Miten asiat ovatkaan muuttuneet siitä, mitä koin ensimmäisenä päivänä tänne tultuani. En tiedä olenko koskaan elämäni aikana tuntenut sitä järkkymätöntä ilon tunnetta, joka minun seurassani on kuluneena viikkona ollut. En tiedä olenko koskaan nauranut täydestä sydämestäni viikon aikana niin paljoa, kuin täällä yhden päivän aikana. Taakse jäänyt viikko on siis ollut erityisen ainutlaatuinen sitä tehtävää toteuttaessaan, johon olen jo pitkään etsinyt ratkaisua. Olen löytänyt täällä itsestäni jotain, jonka toivon kestävän myös matkaa jatkaessani takaisin kotiin.
Jotta en itse unohtaisi mitään kokemaani ja jotta te pääsisitte osalliseksi päivieni rikkauksista, kirjoitan taas päivittäiset askareeni ja ajatukseni ylös niissä rajoissa, kuin se on mahdollista. On mahdotonta rustata jokaista minuun vaikuttanutta yksityiskohtaa, mutta pyrin tuomaan oman kokemukseni pääpiirteet niin selkeästi esiin kuin vain taidot ja aika riittää.
Viime tiistai (22.9.) oli hyvin poikkeuksellinen päivä. Aamu sujui tavalliseen tapaan siihen asti, kunnes Kimmo ja Caleb tulivat käymään. Michael oli jouduttu edellisenä iltana (hieman lähtöni jälkeen) viemään sairaalaan rintakipujen vuoksi. Hänen tilansa on ollut koko ajan vakaa, mutta kipuja on edelleen. Michaelin poissaolon vuoksi poikien ohjelma ei pyörinyt tänä päivänä. Kimmo ja Caleb jäivätkin kuluttamaan työpäiväänsä vähemmän testosteronipitoisten oppilaiden pariin. Itse olin poikien läsnäolosta hyvinkin onnellinen, nimittäin oli aika saada hieman vauhtia, virikettä ja vitsejä tähän taloon!
Nautinnollisen kahvin ja non-stoppina pauhaavan radion ääressä tovin oltuamme havahduimme Kimmon kanssa hämmentävään yllätykseen. Radiosta tuli nostalgisia viboja herättävä biisi! Mutta ei siinä vielä kaikki. Noin kymmenen sekuntia kestäneen alitajuntaisen järkeilyn seurauksena tajusimme kyseisen kappaleen esittäjien olevan suomalaisia! Bomfunk Mc’s – Freestyler. Hysteerisen naurunpurskahduksen jälkeen mieleni valtasi hyvin hämäriltä perukoilta pinnalle pulpahtanut pakkomielle fiilistellä kyseistä biisiä. Bomfunk Mc’shän on niinkin monien vuosien päähän kuin lukioaikojen yksi ehdottomista suosikeista. Käsittämätöntä. Miten kukaan kehtaa pitää kyseistä bändiä Australian paikallisradion biisilistalla vuonna 2009? Hämmentävän ratkiriemukasta!
”Eteenpäin”, sanoi mummo lumessa. Nyt ollaan edelleen siis tiistaissa. Emme olleet kovinkaa raskasta työpäivää vielä punnertaneet kunnes yksi tyttöjen ohjelman työntekijöistä totesi minulle ja Kimmolle, että voimme halutessamme poistua takavasemmalle ja suunnata esimerkiksi läheiseen ostoskeskukseen, mikäli mieli tekee. Tyttöjen ohjelmassa oli tänään ainoastaan viisi oppilasta paikalla ja työntekijöitä kuusi, joten meidän läsnäololla ei tänään olisi kovinkaan ratkaisevaa merkitystä. Niinpä hetken aikaa biljardia pelattuamme lähdimme kävelemään kohti Oceankeys Shopping Centeriä. Kiertelimme kaupat läpi ja kävimme syömässä Hungry Jack’sissä. Arvosana Crispy chicken -hampurilaisaterialle 8.
Koska mieli teki tavalliseen tapaan myös hieman makeaa suuhunpantavaa, päätimme poiketa Wendy’sissä hakemassa pirtelöt. Voi veljet! En ole koskaan juonut niin hyvää pirtelöä! Hörppäsin vatsani täyteen minttu-suklaapirtelöä (largena, tietenkin). Ah autuutta ja ähkyä! Ihan vain kiusallani halusin laittaa tähän alapuolelle vielä kuvan herkustani.
Tiistai jatkuu! Suuntasimme Michaelille ja vajaan tunnin istuttuamme lähdimme Calebin mukaan sairaalaan katsomaan Michaelia. Koska potilaiden luo sai mennä ainoastaan yksi vieras kerrallaan, jäimme Kimmon kanssa vastaanottohuoneeseen istuskelemaan Calebin mentyä isäänsä katsomaan. Hetken päästä sairaalan ovista loikki yhdellä jalalla sisään nuori mies, jonka sääreen oli vaatteesta sidottu tiukka paketti. Mies istahti viereemme ja alkoi tärisevin käsin kääriä sidettä auki. Vaihdettuamme hänen kanssaan muutaman sanan saimme selville, että kyseinen kaveri oli tippunut katolta. Nice. Ja kivalta näytti muuten sääressä oleva ”haavakin”. Pari senttiä syvä ja pari senttiä leveä ura antoi ymmärtää, että kyseessä oli joku muu kuin pintanaarmu.
Calebin tultua kävin vuorostani katsomassa Michaelia. Jutellessamme katselimme kun ensiavun ovista tuotiin sisään mies neljän vartijan kanssa. Jopa vessaan mentyään miehellä oli kaksi vartijaa mukana. Huh. Michaelhan sai katsoa todellisia Greyn anatomian maisemia suoraan sängyltään! Palattuani vastaanottohuoneeseen ja Kimmon käytyä pikaisesti M:n luona lähdimme ajelemaan kohti elektroniikkaliikettä, josta Kimmo osti uuden linssin kameraansa. Palasimme takaisin Michaelille ja vietimme iltaa siihen asti, kunnes oli aika suunnata omaan petiin. Vau, mikä päivä!
Keskiviikkona oli yksi helpoimmista työpäivistä mitä minulla on tähän mennessä ollut. Lähdin kymmenen jälkeen pari vuotta vanhemman työkaverini kanssa puolen tunnin ajomatkan päähän kristilliseen kirjakauppaan. Työtoverini piti palauttaa työn puolesta muutamia kirjoja, itse sain mennä mukaan vain hengaamaan ja kirjakaupan tuotteita koluamaan. Tänne pitää tulla uudestaan, mietin kierrellessäni kaupassa. Paluumatkalla kävimme mäkkärissä syömässä. Työpäivästä ei ollutkaan kuin reilu tunti jäljellä palattuamme reissultamme, ja sekin tunti kului työtovereiden kanssa jutellessa. Great! Hieno mesta, hienot työt.
Työpäivän jälkeen halusin käydä etsimässä kävelymatkan päässä olevan uimarannan. Noin neljänkymmenen minuutin päästä kämpältä lähdettyäni löysin perille. Hetken aikaa meren tuoksuista ja äänistä nautittuani oli aika lähteä takaisin. Koska käveleminen tuntui sillä hetkellä tylsältä ajatukselta, juoksin kämpälle ja suuntasin suoraan suihkuun.
Reissuni jälkeen kävelin Michaelille (Michael siis asuu näköyhteyden /parin minuutin kävelymatkan päässä kämpästäni), jossa ilta eteni lomasuunnitelmia pohtiessa ja sairaalasta palanneen Michaelin kanssa jutellessa. Meille kävi Kimmon kanssa ilmi, että huomenna alkava kahden viikon loma onkin melkein kolme viikkoa! Pitkään lomapäivien ohjelmaa pähkäillessämme päädyimme seuraavaan: matkustamme tiistaina viikoksi trooppiseen Darwiniin, jossa majoitumme suhteellisen edullisessa mutta perustarpeisiin vastaavassa motellissa. Päivisin keksimme varmasti erilaisia aktiviteetteja krokotiilien syöttämisestä auringonottamiseen (jei!). Matka tulee kustantamaan lentoineen ja majoituksineen yhdeltä henkilöltä noin 450 euroa, joten kovin halvalla ei viikon lomaa Australian sisällä saa :T Mutta! Hyvä homma, nyt tiedetään mihin mennään ja koska. Ja mikä tärkeintä, molemmat on tyytyväisiä :]
Torstaina oli viimeinen työpäivä ennen loman alkua. Koska päivä piti sisällään ajatuksen ”viimeinen” (oli se sitten viimeinen ennen viikonloppua tai viimeinen ennen lomaa), oli työpäivästä taas tulossa hyvin rento. Pelailin tyttöjen kanssa biljardia ja laitoimme esille ”bileruokaa”: nachoja, sipsejä, karkkia, pasteijoita, punaisia nakkeja (hih) ja muutamia muita suolaisia juttuja, joiden suomenkielisiä nimityksiä en tähän hätään keksi. Syötyämme saimme selville, että työntekijät olivat suunnitelleet tälle iltapäivälle reissun laserpyssysotahärdelliin. Hyppäsimme porukalla autoihin ja suuntasimme sotatantereelle. Myös pojat tulivat mukaan. Niinpä meitä oli hetken päästä reilun kahdenkymmenen hengen porukka laserpyssyt käsissä pimeissä sokkeloissa sohimassa toisiaan. Ja hauskaa oli! Ensimmäisessä erässä sijoittautuin kahdeksanneksi, toisessa erässä kolmanneksi. Niin mistä se kana pissi Kimmo, mistä!! Huuda mun nimee! :D Lolz.
Kämpälle palatessani halusin koetestata autotallissa olevaa juoksumattoa. 45 minuutin treenin jälkeen olin onnellinen siitä, että sateiset ilmat eivät estä minun suunnitelmiani kuntoilla matkan aikana. Selvittyäni minimaratonista suuntasimme Kimmon, Calebin ja Michaelin kanssa leffateatteriin katsomaan Surrogatesin. Leffan jälkeen ilta jatkui taas Michaelilla tappiin asti.
Perjantai-aamuna minun piti lähteä poikien kampukselle siivoamaan, mutta koska minua ei siellä tarvittukaan, jäin kämpälleni nauttimaan auringosta ja kuluttamaan iPodini akkua. Kimmon tultua ”siivoamasta” eli pelaamasta Calebin kanssa biljardia lähdimme junalla Perthiin. Tarkoituksena oli kiertää pikaisesti Perthin keskustan tuntumassa oleva Kings Park ja sen jälkeen käydä hieman ostoksilla varsinaisessa keskustassa. Pikainen Kings Parkin reissu kestikin sen verran monta tuntia, että ei ollut enää voimia tai kiinnostusta mennä koluamaan vaatekauppojen riepuja. Upean puistoelämyksen jälkeen kävimme syömässä Esplanadilla ravintolassa, joka olikin Kimmolle enemmän turhauttava miten-saan-tämän-säälittävän-lihanpalasen-irti-tästä-kylkiluusta -reissu kuin helppo ja ravitseva ruokailutuokio. Itse nautin chicken ceasar -salaatistani, josta myöskin oli vähän hintaansa nähden sanomista. Mutta ei se mitään! Haimme viereisestä kaupasta mieltä helpottavat suklaapatukat ja suuntasimme turistikrääsäkauppaan ostamaan postikortteja. Tämän jälkeen hyppäsimme junaan, joka vei meidät takaisin Clarcksoniin (, josta kävelimme noin 15 minuuttia Oceankeysiin). Illalla olimme taas Michaelilla ja kikkailimme päivän aikana otettujen kuvien kanssa. Taas yksi upea päivä takana!
Lauantai – ensimmäinen auringonottoon soveltuva päivä tämän matkan aikana! Minähän en mahdollisuutta jättänyt käyttämättä, vaan suuntasin aamulla oitis kämppäni takapihalle toimistotuolin, pyyhkeen, iPodin, aurinkorasvan ja limupullon kanssa. Pari tuntia kestänyt lämpöhalvaus- ja musiikkinautinto sai aikaan aurinkoisen mielen ja rusketusraidat! Wohoo! Tämän jälkeen menin juoksumatolle repimään vielä viimeisetkin nestehiukkaset itsestäni irti. Tunnin kestänyt tiukka treeni antoi aihetta suihkussakäymiseen ja rauhalliseen illanviettoon. Rauhallisesta illasta en niinkään silti tiedä, sillä ilta oli täynnä jatkuvaa putoilua ja naurua facebookin, aussie dictionaryn, englanti-suomi sanakirjan ja hyvän seuran ansiosta. Kyseisestä illasta jäänyt hymy ei ole vieläkään pyllyssä.
Huh. Sunnuntai! Aamun rauhoittavan jumalanpalveluksen jälkeen saivat korkeat lämpötilalukemat (+25 astetta) minut innokkaasti suuntaamaan kohti rantaviivaa ja valkoista hiekkaa. Reitti paikanpäälle oli jo selvä, kiitos keskiviikon suunnistusreissun. Makasin auringossa hymy korvissa hieman reilut pari tuntia. Auringon alkaessa jo laskea lähdin rauhalliseen tahtiin kävelemään kämpälle. Loistava ilma, loistava olo, loistava Jamie Cullum! Kävin suihkussa, ja lähdin Michaelille kikkailemaan. Ja siellähän se ilta taas vierähti internetissä surffailun ja pyykkäämisen muodossa. Valmistautuminen Darwiniin lähtemiseen alkakoon!
Maanantaina vietin poikkeuksellisen paljon aikaa itsekseni. Kauppareissuni Oceankeys Shopping Centeriin peruuntui kuningattaren syntymäpäivän vuoksi, joten yritän pärjätä hoitoiaineillani ja muilla mömmöillä siihen asti, kunnes pääsemme Darwinissa käymään kaupassa. Pakko vielä mainita, että lilluin illalla kylvyssä sanaristokkoa tehden ja Jackoa kuunnellen. Sillä hetkellä en kyllä kadehtinut ketään muuta kuin itseäni :D Omaan seuraani kyllästyttyäni kävelin Michaelille ja vietin loppuiltani siellä.
Seuraava blogin päivitys tulee todennäköisesti taas noin viikon päästä Darwinista kotiuduttuamme. Pitäkäähän taas lippu korkealla siihen asti!
Jotta en itse unohtaisi mitään kokemaani ja jotta te pääsisitte osalliseksi päivieni rikkauksista, kirjoitan taas päivittäiset askareeni ja ajatukseni ylös niissä rajoissa, kuin se on mahdollista. On mahdotonta rustata jokaista minuun vaikuttanutta yksityiskohtaa, mutta pyrin tuomaan oman kokemukseni pääpiirteet niin selkeästi esiin kuin vain taidot ja aika riittää.
Viime tiistai (22.9.) oli hyvin poikkeuksellinen päivä. Aamu sujui tavalliseen tapaan siihen asti, kunnes Kimmo ja Caleb tulivat käymään. Michael oli jouduttu edellisenä iltana (hieman lähtöni jälkeen) viemään sairaalaan rintakipujen vuoksi. Hänen tilansa on ollut koko ajan vakaa, mutta kipuja on edelleen. Michaelin poissaolon vuoksi poikien ohjelma ei pyörinyt tänä päivänä. Kimmo ja Caleb jäivätkin kuluttamaan työpäiväänsä vähemmän testosteronipitoisten oppilaiden pariin. Itse olin poikien läsnäolosta hyvinkin onnellinen, nimittäin oli aika saada hieman vauhtia, virikettä ja vitsejä tähän taloon!
Nautinnollisen kahvin ja non-stoppina pauhaavan radion ääressä tovin oltuamme havahduimme Kimmon kanssa hämmentävään yllätykseen. Radiosta tuli nostalgisia viboja herättävä biisi! Mutta ei siinä vielä kaikki. Noin kymmenen sekuntia kestäneen alitajuntaisen järkeilyn seurauksena tajusimme kyseisen kappaleen esittäjien olevan suomalaisia! Bomfunk Mc’s – Freestyler. Hysteerisen naurunpurskahduksen jälkeen mieleni valtasi hyvin hämäriltä perukoilta pinnalle pulpahtanut pakkomielle fiilistellä kyseistä biisiä. Bomfunk Mc’shän on niinkin monien vuosien päähän kuin lukioaikojen yksi ehdottomista suosikeista. Käsittämätöntä. Miten kukaan kehtaa pitää kyseistä bändiä Australian paikallisradion biisilistalla vuonna 2009? Hämmentävän ratkiriemukasta!
”Eteenpäin”, sanoi mummo lumessa. Nyt ollaan edelleen siis tiistaissa. Emme olleet kovinkaa raskasta työpäivää vielä punnertaneet kunnes yksi tyttöjen ohjelman työntekijöistä totesi minulle ja Kimmolle, että voimme halutessamme poistua takavasemmalle ja suunnata esimerkiksi läheiseen ostoskeskukseen, mikäli mieli tekee. Tyttöjen ohjelmassa oli tänään ainoastaan viisi oppilasta paikalla ja työntekijöitä kuusi, joten meidän läsnäololla ei tänään olisi kovinkaan ratkaisevaa merkitystä. Niinpä hetken aikaa biljardia pelattuamme lähdimme kävelemään kohti Oceankeys Shopping Centeriä. Kiertelimme kaupat läpi ja kävimme syömässä Hungry Jack’sissä. Arvosana Crispy chicken -hampurilaisaterialle 8.
Koska mieli teki tavalliseen tapaan myös hieman makeaa suuhunpantavaa, päätimme poiketa Wendy’sissä hakemassa pirtelöt. Voi veljet! En ole koskaan juonut niin hyvää pirtelöä! Hörppäsin vatsani täyteen minttu-suklaapirtelöä (largena, tietenkin). Ah autuutta ja ähkyä! Ihan vain kiusallani halusin laittaa tähän alapuolelle vielä kuvan herkustani.
Tiistai jatkuu! Suuntasimme Michaelille ja vajaan tunnin istuttuamme lähdimme Calebin mukaan sairaalaan katsomaan Michaelia. Koska potilaiden luo sai mennä ainoastaan yksi vieras kerrallaan, jäimme Kimmon kanssa vastaanottohuoneeseen istuskelemaan Calebin mentyä isäänsä katsomaan. Hetken päästä sairaalan ovista loikki yhdellä jalalla sisään nuori mies, jonka sääreen oli vaatteesta sidottu tiukka paketti. Mies istahti viereemme ja alkoi tärisevin käsin kääriä sidettä auki. Vaihdettuamme hänen kanssaan muutaman sanan saimme selville, että kyseinen kaveri oli tippunut katolta. Nice. Ja kivalta näytti muuten sääressä oleva ”haavakin”. Pari senttiä syvä ja pari senttiä leveä ura antoi ymmärtää, että kyseessä oli joku muu kuin pintanaarmu.Calebin tultua kävin vuorostani katsomassa Michaelia. Jutellessamme katselimme kun ensiavun ovista tuotiin sisään mies neljän vartijan kanssa. Jopa vessaan mentyään miehellä oli kaksi vartijaa mukana. Huh. Michaelhan sai katsoa todellisia Greyn anatomian maisemia suoraan sängyltään! Palattuani vastaanottohuoneeseen ja Kimmon käytyä pikaisesti M:n luona lähdimme ajelemaan kohti elektroniikkaliikettä, josta Kimmo osti uuden linssin kameraansa. Palasimme takaisin Michaelille ja vietimme iltaa siihen asti, kunnes oli aika suunnata omaan petiin. Vau, mikä päivä!
Keskiviikkona oli yksi helpoimmista työpäivistä mitä minulla on tähän mennessä ollut. Lähdin kymmenen jälkeen pari vuotta vanhemman työkaverini kanssa puolen tunnin ajomatkan päähän kristilliseen kirjakauppaan. Työtoverini piti palauttaa työn puolesta muutamia kirjoja, itse sain mennä mukaan vain hengaamaan ja kirjakaupan tuotteita koluamaan. Tänne pitää tulla uudestaan, mietin kierrellessäni kaupassa. Paluumatkalla kävimme mäkkärissä syömässä. Työpäivästä ei ollutkaan kuin reilu tunti jäljellä palattuamme reissultamme, ja sekin tunti kului työtovereiden kanssa jutellessa. Great! Hieno mesta, hienot työt.
Työpäivän jälkeen halusin käydä etsimässä kävelymatkan päässä olevan uimarannan. Noin neljänkymmenen minuutin päästä kämpältä lähdettyäni löysin perille. Hetken aikaa meren tuoksuista ja äänistä nautittuani oli aika lähteä takaisin. Koska käveleminen tuntui sillä hetkellä tylsältä ajatukselta, juoksin kämpälle ja suuntasin suoraan suihkuun.
Reissuni jälkeen kävelin Michaelille (Michael siis asuu näköyhteyden /parin minuutin kävelymatkan päässä kämpästäni), jossa ilta eteni lomasuunnitelmia pohtiessa ja sairaalasta palanneen Michaelin kanssa jutellessa. Meille kävi Kimmon kanssa ilmi, että huomenna alkava kahden viikon loma onkin melkein kolme viikkoa! Pitkään lomapäivien ohjelmaa pähkäillessämme päädyimme seuraavaan: matkustamme tiistaina viikoksi trooppiseen Darwiniin, jossa majoitumme suhteellisen edullisessa mutta perustarpeisiin vastaavassa motellissa. Päivisin keksimme varmasti erilaisia aktiviteetteja krokotiilien syöttämisestä auringonottamiseen (jei!). Matka tulee kustantamaan lentoineen ja majoituksineen yhdeltä henkilöltä noin 450 euroa, joten kovin halvalla ei viikon lomaa Australian sisällä saa :T Mutta! Hyvä homma, nyt tiedetään mihin mennään ja koska. Ja mikä tärkeintä, molemmat on tyytyväisiä :]
Torstaina oli viimeinen työpäivä ennen loman alkua. Koska päivä piti sisällään ajatuksen ”viimeinen” (oli se sitten viimeinen ennen viikonloppua tai viimeinen ennen lomaa), oli työpäivästä taas tulossa hyvin rento. Pelailin tyttöjen kanssa biljardia ja laitoimme esille ”bileruokaa”: nachoja, sipsejä, karkkia, pasteijoita, punaisia nakkeja (hih) ja muutamia muita suolaisia juttuja, joiden suomenkielisiä nimityksiä en tähän hätään keksi. Syötyämme saimme selville, että työntekijät olivat suunnitelleet tälle iltapäivälle reissun laserpyssysotahärdelliin. Hyppäsimme porukalla autoihin ja suuntasimme sotatantereelle. Myös pojat tulivat mukaan. Niinpä meitä oli hetken päästä reilun kahdenkymmenen hengen porukka laserpyssyt käsissä pimeissä sokkeloissa sohimassa toisiaan. Ja hauskaa oli! Ensimmäisessä erässä sijoittautuin kahdeksanneksi, toisessa erässä kolmanneksi. Niin mistä se kana pissi Kimmo, mistä!! Huuda mun nimee! :D Lolz.
Kämpälle palatessani halusin koetestata autotallissa olevaa juoksumattoa. 45 minuutin treenin jälkeen olin onnellinen siitä, että sateiset ilmat eivät estä minun suunnitelmiani kuntoilla matkan aikana. Selvittyäni minimaratonista suuntasimme Kimmon, Calebin ja Michaelin kanssa leffateatteriin katsomaan Surrogatesin. Leffan jälkeen ilta jatkui taas Michaelilla tappiin asti.
Perjantai-aamuna minun piti lähteä poikien kampukselle siivoamaan, mutta koska minua ei siellä tarvittukaan, jäin kämpälleni nauttimaan auringosta ja kuluttamaan iPodini akkua. Kimmon tultua ”siivoamasta” eli pelaamasta Calebin kanssa biljardia lähdimme junalla Perthiin. Tarkoituksena oli kiertää pikaisesti Perthin keskustan tuntumassa oleva Kings Park ja sen jälkeen käydä hieman ostoksilla varsinaisessa keskustassa. Pikainen Kings Parkin reissu kestikin sen verran monta tuntia, että ei ollut enää voimia tai kiinnostusta mennä koluamaan vaatekauppojen riepuja. Upean puistoelämyksen jälkeen kävimme syömässä Esplanadilla ravintolassa, joka olikin Kimmolle enemmän turhauttava miten-saan-tämän-säälittävän-lihanpalasen-irti-tästä-kylkiluusta -reissu kuin helppo ja ravitseva ruokailutuokio. Itse nautin chicken ceasar -salaatistani, josta myöskin oli vähän hintaansa nähden sanomista. Mutta ei se mitään! Haimme viereisestä kaupasta mieltä helpottavat suklaapatukat ja suuntasimme turistikrääsäkauppaan ostamaan postikortteja. Tämän jälkeen hyppäsimme junaan, joka vei meidät takaisin Clarcksoniin (, josta kävelimme noin 15 minuuttia Oceankeysiin). Illalla olimme taas Michaelilla ja kikkailimme päivän aikana otettujen kuvien kanssa. Taas yksi upea päivä takana!
Lauantai – ensimmäinen auringonottoon soveltuva päivä tämän matkan aikana! Minähän en mahdollisuutta jättänyt käyttämättä, vaan suuntasin aamulla oitis kämppäni takapihalle toimistotuolin, pyyhkeen, iPodin, aurinkorasvan ja limupullon kanssa. Pari tuntia kestänyt lämpöhalvaus- ja musiikkinautinto sai aikaan aurinkoisen mielen ja rusketusraidat! Wohoo! Tämän jälkeen menin juoksumatolle repimään vielä viimeisetkin nestehiukkaset itsestäni irti. Tunnin kestänyt tiukka treeni antoi aihetta suihkussakäymiseen ja rauhalliseen illanviettoon. Rauhallisesta illasta en niinkään silti tiedä, sillä ilta oli täynnä jatkuvaa putoilua ja naurua facebookin, aussie dictionaryn, englanti-suomi sanakirjan ja hyvän seuran ansiosta. Kyseisestä illasta jäänyt hymy ei ole vieläkään pyllyssä.
Huh. Sunnuntai! Aamun rauhoittavan jumalanpalveluksen jälkeen saivat korkeat lämpötilalukemat (+25 astetta) minut innokkaasti suuntaamaan kohti rantaviivaa ja valkoista hiekkaa. Reitti paikanpäälle oli jo selvä, kiitos keskiviikon suunnistusreissun. Makasin auringossa hymy korvissa hieman reilut pari tuntia. Auringon alkaessa jo laskea lähdin rauhalliseen tahtiin kävelemään kämpälle. Loistava ilma, loistava olo, loistava Jamie Cullum! Kävin suihkussa, ja lähdin Michaelille kikkailemaan. Ja siellähän se ilta taas vierähti internetissä surffailun ja pyykkäämisen muodossa. Valmistautuminen Darwiniin lähtemiseen alkakoon!
Maanantaina vietin poikkeuksellisen paljon aikaa itsekseni. Kauppareissuni Oceankeys Shopping Centeriin peruuntui kuningattaren syntymäpäivän vuoksi, joten yritän pärjätä hoitoiaineillani ja muilla mömmöillä siihen asti, kunnes pääsemme Darwinissa käymään kaupassa. Pakko vielä mainita, että lilluin illalla kylvyssä sanaristokkoa tehden ja Jackoa kuunnellen. Sillä hetkellä en kyllä kadehtinut ketään muuta kuin itseäni :D Omaan seuraani kyllästyttyäni kävelin Michaelille ja vietin loppuiltani siellä.
Seuraava blogin päivitys tulee todennäköisesti taas noin viikon päästä Darwinista kotiuduttuamme. Pitäkäähän taas lippu korkealla siihen asti!
