Well Hello Sunshine! Kalenterini kehtasi väittää minulle, että tiistai oli koittanut ja sen myötä myös aika hypätä lentokoneeseen suuntana Australian Northern Territoryn pääkaupunki Darwin! Mikäli sinua kiinnostaa lukea viikon kestäneistä Koistisen kikkailuista krokotiilien, kolmekymppisten, kuumuuden ja kanacaesarsalaattien kanssa, jatka lukemista eteenpäin ja pistä lopuksi äidinkielentaitosi koetukselle kirjoittamalla naseva kommentti loppuun! Kitoos!
Olen Ausseissa ollessani herännyt aamuisin seitsemän aikaan oman sisäisen kelloni pirinään, mutta tiistaina kun itse herätyskellon piti herättää seitsemältä, herätti sisäinen kelloni kuudelta. Mitä kettua. Anyway. Unitilasta toivuttuani en voinut olla huomaamatta ikkunaan piiskaavaa sadetta ja peittoni alle hiipivää kylmyyttä. Totesin mielessäni ajankohdan olevan erittäin otollinen Perthistä poistumiseen, sillä tuleville päiville on luvattu jokseenkin vastaavaa ”joka kevään syyssäätä” – kirjaimellisesti. Toisin on Darwinissa, jossa päivien keskilämpötilojen lupaillaan olevan noin 33 astetta. Cool! No. Not cool. Sweet!
Pakattuani, syötyäni ja tiskattuani suuntasin matkalaukun, repun, olkalaukun ja sateenvarjon kera Michaelille. Kimmo siellä jo istuskelikin epäilyttävän pirteänä huoneessaan. Yhdeksältä hyppäsimme autoon ja Michaelin vaimo ajoi meidät vajaan tunnin ajomatkan päähän lentokentälle. Check in:iin ja turvatarkastuksiin meni vajaa kymmenen minuuttia, joten meillä jäi yli puoli tuntia aikaa hillua kentällä ennen koneeseen nousemista. Löysin itselleni kaksi sympaattista kahvimukia. Miksi ostin kaksi samanlaista mukia? No siksi, että ei ketuta niin paljoa jos onnistun heti rikkomaan yhden *koputtaa puuta*. Tervetuloa muuten tulevaisuudessa Kiloon kahville mukeja koeajamaan! Petteriä en tosin uskalla pyytää. Se kuitenkin innostuu liikaa, ja tiputtaa mukin pöydältä. Tou.
Itse neljän tunnin lento sujui ripeästi ja rutiinilla. Ihastelin ikkunasta avautuvaa Australian outback -maisemaa. Punertava hiekka ja kumpuileva maasto antoi illuusion öljyvärimaalauksesta todellisuuden sijaan. Kaunista! Darwinia lähestyessämme maisema muuttui kertaheitolla. Sademetsät ja turkoosit vesialueet avautuivat kaikessa komeudessaan alapuolella samalla kun pikkukivat turbulenssit anoivat matkustajilta huomiota. Huomiota ne välillä kyllä onnistuivat saamaankin, mutta ei sen enempää. Onneksi.
Terminaaliin päästyämme noudimme laukut ja suuntasimme taksilla motelliimme. Kaikki vaikutti suhteellisen lupaavalta siihen asti, kunnes a) näimme käytävällä yleisvessat -ja suihkut b) huoneeseen astuttuamme saimme todeta sen muistuttavan enemmän vankilan selliä kuin 4,5 tähden motellihuonetta. Kaikesta huolimatta nämä kaksi nirppanokkaa uskovat kykenevänsä elämään näissä tiloissa vaaditun viikon. Viikkohan menee vaikka heinäseipäässä, kuten sanonta kuuluu.
Tavarat jätettyämme suuntasimme nälän ajamina ravintolaan. Pastan ja pitsan tehtyä tehtävänsä kävimme vielä hakemassa kaupasta aamupalatavarat ennen kuin palasimme tyrmäämme. Parin tunnin leffaelämyksen (Rocknroll) jälkeen datailu jatkui (nettiä ei huoneissa kylläkään ole), eli toisin sanottuna olimme heti päässeet loman ytimeen! Iltaisen kehityskeskustelun (:D) ja repeilyn jälkeen nukahdimme puoliltaöin nuoren miehen käytävällä huudetun iloisen ”wankers!” toivotuksen saattelemana.
Keskiviikko eteni puoli yhdeksältä heräämisen jälkeen pääosin ilmastoon totutellessa ja lähiympäristöä kierrellessä. Olin aamupäivällä reilun tunnin motellin vieressä olevan Lameroo Beachin rannalla ottamassa väriä kalkkilaivaan ja kahlaamassa lämpimässä merivedessä. Onnellisen tietämättömänä olin kyseisellä toiminnalla uhannut henkeäni, nimittäin täälläpäin noita krokotiileja voi kuulemma löytää minkä tahansa kiven alta. Hmph. Mistä suomalainen voi ilman varoituskylttejä tietää, että varsinkaan uimaan ei saa mennä sen vuoksi, että voi tulla syödyksi. Ei meillä Suomessa mitään hiton krokoja pulikoi! Nih.
Suihkussa käydessäni tajusin olevani taas asteen ruskeampi, toisin sanoen askeleen lähempänä harjoitteluni päätavoitetta eli ruskettumista! Öh. Eiku. Suihkun jälkeen suuntasimme Kimmon kanssa kauppoja kiertelemään ja ruokapaikkaa etsimään. Ennen kuin päädyimme hätäensiapuun eli pikaruokaan, oli itselläni ehtinyt tulla jo käsittämätön nälästä aiheutuva hajotus. Täysinäisen vatsan kanssa oli paljon parempi mennä elokuvateatteriin katsomaan Pixarin Up -animaatiota. Taas yksi suositeltava leffa teille katsottavaksi! Yksi naurettava yksityiskohta oli muuten se, että meidän lisäksi suuressa elokuvateatterisalissa oli yksi pariskunta. Eipähän kukaan ollut vieressä rapisuttelemassa karkkipussia, röyhtäilemässä ja piereskelemässä. Vai oliko? :D
Leffan jälkeen palasimme huoneeseen ja vietimme illan The Shawshank Redemption -leffan ja harjoittelutehtävän parissa. Harjoittelutehtävän! *hymy pyllyssä*
Keskiviikon ja torstain välinen yö sujui mukavan vilpoisesta huonelämpötilasta huolimatta jatkuvasti heräillen. Nousimme aamulla yhdeksältä, söimme palaa ja lähdimme kävelemään bussipysäkille ajatuksena hakeutua Crocodylus Parkiin matelijoiden juttusille. Oikean laiturin löydettyämme huomasimme bussin lähteneen noin viisi minuuttia sitten ja seuraavan lähtevän vasta usean tunnin kuluttua. Onneksi paikalle sattui kaksi keski-ikäistä australialaista, jotka olivat myös pyrkimässä samaan paikkaan. Niinpä ehdotin, että otamme yhdessä taksin kun kerran päämääräkin on yhteinen. Näin tehtiin, ja päästiin mukavasti ilmastoidussa autossa kivasti jutellen perille. Ystävälliset aussit eivät antaneet meidän maksaa omaa osuuttamme taksista, joten menomatka ei siis kustantanut mitään eleestä kiitollisille opiskelijoille.
Puistossa pääsimme ihastelemaan mitä erilaisempien krokotiili-, alligaattori- ja kaimaanilajien lisäksi poikkeuksetta vätyksiksi luokiteltavia kissaeläimiä, levottomia apinoita sekä perinteisiä Australian karvapalloja. Puisto on kuuluisa ”hyppivistä krokotiileistaan” (jumping crocodiles), eli ruuan houkuttelemina vedestä ilmaan ponnistavista krokotiileista. Näiden hyppykeppien lisäksi uusi elämys oli vauvakrokotiilin kädessä pitäminen. Metrin mittainen kumikaveri oli suhteellisen hellyyttävä verrattuna niihin viiden metrin krokokorstoihin, joiden näimme iloisesti hotkivan sedän antamia kananpäitä.
Noin kolme tuntia puistossa vietettyämme hyppäsimme keskustaan vievään bussiin, söimme perillä herkulliset subit ja suuntasimme motelliin. Kimmon herättyä välikuolemasta kävimme hakemassa Suomen prismaa ja citymarkettia vastaavasta Colesista vettä ja mässyä illan leffaa (21) varten. Olenko muuten ehtinyt mainostaa sitä, kuinka epäterveellistä ruokaa syödessä tämä matka on kulunut? En? Ei se mitään, nyt olen.
Neljäs lomapäivä eli perjantai edessä. Aamutoimet tehtyämme lähdimme Kimmon kanssa loman onnistumisen kannalta itsellemme tärkeisiin aktiviteetteihin: Kimmo (nettiin) surffaamaan ja minä aurinkoaottamaan. Tällä kertaa päätin kiertää hiekkarannat kauempaa ja suunnata läheiseen puistoon lisäpigmenttiä etsimään. Täällä kyllä auringonottaminen käy enemmän urheilusta kuin levosta, jo 5 minuutin paahteessa makaamisen jälkeen on olo kuin uitetulla vompatilla. Siitä huolimatta sitä on pakko harrastaa, tietenkin. Auringosta tarpeeksi saatuani lähdin kävelemään takaisin motellille. Matkalla minut pysäytti kolme nuorukaista, jotka etsivät lähinnä olevaa uimarantaa. Haha. Asia, jota minulta ei kannattaisi kysyä – olinhan viimeksi vastaavan kysymyksen edessä voinut joutua parempiin suihin. Kerroin kuitenkin nuorille samasta rannasta, jossa itsekin toissapävänä olin kahlaillut, mutta erityisesti varoitin heitä paikallisista krokotiileistä. Kaikesta huolimatta jos siis kuulette uutisissa krokotiilien tappaneen kolme nuorukaista, älkää ihmetelkö jos minuun ei hetkeen saa yhteyttä.
Suihkun raikastamana suuntasin Kimmon kanssa lähiravintolaan. Olemme käyneet joka päivä eri paikoissa syömässä, ja laskeskelin ottaneeni Chicken Caesar -salaatin neljässä eri ravintolassa kuluneen kahden viikon aikana. Tämän päiväinen taisi jäädä viimeiseksi kerraksi, nimittäin viimeistään tämän neljännen kokeilun myötä olen mielestäni oikeutettu seuraavaan mielipiteeseen: Australiassa vaan ei saa täydellistä kanacaesarsalaattia. Syötyämme kävimme varaamassa huomiselle matkan läheiseen kansallispuistoon. Ilta sujui mukavasti ja levollisesti parin leffan äärellä.
Lomareissun odotetuin päivä! Sinänsä lauantaissa ei ole mitään erikoista, mutta tässä tapauksessa kun edessä on koko päivän opastettu reissu kansallispuistoalueelle, tulee tavallisesta arkipäivästäkin kummallisen merkittävä. Heräsimme horroksestamme kuudelta. Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen (miksi päivän aikana juodut nesteet päättävät alkaa aina pahimpaan aikaan etsiä uloskäyntiä?) tein ripeästi aamutoimet ja kävelin Kimmon kanssa motellimme eteen bussia odottamaan. Hetken aikaa odotettuamme oppaamme Scott pyyhälsi ilmastoidulla pakettiautolla eteemme ja nappasi meidät kyytiinsä. Loputkin reissuun osallistujat haettuamme lähdimme suuntaamaan alle tunnin ajomatkan päähän vesistöalueelle, jossa paikallinen alkuasukas toivotti meidät maahan tervetulleiksi puhaltamalla/sylkemällä vettä päähämme. Tämän oudon, mutta kunnioitettavan toimenpiteen jälkeen kävimme viemässä jumping crocodiles -retkeen osallistujat lähtöpaikkaansa ja jatkoimme matkaa lopun porukan kanssa toiselle suurelle aukealle, jossa pääsimme bongaamaan erilaisia lintulajeja. Lintujen lisäksi Kimmo bongasi ensimmäisenä villin ja elävän vallabin, eli kumpi-näkee-ensimmäisenä-kengurun-saa-hävinneeltä-ilmaisen-lounaan -vedon hävittyäni olen nyt Kimmolle lounaan auki. Perse.
Matka jatkuu kohti varsinaista retkikohdetta eli Litchfieldin kansallispuistoa. Puistoon ajaminen kesti reilun tunnin, mutta kauniit maisemat, ilmastointi, suolakeksit ja vesipullo tekivät matkustamisesta mukavaa. Kävimme ensimmäisenä erittäin kauniilla Tolmer falls:illa, jonka yhteydessä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni sompailemaan ihka oikeassa sademetsässä. Näimme hirven kokoisia hedelmälepakoita, erilaisia liskoja ja valtavan hämähäkin. Pientä polkua kävellessä tuli se kutkuttava olo, jonka uskon muidenkin sademetsissä vierailijoiden jakaneen: koko ajan oli pieni jännitys siitä, mihin astellessaan törmää. Palattuamme lyhyeltä mutta hikiseltä kävelyretkeltä sain pulahtaa lämpimään ja kirkkaaseen veteen vesiputouksen alapuolelle. Oi elämä!
Matkanjärjestäjän tarjoavien lounassämpylöiden jälkeen jatkoimme matkaa toiselle vesiputoukselle, jota saimme tosin tarkastella ainoastaan vesiputouksen yläpuolelta muutaman sadan metrin päästä. Seuraava kohteemme oli Buley Rockholes, jossa myöskin sain helpotusta paahtavasta kuumuudesta pulahtamalla vilpoiseen lähdeveteen. Oli lomamme kuumin päivä, +38 astetta varjossa. Voitte kuvitella miltä tuntuu, kun tuon lämmön lisäksi aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan yläpuolelta O_o. Buley Rockholesilla oli muistaakseni kahdeksan pienehköä lampea, joiden välillä vesi virtasi. Meidän lisäksi paikalla oli monia ihmisiä nauttimassa tästä kylpylää muistuttavasta paikasta. Ennen kuin lähdimme palaamaan Darwinin keskustaan, pysähdyimme vielä hetkeksi tutkailemaan Magnetic Termite Moundseja eli monen metrin korkuisia termiittipesiä. Retken päätyttyä ja oppaamme Scottin jätettyä meidät puoli kuudelta keskustaan, kävimme pikaisesti Colesissa hakemassa juomista ja naposteltavaa iltasatua eli Lion King 3 -leffaa varten. Hakuna matata!
Jahas, sunnuntai eli lepopäivä edessä. Aamuni alkoi jo perinteeksi muodostetulla auringonottosessiolla. Pari tuntia hikoiltuani suuntasin Colesin kautta motellille suihkuun. Herkullisen salaatin täyttämänä halusin lähteä kuvausreissulle lähiympäristöön. Kaksi tuntia siinäkin taas meni, vaikka kietämäni alue oli pinta-alaltaan naurettavan suppea. Viideltä treffasin Kimmon motellilla ja lähdimme valokuvaamaan auringonlaskua Kimmon löytämälle Cullen Baylle. Upean auringonlaskun näkeminen jäi minulta osittain kesken, sillä kamerani automaattitarkennus päätti yhtäkkiä lopettaa yhteistyön kanssani. Asiasta harmistuneena lähdin kävelemään takaisin motellille; järjestelmäkameran käyttäminen muuttuu nimittäin huomattavasti epämiellyttävämmäksi ja vaikeammaksi mikäli joutuu manuaalisesti eli käsin tarkentamaan. Painelin kaikkia mahdollisia nappeja ja etsin asetuksista syytä automaattitarkennuksen toimimattomuuteen, mutta asetuksien puolesta kaikki oli kunnossa. Toivoni jo menetettyäni kameran objektiivi pyörähti hieman kädessäni. Jahas. Syy löytyi. Objektiivi oli jostain syystä irroittautunut lukituksestaan ja löystynyt rungosta. Odottamaton ja tyhmä syy kameran kenkkuiluun, mutta onneksi vika oli noinkin simppelisti hoidettavissa.
Illan kulutimme taas, omasta mielestäni huonon b-luokan huumori täyteisen, leffan parissa. Härskeintä oli se, että leffan nimi oli Tropic Thunder ja sen katsomisen yhteydessä ulkona vellosi trooppinen myrsky salamoineen ja kaatosateineen. Jo toinen kerta kolmen viikon aikana (edellinen siis Hong Kongissa), kun kaksi päivää ennen lentokoneeseen nousemista saamme kokea sellaisen myrskyn, jota ei Suomessa olla vielä eläessämme nähty. ”Ihastelimme” salamoita (itse olin enemmän peloissani kuin ihastuksissani, toisin kuin Kimmo) reilun puoli tuntia, jonka jälkeen myrsky jatkoi matkaansa kohti sisämaata. Kahdeltatoista iski väsymys, jonka lamauttamana heitin peiton korviini ja nukahdin.
Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen oleskelupäivämme Darwinissa, ja näin päivän päätteeksi voin sanoa, että otimme siitä kaiken ilon irti. Koska olimme syöneet edellisten päivien aamupalojen tärkeimmän rakennusaineen eli leivän loppuun, päätimme turvautua nuudeleihin. Noh. Kiitos nuudelipusseihin tunkeutuneiden muurahaisten, jäimme toistaiseksi ilman aamupalaa. Niinpä kävelimme Colesille hakemaan pientä suolasta. Syötyämme suuntasimme omille teillemme ostelemaan tuliaisia ja muuta sälää paikallisista kaupoista. Parin tunnin päästä kävin hakemassa Kimmolta avaimen, ja palasin motellille suihkuun. Täällä saa tosiaan ravata joka välissä suihkussa, sillä hiki on pinnassa viimeistään puolen tunnin ulkona olemisen jälkeen. Kävimme syömässä (kustansin Kimmolle vedossa hävityn lounaan) ja nopean päätöksen seurauksena kävimme katsomassa elokuvateatterissa The Inglourious Basterds -elokuvan. Loistava Brad Pittin tähdittämä Tarantinon leffa, I recommend! Leffan jälkeen suuntasimme lopultakin niille yksille – tai kaksille – joista olimme koko viikon ajan puhuneet. Maistoin muuten ensimmäistä kertaa mojitoa, and now I can tell that it is not a gay drink (-Brian, Family Guy)! Mukava päivä ja ilta päättyi huoneessa kikkailemiseen ja pakkaamiseen.
ÄÄÄ. Tiistain aamuherätyksen tuntemukset tiivistettynä yhteen äänteeseen. Herätyskello pirisi 4.40 ja pakotti pikaiseen toimintaan ennen Airport Shuffleen hyppäämistä. Mikäli olisimme olleet laukkuinemme 10 sekuntia myöhemmin motellimme edessä, olisi kyseinen minibussi jatkanut matkaansa ilman meitä. Kuulimme ”ehkä” edellisenä iltana motellimme vastaanottovirkailijalta väärän lähtöajan. Shufflen johdatettua meidät lentokentälle, säästyimme pitkältä odottamiselta nousemalla puolen tunnin päästä koneeseen. Hieman vajaan viiden tunnin matka Darwinista Perthiin taittui pääosin musiikkia kuunnellen ja televisiosarjoja seuraten. Tuntui toisaalta ikävältä lähteä Darwinista, sillä olin juuri ehtinyt sopeutumaan paikalliseen elämäntapaan, mutta toisaalta olin hyvinkin iloinen Perthiin palaamisesta ja tutuksi tulleiden ihmisten näkemisestä. Jopa lentokoneen laskeutumisen aikana syntynyt korvasärky ja mahanpohjalla voimakkaasti tuntuneet ilmakuopat olivat tänne palaamisen arvoisia.
Lisää kuvia Darwinista TÄÄLTÄ
That’s all folks! Reissun ja aikaeron uuvuttamana päätän lomakertomukseni parhaaseen mahdolliseen loppusanaan: Ughiin. Tässä se tulee. Ugh.
Olen Ausseissa ollessani herännyt aamuisin seitsemän aikaan oman sisäisen kelloni pirinään, mutta tiistaina kun itse herätyskellon piti herättää seitsemältä, herätti sisäinen kelloni kuudelta. Mitä kettua. Anyway. Unitilasta toivuttuani en voinut olla huomaamatta ikkunaan piiskaavaa sadetta ja peittoni alle hiipivää kylmyyttä. Totesin mielessäni ajankohdan olevan erittäin otollinen Perthistä poistumiseen, sillä tuleville päiville on luvattu jokseenkin vastaavaa ”joka kevään syyssäätä” – kirjaimellisesti. Toisin on Darwinissa, jossa päivien keskilämpötilojen lupaillaan olevan noin 33 astetta. Cool! No. Not cool. Sweet!
Pakattuani, syötyäni ja tiskattuani suuntasin matkalaukun, repun, olkalaukun ja sateenvarjon kera Michaelille. Kimmo siellä jo istuskelikin epäilyttävän pirteänä huoneessaan. Yhdeksältä hyppäsimme autoon ja Michaelin vaimo ajoi meidät vajaan tunnin ajomatkan päähän lentokentälle. Check in:iin ja turvatarkastuksiin meni vajaa kymmenen minuuttia, joten meillä jäi yli puoli tuntia aikaa hillua kentällä ennen koneeseen nousemista. Löysin itselleni kaksi sympaattista kahvimukia. Miksi ostin kaksi samanlaista mukia? No siksi, että ei ketuta niin paljoa jos onnistun heti rikkomaan yhden *koputtaa puuta*. Tervetuloa muuten tulevaisuudessa Kiloon kahville mukeja koeajamaan! Petteriä en tosin uskalla pyytää. Se kuitenkin innostuu liikaa, ja tiputtaa mukin pöydältä. Tou.
Itse neljän tunnin lento sujui ripeästi ja rutiinilla. Ihastelin ikkunasta avautuvaa Australian outback -maisemaa. Punertava hiekka ja kumpuileva maasto antoi illuusion öljyvärimaalauksesta todellisuuden sijaan. Kaunista! Darwinia lähestyessämme maisema muuttui kertaheitolla. Sademetsät ja turkoosit vesialueet avautuivat kaikessa komeudessaan alapuolella samalla kun pikkukivat turbulenssit anoivat matkustajilta huomiota. Huomiota ne välillä kyllä onnistuivat saamaankin, mutta ei sen enempää. Onneksi.
Terminaaliin päästyämme noudimme laukut ja suuntasimme taksilla motelliimme. Kaikki vaikutti suhteellisen lupaavalta siihen asti, kunnes a) näimme käytävällä yleisvessat -ja suihkut b) huoneeseen astuttuamme saimme todeta sen muistuttavan enemmän vankilan selliä kuin 4,5 tähden motellihuonetta. Kaikesta huolimatta nämä kaksi nirppanokkaa uskovat kykenevänsä elämään näissä tiloissa vaaditun viikon. Viikkohan menee vaikka heinäseipäässä, kuten sanonta kuuluu.
Tavarat jätettyämme suuntasimme nälän ajamina ravintolaan. Pastan ja pitsan tehtyä tehtävänsä kävimme vielä hakemassa kaupasta aamupalatavarat ennen kuin palasimme tyrmäämme. Parin tunnin leffaelämyksen (Rocknroll) jälkeen datailu jatkui (nettiä ei huoneissa kylläkään ole), eli toisin sanottuna olimme heti päässeet loman ytimeen! Iltaisen kehityskeskustelun (:D) ja repeilyn jälkeen nukahdimme puoliltaöin nuoren miehen käytävällä huudetun iloisen ”wankers!” toivotuksen saattelemana.Keskiviikko eteni puoli yhdeksältä heräämisen jälkeen pääosin ilmastoon totutellessa ja lähiympäristöä kierrellessä. Olin aamupäivällä reilun tunnin motellin vieressä olevan Lameroo Beachin rannalla ottamassa väriä kalkkilaivaan ja kahlaamassa lämpimässä merivedessä. Onnellisen tietämättömänä olin kyseisellä toiminnalla uhannut henkeäni, nimittäin täälläpäin noita krokotiileja voi kuulemma löytää minkä tahansa kiven alta. Hmph. Mistä suomalainen voi ilman varoituskylttejä tietää, että varsinkaan uimaan ei saa mennä sen vuoksi, että voi tulla syödyksi. Ei meillä Suomessa mitään hiton krokoja pulikoi! Nih.
Suihkussa käydessäni tajusin olevani taas asteen ruskeampi, toisin sanoen askeleen lähempänä harjoitteluni päätavoitetta eli ruskettumista! Öh. Eiku. Suihkun jälkeen suuntasimme Kimmon kanssa kauppoja kiertelemään ja ruokapaikkaa etsimään. Ennen kuin päädyimme hätäensiapuun eli pikaruokaan, oli itselläni ehtinyt tulla jo käsittämätön nälästä aiheutuva hajotus. Täysinäisen vatsan kanssa oli paljon parempi mennä elokuvateatteriin katsomaan Pixarin Up -animaatiota. Taas yksi suositeltava leffa teille katsottavaksi! Yksi naurettava yksityiskohta oli muuten se, että meidän lisäksi suuressa elokuvateatterisalissa oli yksi pariskunta. Eipähän kukaan ollut vieressä rapisuttelemassa karkkipussia, röyhtäilemässä ja piereskelemässä. Vai oliko? :DLeffan jälkeen palasimme huoneeseen ja vietimme illan The Shawshank Redemption -leffan ja harjoittelutehtävän parissa. Harjoittelutehtävän! *hymy pyllyssä*
Keskiviikon ja torstain välinen yö sujui mukavan vilpoisesta huonelämpötilasta huolimatta jatkuvasti heräillen. Nousimme aamulla yhdeksältä, söimme palaa ja lähdimme kävelemään bussipysäkille ajatuksena hakeutua Crocodylus Parkiin matelijoiden juttusille. Oikean laiturin löydettyämme huomasimme bussin lähteneen noin viisi minuuttia sitten ja seuraavan lähtevän vasta usean tunnin kuluttua. Onneksi paikalle sattui kaksi keski-ikäistä australialaista, jotka olivat myös pyrkimässä samaan paikkaan. Niinpä ehdotin, että otamme yhdessä taksin kun kerran päämääräkin on yhteinen. Näin tehtiin, ja päästiin mukavasti ilmastoidussa autossa kivasti jutellen perille. Ystävälliset aussit eivät antaneet meidän maksaa omaa osuuttamme taksista, joten menomatka ei siis kustantanut mitään eleestä kiitollisille opiskelijoille.
Puistossa pääsimme ihastelemaan mitä erilaisempien krokotiili-, alligaattori- ja kaimaanilajien lisäksi poikkeuksetta vätyksiksi luokiteltavia kissaeläimiä, levottomia apinoita sekä perinteisiä Australian karvapalloja. Puisto on kuuluisa ”hyppivistä krokotiileistaan” (jumping crocodiles), eli ruuan houkuttelemina vedestä ilmaan ponnistavista krokotiileista. Näiden hyppykeppien lisäksi uusi elämys oli vauvakrokotiilin kädessä pitäminen. Metrin mittainen kumikaveri oli suhteellisen hellyyttävä verrattuna niihin viiden metrin krokokorstoihin, joiden näimme iloisesti hotkivan sedän antamia kananpäitä.
Noin kolme tuntia puistossa vietettyämme hyppäsimme keskustaan vievään bussiin, söimme perillä herkulliset subit ja suuntasimme motelliin. Kimmon herättyä välikuolemasta kävimme hakemassa Suomen prismaa ja citymarkettia vastaavasta Colesista vettä ja mässyä illan leffaa (21) varten. Olenko muuten ehtinyt mainostaa sitä, kuinka epäterveellistä ruokaa syödessä tämä matka on kulunut? En? Ei se mitään, nyt olen.Neljäs lomapäivä eli perjantai edessä. Aamutoimet tehtyämme lähdimme Kimmon kanssa loman onnistumisen kannalta itsellemme tärkeisiin aktiviteetteihin: Kimmo (nettiin) surffaamaan ja minä aurinkoaottamaan. Tällä kertaa päätin kiertää hiekkarannat kauempaa ja suunnata läheiseen puistoon lisäpigmenttiä etsimään. Täällä kyllä auringonottaminen käy enemmän urheilusta kuin levosta, jo 5 minuutin paahteessa makaamisen jälkeen on olo kuin uitetulla vompatilla. Siitä huolimatta sitä on pakko harrastaa, tietenkin. Auringosta tarpeeksi saatuani lähdin kävelemään takaisin motellille. Matkalla minut pysäytti kolme nuorukaista, jotka etsivät lähinnä olevaa uimarantaa. Haha. Asia, jota minulta ei kannattaisi kysyä – olinhan viimeksi vastaavan kysymyksen edessä voinut joutua parempiin suihin. Kerroin kuitenkin nuorille samasta rannasta, jossa itsekin toissapävänä olin kahlaillut, mutta erityisesti varoitin heitä paikallisista krokotiileistä. Kaikesta huolimatta jos siis kuulette uutisissa krokotiilien tappaneen kolme nuorukaista, älkää ihmetelkö jos minuun ei hetkeen saa yhteyttä.
Suihkun raikastamana suuntasin Kimmon kanssa lähiravintolaan. Olemme käyneet joka päivä eri paikoissa syömässä, ja laskeskelin ottaneeni Chicken Caesar -salaatin neljässä eri ravintolassa kuluneen kahden viikon aikana. Tämän päiväinen taisi jäädä viimeiseksi kerraksi, nimittäin viimeistään tämän neljännen kokeilun myötä olen mielestäni oikeutettu seuraavaan mielipiteeseen: Australiassa vaan ei saa täydellistä kanacaesarsalaattia. Syötyämme kävimme varaamassa huomiselle matkan läheiseen kansallispuistoon. Ilta sujui mukavasti ja levollisesti parin leffan äärellä.
Lomareissun odotetuin päivä! Sinänsä lauantaissa ei ole mitään erikoista, mutta tässä tapauksessa kun edessä on koko päivän opastettu reissu kansallispuistoalueelle, tulee tavallisesta arkipäivästäkin kummallisen merkittävä. Heräsimme horroksestamme kuudelta. Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen (miksi päivän aikana juodut nesteet päättävät alkaa aina pahimpaan aikaan etsiä uloskäyntiä?) tein ripeästi aamutoimet ja kävelin Kimmon kanssa motellimme eteen bussia odottamaan. Hetken aikaa odotettuamme oppaamme Scott pyyhälsi ilmastoidulla pakettiautolla eteemme ja nappasi meidät kyytiinsä. Loputkin reissuun osallistujat haettuamme lähdimme suuntaamaan alle tunnin ajomatkan päähän vesistöalueelle, jossa paikallinen alkuasukas toivotti meidät maahan tervetulleiksi puhaltamalla/sylkemällä vettä päähämme. Tämän oudon, mutta kunnioitettavan toimenpiteen jälkeen kävimme viemässä jumping crocodiles -retkeen osallistujat lähtöpaikkaansa ja jatkoimme matkaa lopun porukan kanssa toiselle suurelle aukealle, jossa pääsimme bongaamaan erilaisia lintulajeja. Lintujen lisäksi Kimmo bongasi ensimmäisenä villin ja elävän vallabin, eli kumpi-näkee-ensimmäisenä-kengurun-saa-hävinneeltä-ilmaisen-lounaan -vedon hävittyäni olen nyt Kimmolle lounaan auki. Perse.
Matka jatkuu kohti varsinaista retkikohdetta eli Litchfieldin kansallispuistoa. Puistoon ajaminen kesti reilun tunnin, mutta kauniit maisemat, ilmastointi, suolakeksit ja vesipullo tekivät matkustamisesta mukavaa. Kävimme ensimmäisenä erittäin kauniilla Tolmer falls:illa, jonka yhteydessä pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni sompailemaan ihka oikeassa sademetsässä. Näimme hirven kokoisia hedelmälepakoita, erilaisia liskoja ja valtavan hämähäkin. Pientä polkua kävellessä tuli se kutkuttava olo, jonka uskon muidenkin sademetsissä vierailijoiden jakaneen: koko ajan oli pieni jännitys siitä, mihin astellessaan törmää. Palattuamme lyhyeltä mutta hikiseltä kävelyretkeltä sain pulahtaa lämpimään ja kirkkaaseen veteen vesiputouksen alapuolelle. Oi elämä!
Matkanjärjestäjän tarjoavien lounassämpylöiden jälkeen jatkoimme matkaa toiselle vesiputoukselle, jota saimme tosin tarkastella ainoastaan vesiputouksen yläpuolelta muutaman sadan metrin päästä. Seuraava kohteemme oli Buley Rockholes, jossa myöskin sain helpotusta paahtavasta kuumuudesta pulahtamalla vilpoiseen lähdeveteen. Oli lomamme kuumin päivä, +38 astetta varjossa. Voitte kuvitella miltä tuntuu, kun tuon lämmön lisäksi aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta suoraan yläpuolelta O_o. Buley Rockholesilla oli muistaakseni kahdeksan pienehköä lampea, joiden välillä vesi virtasi. Meidän lisäksi paikalla oli monia ihmisiä nauttimassa tästä kylpylää muistuttavasta paikasta. Ennen kuin lähdimme palaamaan Darwinin keskustaan, pysähdyimme vielä hetkeksi tutkailemaan Magnetic Termite Moundseja eli monen metrin korkuisia termiittipesiä. Retken päätyttyä ja oppaamme Scottin jätettyä meidät puoli kuudelta keskustaan, kävimme pikaisesti Colesissa hakemassa juomista ja naposteltavaa iltasatua eli Lion King 3 -leffaa varten. Hakuna matata!Jahas, sunnuntai eli lepopäivä edessä. Aamuni alkoi jo perinteeksi muodostetulla auringonottosessiolla. Pari tuntia hikoiltuani suuntasin Colesin kautta motellille suihkuun. Herkullisen salaatin täyttämänä halusin lähteä kuvausreissulle lähiympäristöön. Kaksi tuntia siinäkin taas meni, vaikka kietämäni alue oli pinta-alaltaan naurettavan suppea. Viideltä treffasin Kimmon motellilla ja lähdimme valokuvaamaan auringonlaskua Kimmon löytämälle Cullen Baylle. Upean auringonlaskun näkeminen jäi minulta osittain kesken, sillä kamerani automaattitarkennus päätti yhtäkkiä lopettaa yhteistyön kanssani. Asiasta harmistuneena lähdin kävelemään takaisin motellille; järjestelmäkameran käyttäminen muuttuu nimittäin huomattavasti epämiellyttävämmäksi ja vaikeammaksi mikäli joutuu manuaalisesti eli käsin tarkentamaan. Painelin kaikkia mahdollisia nappeja ja etsin asetuksista syytä automaattitarkennuksen toimimattomuuteen, mutta asetuksien puolesta kaikki oli kunnossa. Toivoni jo menetettyäni kameran objektiivi pyörähti hieman kädessäni. Jahas. Syy löytyi. Objektiivi oli jostain syystä irroittautunut lukituksestaan ja löystynyt rungosta. Odottamaton ja tyhmä syy kameran kenkkuiluun, mutta onneksi vika oli noinkin simppelisti hoidettavissa.
Illan kulutimme taas, omasta mielestäni huonon b-luokan huumori täyteisen, leffan parissa. Härskeintä oli se, että leffan nimi oli Tropic Thunder ja sen katsomisen yhteydessä ulkona vellosi trooppinen myrsky salamoineen ja kaatosateineen. Jo toinen kerta kolmen viikon aikana (edellinen siis Hong Kongissa), kun kaksi päivää ennen lentokoneeseen nousemista saamme kokea sellaisen myrskyn, jota ei Suomessa olla vielä eläessämme nähty. ”Ihastelimme” salamoita (itse olin enemmän peloissani kuin ihastuksissani, toisin kuin Kimmo) reilun puoli tuntia, jonka jälkeen myrsky jatkoi matkaansa kohti sisämaata. Kahdeltatoista iski väsymys, jonka lamauttamana heitin peiton korviini ja nukahdin.Maanantai oli meidän viimeinen kokonainen oleskelupäivämme Darwinissa, ja näin päivän päätteeksi voin sanoa, että otimme siitä kaiken ilon irti. Koska olimme syöneet edellisten päivien aamupalojen tärkeimmän rakennusaineen eli leivän loppuun, päätimme turvautua nuudeleihin. Noh. Kiitos nuudelipusseihin tunkeutuneiden muurahaisten, jäimme toistaiseksi ilman aamupalaa. Niinpä kävelimme Colesille hakemaan pientä suolasta. Syötyämme suuntasimme omille teillemme ostelemaan tuliaisia ja muuta sälää paikallisista kaupoista. Parin tunnin päästä kävin hakemassa Kimmolta avaimen, ja palasin motellille suihkuun. Täällä saa tosiaan ravata joka välissä suihkussa, sillä hiki on pinnassa viimeistään puolen tunnin ulkona olemisen jälkeen. Kävimme syömässä (kustansin Kimmolle vedossa hävityn lounaan) ja nopean päätöksen seurauksena kävimme katsomassa elokuvateatterissa The Inglourious Basterds -elokuvan. Loistava Brad Pittin tähdittämä Tarantinon leffa, I recommend! Leffan jälkeen suuntasimme lopultakin niille yksille – tai kaksille – joista olimme koko viikon ajan puhuneet. Maistoin muuten ensimmäistä kertaa mojitoa, and now I can tell that it is not a gay drink (-Brian, Family Guy)! Mukava päivä ja ilta päättyi huoneessa kikkailemiseen ja pakkaamiseen.
ÄÄÄ. Tiistain aamuherätyksen tuntemukset tiivistettynä yhteen äänteeseen. Herätyskello pirisi 4.40 ja pakotti pikaiseen toimintaan ennen Airport Shuffleen hyppäämistä. Mikäli olisimme olleet laukkuinemme 10 sekuntia myöhemmin motellimme edessä, olisi kyseinen minibussi jatkanut matkaansa ilman meitä. Kuulimme ”ehkä” edellisenä iltana motellimme vastaanottovirkailijalta väärän lähtöajan. Shufflen johdatettua meidät lentokentälle, säästyimme pitkältä odottamiselta nousemalla puolen tunnin päästä koneeseen. Hieman vajaan viiden tunnin matka Darwinista Perthiin taittui pääosin musiikkia kuunnellen ja televisiosarjoja seuraten. Tuntui toisaalta ikävältä lähteä Darwinista, sillä olin juuri ehtinyt sopeutumaan paikalliseen elämäntapaan, mutta toisaalta olin hyvinkin iloinen Perthiin palaamisesta ja tutuksi tulleiden ihmisten näkemisestä. Jopa lentokoneen laskeutumisen aikana syntynyt korvasärky ja mahanpohjalla voimakkaasti tuntuneet ilmakuopat olivat tänne palaamisen arvoisia.
Lisää kuvia Darwinista TÄÄLTÄ
That’s all folks! Reissun ja aikaeron uuvuttamana päätän lomakertomukseni parhaaseen mahdolliseen loppusanaan: Ughiin. Tässä se tulee. Ugh.
