä otettuaan hittiä korikseen sopimattomista kengistä. Paikalla oli ainoastaan miehiä pelaamassa, joten tunnin intensiivinen koriksen pelaaminen tuntui raukeutena kehossa seuraavana päivänä. Ps. Pettymyksekseni sain todeta, että olen vieläkin liian pitkä koripallon pelaamiseen. Damn.
Tiistai ja keskiviikko kului pääosin television ääressä ja Michaelin perheen kanssa jutustellessa. Saimme muuten kuulla, että raskaana oleva työtoverimme ei sairastakaan sikainfluenssaa. Jes. Ja Michael lähti keskiviikkona Suomeen, joten annoin pussillisen ostoksiani hänen mukaansa. Edelleen on kuitenkin uhkana se, että matkalaukkuni paino tulee ylittämään sallitun painorajan (20kg). Argh. En haluaisi maksaa tuhottomasti muutamasta liikakilosta.
--
Torstaiaamu. Juustoinen paahtoleipä, tuoreita mansikoita ja kupillinen maukasta kahvia. Ikkunalautaan ropiseva vesisade on ennustettu jatkuvan koko tulevan viikon. Hmm. Kumpa tulisi jo kesä, pilvetön taivas ja 30-40 asteen lämpötilat. Toistaiseksi ei vaikuta kovin lupaavalta, joten jää nähtäväksi miten sää vaikuttaa loppumatkan suunnitelmiin. Huonoista ilmoista huolimatta tulevat päivät ovat varmasti yhtä nautittavia kuin tähän mennessä vietetyt. Aamuisin herättyäni en malta odottaa uutta päivää ja siitä saatavaa iloa :] I love my life. Here and now.
Ei minusta sen ”enempää”. Teidän vuoro. On aina yhtä mukavaa lukea teidän kommentteja, tai vaihtoehtoisesti saada kortteja postitse! Mikäli kortin lähettäminen tuntuu hyvältä ajatukselta, rustaa osoitteeksi 82 Ocean Keys Boulevard, Clarckson WA 6030, Australia. Love u!
Palataanpa kuitenkin takaisin tähän päivään ja Australian auringon alle. Tiistaina (3.11.) Michael lähestyi toistaiseksi hyvin tavallaisena iltana odottamattomalla asialla. Harjoittelupaikkamme oppilas oli karannut asuinpaikastaan vahingollisten olosuhteiden pakottamana. Tämä aboriginaalityttö oli nyt kattoa vailla, ja minua pyydettiin valmistamaan hänelle peti huoneessani olevaan tyhjään sänkyyn. Saapuessaan tytöllä oli mukana ainoastaan päällään olevat vaatteet ja erittäin rankka tausta: ”pienempien” rikkomusten kuten auton varastamisen lisäksi tyttö oli yrittänyt muutama viikko sitten tappaa isäpuolensa puukottamalla tätä rintaan. Minua pyydettiin nyt siis nukkumaan rikollisen kanssa samassa huoneessa valokuvausvälineideni ja muiden tavaroideni keskellä muuten tyhjässä talossa. Jei?
Illalla kuulin myös toisen hämmentävän asian. Raskaudensa ensikolmanneksella oleva nuori työtoverini oli todennäköisesti sairastunut sikainfluenssaan. Viimeisen viikon hän on ollut kipeänä töissä, ja nyt sitten jännitetään kuinka moni muukin on saanut tartunnan. Itse olen tällä hetkellä ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta terveen oloinen. Suurin huoli on kuitenkin tämän työntekijän luona, nöftauti kun voi olla vaarallinen erityisesti raskaana oleville nuorille naisille.
Meillä oli ehkä naurettavin päivällistuokio ikinä. Michaelin vaimo on ollut Etelä-Australiassa kuluneen viikon, joten elämä kolmen miehen (Kimmon, Calebin ja Michaelin) kanssa on oletettavasti ollut hyvin leppoisaa ja ajoittain lähtenyt aivan räpylästä. Ruokapöytä on ehdottomasti otollisin paikka levottomille keskusteluille. Syömme aina päivällisellä pääruuan lisäksi jälkiruokaa, tällä kertaa se piti sisällään vaniljajäätelöä pienten karkkirakeiden kera. Miten yksistä karkkirakeista voi repiä niin paljon huumoria? Ei ole kerta eikä kaksi kun olen meinannut tukehtua ruokaani tai joutunut juoksemaan pöydästä kulman taakse hapenpuutteessa – kiitos miesten tauottoman spontaanin huumorin viljelemisen. Olen myös ajautunut siihen asemaan, missä saan osakseni valtavasti huomiota ja rakkaudellista härnäämistä. Olen kuullut nimeni mainittavan kuukauden aikana vähintään yhtä monta kertaa kuin vuoden aikana lapsuudessani. Toverillisen kiusoittelemisen lomasta Michael totesi minun olevan ”almost adobtable”. Ja kuulemma hyvä vaimo (joskus hamassa) tulevaisuudessa. Nih! Nyt se on ääneen sanottu. Toivoa on vielä! :D
Alkujännityksestä huolimatta ilta ja yö tytön kanssa sujui loistavasti (hänet siis tuotiin tiistai-iltana Michaelille). Kellon lähestyessä puoltayötä lähdin hänen kanssaan Somerlyyn, jossa hän esitti minulle erikoisen kysymyksen: ”voitko nyppiä kulmakarvani?” Ei muuta kuin pinsetit käteen, tytön pää syliin ja karvanpoistoon. Tämä on ilmeisesti sellainen toimenpide, jota ystävät tavallisesti tekevät toisilleen. Koin iloa tytön osoittamasta hyväksynnästä (vai epätoivosta? :D). Lisäksi olin positiivisesti yllättynyt siitä keskustelusta, jonka kävin hänen kanssaan. Kulmakarvoja nyppiessäni puhuimme hänen perheestään, kaverisuhteistaan, tulevaisuudesta ja unelmista. Uusi työväline nuorisotyöntekijöille löydetty: pinsetit!
Keskiviikkona töiden jälkeen kävelin taas Quinnsiin uimarannalle hetkeksi nauttimaan iloisesta marraskuisesta kesäsäästä synkän loskakelin sijaan (mitäs te teitte Suomessa tänään?). Viiden jälkeen reissulta palattuani työtoverini Shirley kävi tuomassa viime yönä vieraanani olleen tytön taas luokseni. Hänelle ei oltu löydetty vaihtoehtoista yöpaikkaa, joten huoneessani oleva ylimääräinen sänky toimii vielä tämän yön vieraspetinä. Tytön saavuttua lähdimme Michaelille pesemään pyykkiä (ja koiraa nro.1) ja viettämään iltaa. Yhdentoista jälkeen Jim Carreyn stand upin synnyttämät hymyt kasvoilla palasimme Somerlyyn ja painoimme päämme tyynyihin seitsemäksi tunniksi.
Torstaiksi en suunnitellut mitään erikoisempaa tekemistä, joten vietin rauhallista iltaa television ja tietokoneen äärellä. Ja likaisen koiran (nro.2). Tosin puolen tunnin käsittelyni jälkeen se ei ollut enää likainen. Vaan valkoinen. Hohtavan valkoinen. Lumikki. Kääpiö. Kimmo. Mitäh?
Viikon parhaat päivät, vapaapäivät, lähestyvät! Perjantain työpäivän päätyttyä tuhlailin aikaa harjoittelutehtävän parissa ennen Michaelille lähtemistä. Lupauduin muuten kirjoittaa pienen jutun nuorten kristilliseen lehteen (Nuottaan). Kyseinen painos tulee ulos ensi vuoden alkupuolella, joten lukekaahan lehdet tarkasti mikäli saatte ne tavalla tai toisella käsiinne.
Perjantai-iltana katsoin elokuvakanavalta tulleen Brokeback mountain -leffan. Jep. Näin tein. Sen jälkeen nukahdin sohvalle. Herättyäni siirryin toiseen olohuoneeseen katsomaan eri leffaa. Nukahdin. Herättyäni hengasin hetken aikaa poikain kanssa ennen kuin tein iltaekskursion Somerlyyn. Ja taas nukahdin. Tällä kertaa tosin suunnitelmallisesti omaan sänkyyn. Best Friday ever :D
Lapsuuden legendaarisen karkkipäivän eli lauantain vietimme matkustamalla Fremantlen (alue Perthin tuntumassa) kuuluisille markkinoille. Herättyäni ja kahvin juotuani raahauduin Kimmon luo. Lähdimme ensin kävellen Clarcksonin rautatieasemalle, sieltä junalla Perthiin, junanvaihto ja matkustus Fremantleen. Matka kesti pidempään kuin kuvittelimme, reilun tunnin taisimme kokonaisuudessaan junassa istua. Fremantleen päästyämme tutustuimme aluksi matkan varrella olevien pienten putiikkien tarjontaan, sen jälkeen eksyimme suuremmille markkinoille, The Round House -nimiseen pieneen vankilaan ja lopuksi suureen venemuseoon. Hyvin jännää! Venemuseo oli tosin hieman epäjännä, mutta eipä semmoisilta sillipurkeilta kovin paljoa voikaan odottaa. Voidaanpahan ainakin sanoa hyvällä omallatunnolla, että ”juu, kyllä me tutustuttiin Australian kulttuuriin ja historiaan matkan aikana”.
Fremantlen jäätyä taakse palasin muutamien tuliaisten kanssa kämpälle ja menin heti pesemään yhdeksäntuntisen reissun pölyt itsestäni. Suihkun tehtyä tehtävänsä Kimmo laittoi viestin, jossa kertoi miesten hakevan minut minuutin päästä katsomaan The Box -trilleriä elokuviin. Jahas. Että oikein minuutti annettiin naiselle aikaa valmistautua. Onnellisena saanen kuitenkin tiedottaa, että olin minuutissa valmis! (tiedän, että en ole koskaan ollut sieltä naisellisimmasta päästä). Ripeän valmistautumisen jälkeen matka siis jatkui elokuviin Kimmon, Calebin ja Michaelin kanssa. The Box ei kuitenkaan ollut ajatukseltaan ja toteutukseltaan niin mielenkiintoinen, että olisin kovin syvästi katunut vaikka olisinkin jäänyt suihkuun pidemmäksi aikaa. Leffasta tultuamme jatkoin iltaa Michaelilla ennen sänkyyn kaatumista.Sunnuntain aloitimme taas perinteisesti jumalanpalveluksella. Tämän jälkeen lähdimme Kimmon kanssa Adamin kyydissä Adamin ja Claudetten kotiin odottelemaan varpajaisten alkamista. Claudette ja Adam ovat siis työtovereita tyttöjen ja poikien ohjelmista, he olivat lupautuneet järjestää toisen työtoverini varpajaiset kotonaan (jep, täällä eletään aikoja jolloin ihmiset sikiää luonnottoman paljon). Niinpä auttelimme koristelussa, katselimme elokuvaa ja odottelimme muiden vieraiden saapumista. Juhlien päästyä kunnolla käyntiin pääsimme osallistumaan erilaisiin leikkeihin ja kilpailuihin: sulatetun suklaan syömistä vaipasta, tulevan äidin vatsanympäryksen pituuden arviointia, tuttipullossa olevien nallekarkkien lukumäärän arviointia ym. Lisäksi saimme nähdä ensimmäistä kertaa pinatan rikkomisen. Legendaarista!
Baby showerin jälkeen palasimme illansuussa Michaelille viettämään railakasta iltaa ensin ruokapöydässä ja sen jälkeen lautapelien muodossa. Tällä kertaa päivällisen yhteydessä Michael teki huomaamattaan suurta viihdettä hieman suttaisilla ruokailutavoillaan; ruokaa ei löytynyt ainoastaan ruokalautasen vierestä vaan myös olkapäältä. Ja sehän innosti Calebia heittämään hieman spagettia siskonsa ja äitinsäkin ruokapaikoille :D Tulos: 6 henkilöä istuu pöydän ääressä kasvot punaisena nauramisesta. Aikamoista! :D
Maanantai-iltana (9.11.) lähdin Calebin ja Michaelin kanssa pelaamaan koripalloa. Tuntui hyvältä saada rasittaa kroppaa pitkästä aikaa oikein kunnolla – tosin jalkapohjat olivat eri mieltä otettuaan hittiä korikseen sopimattomista kengistä. Paikalla oli ainoastaan miehiä pelaamassa, joten tunnin intensiivinen koriksen pelaaminen tuntui raukeutena kehossa seuraavana päivänä. Ps. Pettymyksekseni sain todeta, että olen vieläkin liian pitkä koripallon pelaamiseen. Damn.
Tiistai ja keskiviikko kului pääosin television ääressä ja Michaelin perheen kanssa jutustellessa. Saimme muuten kuulla, että raskaana oleva työtoverimme ei sairastakaan sikainfluenssaa. Jes. Ja Michael lähti keskiviikkona Suomeen, joten annoin pussillisen ostoksiani hänen mukaansa. Edelleen on kuitenkin uhkana se, että matkalaukkuni paino tulee ylittämään sallitun painorajan (20kg). Argh. En haluaisi maksaa tuhottomasti muutamasta liikakilosta.
--
Torstaiaamu. Juustoinen paahtoleipä, tuoreita mansikoita ja kupillinen maukasta kahvia. Ikkunalautaan ropiseva vesisade on ennustettu jatkuvan koko tulevan viikon. Hmm. Kumpa tulisi jo kesä, pilvetön taivas ja 30-40 asteen lämpötilat. Toistaiseksi ei vaikuta kovin lupaavalta, joten jää nähtäväksi miten sää vaikuttaa loppumatkan suunnitelmiin. Huonoista ilmoista huolimatta tulevat päivät ovat varmasti yhtä nautittavia kuin tähän mennessä vietetyt. Aamuisin herättyäni en malta odottaa uutta päivää ja siitä saatavaa iloa :] I love my life. Here and now.
Ei minusta sen ”enempää”. Teidän vuoro. On aina yhtä mukavaa lukea teidän kommentteja, tai vaihtoehtoisesti saada kortteja postitse! Mikäli kortin lähettäminen tuntuu hyvältä ajatukselta, rustaa osoitteeksi 82 Ocean Keys Boulevard, Clarckson WA 6030, Australia. Love u!
