Matka jatkuu taas. Alle kahden viikon kuluttua kompuroin kotiovelle kantamusteni kanssa. Edelleen on iso kasa tuliaisia ostamatta, mutta eiköhän tämä tästä. Jos kuitenkin epäonnistun tuomaan sellaisen tuliaisen kuin itse kukin on mielessään muovannut, toivon että materiaakin tärkeämpi tuliainen rakkaimmilleni on se, että tulen kotiin virkistäytyneenä, ilon saattelemana, korvaamattomia kokemuksia ja uusia ystäviä rikkaampana – ja ehjänä, ainakin näillä näkymin.
Torstaista (12.11.) ehdin jo hieman kirjoittaakin edellisessä päivityksessä. Aamun kaatosateesta huolimatta iltapäivällä aurinko mollotti sen verran kivasti taivaankannella, että päädyin Somerlyn takapihalle sitä palvomaan. Mikä onkaan tyydyttävämpää kuin auringonsäteiden ja lämpimän tuulen tunne kasvoilla? Vajaat pari tuntia loikoiltuani hyppäsin suihkun kautta Michaelille ja sieltä edelleen leffaan Kimmon ja Calebin kanssa. Tällä kertaa oli vuorossa maailmanloppua kuvaava 2012 -elokuva, joka upeista kuvistaan huolimatta sai minut pilkkimään eli nukahtelemaan erityisesti elokuvan loppuvaiheessa. Leffasta palattuamme ilta jatkui Michaelilla vielä hetken aikaa ennen nukkumaan menoa.
Perjantain työpäivän jälkeen nautin taas takapihalla auringosta ennen ”määräaikaisen adoptioperheeni” luo matkaamista. Koko perjantai-ilta meni tekemisen miettiessä. Vaikka kuinka yritimme pohtia huutelemalla huoneista toisillemme ja keskustelemalla facebookissa, ei löydetty kaikkia (kolmea) tyydyttävää viihdettä. Niinpä Kimmo jäi huoneeseensa datamaan ja minä käväisin Calebin kanssa huoltoaseman (lue. herkkujenhakureissun) kautta kuluttamaan elokuvakanavien tarjontaa. Yhdentoista aikaan sohvilta herättyämme totesimme, että eiköhän ole aika mennä nukkumaan (Kimmo toki jatkoi dataamista puoli kolmeen huoneessaan :D). Hyvin jänniä nämä perjantait kun tuntuvat aina menevän horrokseen vajoamiseen!
Lauantaina oli taas puuttuvien tuliaisten velvoittamana aika suunnata ostoksille. Lähdimme Kimmon kanssa aamulla Perthiin, josta jatkoin yksikseni matkaa Fremantlen markkinoille. 5 tuntia Fremantlessa kierreltyäni totesin, että ei täältä mitään löydy (äidin tuliaista lukuunottamatta) ja palasin junalla Perthiin. Tässä välissä täytyy muuten kertoa yksi hauska juttu. Fremantlessa oli ison yleisön ympärillä kykyjään esittelevä katutanssijamies. Hän oli pyytänyt kolme vapaaehtoista (kaksi miestä ja yhden naisen) menemään selälleen maahan jonomuodostelmaan, jossa edellisen jalat koskettavat seuraavan päätä. Katutanssija nousi käsilläseisontaan ja käveli näiden kolmen vapaaehtoisen yli niin, että heidän kehonsa jäivät katutanssijan käsien väliin. Got it? Anyways. Huumoria oli tietenkin koko ajan ilmassa ja yleisö joutui naurun pakottamana ilmaiseen vatsalihastreeniin. Naisen lantion kohdalle päästyään katutanssija (, jonka kädet olivat siis lantion sivuilla ja pää naisen lantion yläpuolella) totesi, että ”mmm, deja vu!” :D Ja tämä nainen oli sormuksesta päätellen kihloissa yleisössä olevan miehen kanssa ;D Funny? No ei sitten.
Perthissä muutaman tunnin kierreltyäni oli tuloksena pienehköjä tuliaisia sekä muille että itselleni. Ongelmaksi shoppailureissuilla on aina koitunut se, että löytäisin itselleni vaikka kuinka paljon mukaan otettavaa materiaa, mutta muille en mitään sopivaa. Ennen junalle raahautumista halusin pikaisesti käydä Billabongin liikkeessä etsimässä tuliaista veljelleni. Sopivan paidan löydettyäni suuntasin tiskille maksamaan ostostani. Yritin vinguttaa molempia pankkikorttejani tuloksetta eikä käteistä tietenkään ollut sillä hetkellä riittävästi. Liike oli juuri sulkemassa, joten anelin kahta minuuttia armonaikaa voidakseni käydä nostamassa rahat tomaatilta. Tomaatille päästyäni oli jono sen verran pitkä, että rahojen saaminen kesti sen kolme minuuttia, jonka aikana liikkeen ovet lukittiin. Ei ollut hyvä lopetus jokseenkin turhauttavalle shoppailupäivälle. Ennen Perthistä poistumista kävin vielä KFC:ssä lohduttautumassa (a.k.a syömässä schnizelhampurilaisaterian). Illaksi taasen suuntasin Michaelille. Jei!
Sunnuntain julistan viikon parhaaksi päiväksi :]. Michaelin ollessa Suomessa Adam otti vastuun jumiksen vetämisestä. Kahdeltatoista jumalanpalveluksen päätyttyä suostuttelin Kimmon ja Calebin lähtemään kanssani rannalle. Eikun aurinkorasvaa iholle, pyyhkeet kainaloon ja merelle. Kimmo tyytyi rannalla fiilistelyyn ja kuvien ottamiseen, joten juoksin Calebin kanssa meriveteen härön näköisen irtaimiston (meriruohon) joukkoon. Puolitoista tuntia ihmispyramiideja kasattuamme, isoihin aaltoihin sukelleltuamme ja riittävästi merivettä nieltyämme oli aika päästä suihkuun. Kivasti oli vettä korvassa ja nenässä, hiukset takussa ja silmät punaisena suolavedestä. Mutta naurua oli riittänyt, eli hauskanpito oli ehdottomasti kaiken edellä mainitun arvoista!
Rannalta palattuamme lähdin puolen tunnin kaunistautumisen jälkeen Kimmon, Calebin ja hänen äitinsä (eli Michaelin vaimon) kanssa läheiseen ostoskeskukseen. Mukaan reissulta tarttui muutama uusi tuliainen. Iltapäivä ja ilta jatkui Michaelilla tietokoneen ja television ääressä. Good night my brother from another mother.
Maanantai (16.11.), tiistai ja keskiviikko kului aika perinteisissä merkeissä myöskin. Täällä on iltaisin melko vaikea kehittää tekemistä, koska a) rannalle ei voi lähteä, sillä siellä saattaa tulla raiskatuksi tai murhatuksi (parhaassa tapauksessa molempia) b) kaikki paikat baareja ja huoltoasemia lukuunottamatta ovat kiinni. Niinpä olemme katsoneet paljon leffoja (näin muun muassa ensimmäistä kertaa Twilightin – enkä itkenyt lopussa vaikka Caleb sellaista yrittääkin väittää :D), jutustellut kavereiden kanssa netissä ja pyörinyt sohvalla iltamyöhään. Yöunet eivät ole olleet viime päivinä kovin ruhtinaallisia, sillä olen mennyt kahdentoista ja kolmen välillä nukkumaan ja aamuisin herännyt puoli kuuden ja seitsemän välillä sisäisen kellon herättämänä. Sen siitä saa kun haluaa ottaa kaiken ilon irti reissusta. Väsymyksen.
Torstai poikkesi sen verran edellisistä päivistä, että katsoimme leffan kotisohvien sijaan elokuvateatterin tuoleilta :D Lähdimme siis välittömästi työpäivän päätyttyä Calebin ja Kimmon kanssa Curranbineen katsomaan (The Twilight Saga) New Moonin. Hyvät näyttelijät, huolellisesti tehdyt fiktiiviset olennot ja mielenkiintoinen tarina teki leffasta katsottavan (enempää en uskalla kehua tai muuten minut leimataan Twilight -friikiksi) O_o
Perjantaina viikon viimeisen työpäivän jälkeen pyörähdimme ensin poikain kanssa kaupassa, sen jälkeen kävin Michaelilla ruokapöydän ääressä nukkumassa (hih) ja lähdin Somerlyyn puoleksi tunniksi nauttimaan auringosta. Suihkun jälkeen pojat tulivat hakemaan minut ja kävimme noutamassa läheisestä drive through viinakaupasta (kyllä, noita riittää täälläpäin) laatikollisen australialaista olutta. Suunnitelmat lautapelien pelaamisesta kumoutui riittävän pelaajamäärän puutteessa, joten päätimme katsoa Cars –animaatioelokuvan (itse tosin keskityin Pasin kanssa dataamiseen elokuvan ajan). Kimmon lähdettyä huoneeseensa jäimme Calebin kanssa juttelemaan syntyjä syviä. Yöllä kahden aikaan ajankuluun havahduttuamme palasin Somerlyyn keräämään voimia tulevaa päivää varten.
Lauantaina olimme lupautuneet Kimmon kanssa lähteä väsyneestä ja epäsosiaalisesta mielentilasta huolimatta lähiseurakunnan aktiivisten seurakuntanuorten kokoukseen. Kokouksessa nuoret (iältään +18) jakautuivat kolmeen ryhmään, joissa jokaiselle ryhmälle annettiin erityistehtävä kuten rippileirien tai tapahtumien suunnittelu. Jäimme Kimmon kanssa ryhmään, joka suunnitteli rippileirin teemaa ja ohjelmaa. Saimme uusia ideoita Suomeen tuotavaksi, seuraava tehtävä on vain muistaa ne :E
Pari tuntia kikkailtuamme ripariohjelman parissa lähdimme porukan mukana baariin terassille istuskelemaan O_o Kirkosta suoraan baariin oluelle siis. Että näin. :D Kellon tikitettyä eteenpäin oli aika lähteä suuntaamaan KFC:n kautta Nickelbackin keikalle! Kiireinen aikataulu pakotti minut vaihtamaan autossa vaatteet (tätä tuleekin aivan liian harvoin harrastettua!). Se kannatti, sillä ehdimme juuri sopivasti lämppäribändin aloitukseen :]
Kokonaisuudessaan hienon kaksituntisen Nickelbackin keikan jälkeen olimme saaneet taas jotain uutta fiilistelemistä. Parasta oli ehkä bändin tyyli tulla lavalle. Tiedätte, kun isoilla keikoilla lämppäribändin jälkeen tarvitaan aikaa pääesiintyjän tavaroiden roudaamiseen. Levyltä tullut rokki tahditti roudareiden askelia ja halli oli melko kirkkaasti valaistu. Ihmiset höpöttivät pääesiintyjää odotellessaan. Jossain vaiheessa lava oltiin saatu kuntoon, todennäköisesti kenenkään huomaamatta. Yhtäkkiä aivan puun takaa halli pimeni ja lavalla räjähtäneet ilotulitukset saivat nuoremmankin paikalla olijan sydänpysähdyksen partaalle. Paukkuja riitti muutenkin keikan aikana, ja saimme kokea sekä visuaalisesti että musiikillisesti miellyttävän elämyksen. Bändi vetää kyllä yhtä hyvin lavalla kuin levylläkin. Ja rumpali oli aivan hullu; tätä hulluutta saimme todistaa muutaman minuutin tiukalla rumpusoololla. Rock rock!
Kymmeneltä keikan päädyttyä kävelimme reippaasti viereiselle juna-asemalle. Noin parikymmentä minuuttia odotettuamme juna saapui vihdoin. Perthissä hyppäsimme pois junasta ja odottelimme 25 minuuttia seuraavan junan lähtemistä. Puolen tunnin junamatkan ja noin vartin kävelymatkan jälkeen olimme lopultakin Michaelilla. Olimme siis kuluttaneet reilun puolitoista tuntia reissaamiseen, vaikka välimatka keikkapaikan ja Michaelin kodin välillä on suhteellisesti ajateltuna naurettavan pieni. Kolmeen asti televisiota katsottuani ja Calebin kanssa juoruttuani oli korkea aika lähteä kämpälle ja laittaa pää tyynyyn. Facebook status päivitetty: “Krista wears a big jumper, has a cold beer in her hands and sits on a couch in Australia! Damn I'm good!”
Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli taas aika paahtaa seuraaviin elämyksiin! Sunnuntaiaamuna (muiden suunnattua askeleensa kirkkoon) lähdin Calebin kanssa katsomaan V8-ajoja. Täytyy kyllä sanoa, että lähtö oli parasta säätämistä ikinä. Ensiksi en meinannut löytää kenkiäni (juoksin Michaelin taloa ympäri vaikka kengät olivat koko ajan olleet siellä missä minäkin eli autossa valmiina lähtöön) ja sen jälkeen pankkiautomaatille suunnattuamme en löytänyt rahapussiani, joten palasimme Michaelille sitä etsimään (autosta noustuani tajusin, että olin istunut rahapussini päällä). Lopultakin kahisevat nostettuamme ja auton tankattuamme suuntasimme noin 20 minuutin ajomatkan päähän tapahtumapaikalle. Paikka suorastaan kuhisi kantaaottaviin paitoihin (itsehän myös ostin Holden t-paidan) pukeutuneita ausseja. V8-ajot ovat Australian F1-kilpailut; todella suosittuja ja intohimoisesti kannustettuja. En yhtään ihmettele, sillä kyseinen elämys oli kyllä aika mieletön. Yleisöä ei villinnyt ainoastaan V8:t vaan myös ajoradan keskellä sekopäisiä hyppyjä esittelevät moottoripyöräilijät, radalla kaahanneet ja kumia polttaneet autot ja pyörät, taivaalla taituroivat suihkukoneet (niin siis jtn sellaisia nopeita lentokoneita) ym. Ainoa miinuspuoli reilut kolme tuntia kestäneissä ajoissa oli Ford-tallin kaksoisvoitto. Damn u Holden.
Kahdelta ajojen päätyttyä hyppäsimme autoon ja palasimme Michaelille. Iltapäivällä Michaelin tyttären (Shannonin) tuleva avopuoliso Tim pyysi meitä (Calebia, Kimmoa ja minua) valmistuvalle rakennukselleen auttamaan tiilien kantamisessa (samainen rakennus, jossa olimme kuukausi sitten perustuksia juhlimassa). Rakennukselle päästyämme ja talon utopistisuuden ymmärrettyämme taisimme Kimmon kanssa molemmat tajuta, että tyypit tulee elämään täällä meidän unelmaamme todeksi. Talossa on erilliset huoneet niin Timin rummuille, painoille (ts. punttisali), kotiteatterille kuin biljardipöydällekin. Ulos valtavalle terassille tulee baaritiski ja autotallin viereen paikka kalastusveneelle. Upealle merenrannalle on etäisyyttä noin 500 metriä. No huh huh! Polkaisin itseäni jalkapöytään, jotta tajuaisin tällaisen talon olevan oikeasti totta. Ja nauroin kippurassa. Koska en osannut mitään muutakaan.
Muutaman tunnin tiilejä raahattuamme ja olutta siemailtuamme kurvasimme autolla 500 metrin päähän olevalle merenrannalle ja istuskelimme hetken aikaa tien vieressä (parrulla) näköaloja ihastelemassa. Voi veljet. Teinivuosia kunnioittaen kaahasimme musiikin pauhatessa takaisin Michaelille suoraan valmiiseen ruokapöytään. Syötyämme vietimme iltaa elokuvan ja toistemme parissa. Mainittakoon tähän lopuksi, että tämä taisi olla tähänastisen reissun paras päivä. Sweeeet!
Käynnistin viikon parhaalla mahdollisella tavalla eli suuntaamalla ”hienon elementin” äärelle (ne hävetköön, jotka eivät tässä vaiheessa tiedä mistä puhun). Maanantain (23.11.) työpäivän jälkeen lähdin siis kävelemään Quinnsiin uimarannalle noin 27 lämpötila-asteen syleilemänä. Matkalla totesin sandaalieni alkavan ikävästi kaivertaa reikiä jalkoihini. Päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti kengät jalassa, ja takaisin tullessa palata paljain jaloin. Molemmat vaihtoehdot olivat yhtä huonoja, nimittäin tunnin kestäneen rannalla loikoilun jälkeen lähdin kävelemään karheaa asfalttia pitkin kämpälleni ja sain jalkapohjiini (sandaaleista tulleiden rakkojen rinnalle) isot vesikellot. Jei. Reissun aiheuttamat kipupisteet jalkapohjissa vaikeuttivat kävelemistä vielä parina seuraavanakin päivänä. Suihkusta tultuani hengailin illalla Michaelilla siihen asti kunnes Caleb lähti hakemaan talon isäntää kahdentoista jälkeen lentokentältä.
Tiistaina kävin vuorostaan Calebin kanssa rannalla uiskentelemassa. En ole koskaan uinut niin upeissa olosuhteissa kuin tänä päivänä! Aavat näköalat, yli 30 asteen lämpötila, tyyni meri, kristallin kirkas vesi ja meriruohoa vain pieninä yksittäisinä tuppoina uiskentelemassa. Aivan mieletöntä! Yksi elämäni niistä hetkistä, jolloin sekä mieli että keho saivat rauhassa levätä – tai kellua pikemminkin.
Auringon laskiessa ilma viileni sen verran, että vedestä nousemisen yhteydessä iho alkoi mennä kananlihalle. Niinpä palasin Calebin kyydissä kämpälleni ja sujahdin lämpimään suihkuun. Michaelille lähtöön valmistautuessani sain viestin Kimmolta, jossa hän kertoi Hulkomanian olevan tänään Perthissä. Viestin luettuani tuli Caleb ovelleni koputtelemaan ja kertoi hakevansa minut 10 minuutin kuluttua. Nopean vaatteiden vaihdon jälkeen kuulin Calebin ja Adamin kurvaavan Somerlyn pihaan. Suuntasimme ensin Michaelille, josta poimimme Kimmon, Michaelin ja Michaelin tyttären (Shannonin) iloiseen joukkoomme. Seuraavaksi haimme Michaelin tyttären avopuolison (Timin) ja tämän veljen pakuumme. Matka Hulkomaniaan ei edennyt aivan ongelmitta (mm. pakumme ylikuumeni ja onnistuimme saamaan kiehuvaa vettä sisätiloihin), mutta lopulta pääsimme istumapaikoillemme noin 15 minuuttia myöhässä.
Hulkomania oli kyllä hiljaiseksi vetävä kokemus. Puolialastomia ihmisiä, paljon hikeä ja keinoverta, naurettavaa showpainipelleilyä, lapsellista asennevammailua.. No okei, ehkei se nyt ihan niin paha ollut :D Mutta toista kertaa en kyllä vaivaudu maksamaan vastaavanlaisesta showsta. Aika ajoin nautin olostani, mutta pääosan ajasta en vain osannut suhtautua näkemääni oikealla asenteella. Hulk Hogan oli kurttuinen ja punertava viiksivallu, kaukana ihanteellisen maskuliinisesta miehestä. Niin Kimmo. Hulk ei ole seksikäs.
Tämän 3 tuntia kestäneen hämmentävän reissun jälkeen palasimme McDonald’sin drive throughn läpi Michaelille syömään myöhäisen päivällisemme ja suuntasimme lopulta yhden aikaan unten maille.
Love u!
Torstaista (12.11.) ehdin jo hieman kirjoittaakin edellisessä päivityksessä. Aamun kaatosateesta huolimatta iltapäivällä aurinko mollotti sen verran kivasti taivaankannella, että päädyin Somerlyn takapihalle sitä palvomaan. Mikä onkaan tyydyttävämpää kuin auringonsäteiden ja lämpimän tuulen tunne kasvoilla? Vajaat pari tuntia loikoiltuani hyppäsin suihkun kautta Michaelille ja sieltä edelleen leffaan Kimmon ja Calebin kanssa. Tällä kertaa oli vuorossa maailmanloppua kuvaava 2012 -elokuva, joka upeista kuvistaan huolimatta sai minut pilkkimään eli nukahtelemaan erityisesti elokuvan loppuvaiheessa. Leffasta palattuamme ilta jatkui Michaelilla vielä hetken aikaa ennen nukkumaan menoa.
Perjantain työpäivän jälkeen nautin taas takapihalla auringosta ennen ”määräaikaisen adoptioperheeni” luo matkaamista. Koko perjantai-ilta meni tekemisen miettiessä. Vaikka kuinka yritimme pohtia huutelemalla huoneista toisillemme ja keskustelemalla facebookissa, ei löydetty kaikkia (kolmea) tyydyttävää viihdettä. Niinpä Kimmo jäi huoneeseensa datamaan ja minä käväisin Calebin kanssa huoltoaseman (lue. herkkujenhakureissun) kautta kuluttamaan elokuvakanavien tarjontaa. Yhdentoista aikaan sohvilta herättyämme totesimme, että eiköhän ole aika mennä nukkumaan (Kimmo toki jatkoi dataamista puoli kolmeen huoneessaan :D). Hyvin jänniä nämä perjantait kun tuntuvat aina menevän horrokseen vajoamiseen!
Lauantaina oli taas puuttuvien tuliaisten velvoittamana aika suunnata ostoksille. Lähdimme Kimmon kanssa aamulla Perthiin, josta jatkoin yksikseni matkaa Fremantlen markkinoille. 5 tuntia Fremantlessa kierreltyäni totesin, että ei täältä mitään löydy (äidin tuliaista lukuunottamatta) ja palasin junalla Perthiin. Tässä välissä täytyy muuten kertoa yksi hauska juttu. Fremantlessa oli ison yleisön ympärillä kykyjään esittelevä katutanssijamies. Hän oli pyytänyt kolme vapaaehtoista (kaksi miestä ja yhden naisen) menemään selälleen maahan jonomuodostelmaan, jossa edellisen jalat koskettavat seuraavan päätä. Katutanssija nousi käsilläseisontaan ja käveli näiden kolmen vapaaehtoisen yli niin, että heidän kehonsa jäivät katutanssijan käsien väliin. Got it? Anyways. Huumoria oli tietenkin koko ajan ilmassa ja yleisö joutui naurun pakottamana ilmaiseen vatsalihastreeniin. Naisen lantion kohdalle päästyään katutanssija (, jonka kädet olivat siis lantion sivuilla ja pää naisen lantion yläpuolella) totesi, että ”mmm, deja vu!” :D Ja tämä nainen oli sormuksesta päätellen kihloissa yleisössä olevan miehen kanssa ;D Funny? No ei sitten.
Perthissä muutaman tunnin kierreltyäni oli tuloksena pienehköjä tuliaisia sekä muille että itselleni. Ongelmaksi shoppailureissuilla on aina koitunut se, että löytäisin itselleni vaikka kuinka paljon mukaan otettavaa materiaa, mutta muille en mitään sopivaa. Ennen junalle raahautumista halusin pikaisesti käydä Billabongin liikkeessä etsimässä tuliaista veljelleni. Sopivan paidan löydettyäni suuntasin tiskille maksamaan ostostani. Yritin vinguttaa molempia pankkikorttejani tuloksetta eikä käteistä tietenkään ollut sillä hetkellä riittävästi. Liike oli juuri sulkemassa, joten anelin kahta minuuttia armonaikaa voidakseni käydä nostamassa rahat tomaatilta. Tomaatille päästyäni oli jono sen verran pitkä, että rahojen saaminen kesti sen kolme minuuttia, jonka aikana liikkeen ovet lukittiin. Ei ollut hyvä lopetus jokseenkin turhauttavalle shoppailupäivälle. Ennen Perthistä poistumista kävin vielä KFC:ssä lohduttautumassa (a.k.a syömässä schnizelhampurilaisaterian). Illaksi taasen suuntasin Michaelille. Jei!
Sunnuntain julistan viikon parhaaksi päiväksi :]. Michaelin ollessa Suomessa Adam otti vastuun jumiksen vetämisestä. Kahdeltatoista jumalanpalveluksen päätyttyä suostuttelin Kimmon ja Calebin lähtemään kanssani rannalle. Eikun aurinkorasvaa iholle, pyyhkeet kainaloon ja merelle. Kimmo tyytyi rannalla fiilistelyyn ja kuvien ottamiseen, joten juoksin Calebin kanssa meriveteen härön näköisen irtaimiston (meriruohon) joukkoon. Puolitoista tuntia ihmispyramiideja kasattuamme, isoihin aaltoihin sukelleltuamme ja riittävästi merivettä nieltyämme oli aika päästä suihkuun. Kivasti oli vettä korvassa ja nenässä, hiukset takussa ja silmät punaisena suolavedestä. Mutta naurua oli riittänyt, eli hauskanpito oli ehdottomasti kaiken edellä mainitun arvoista!
Rannalta palattuamme lähdin puolen tunnin kaunistautumisen jälkeen Kimmon, Calebin ja hänen äitinsä (eli Michaelin vaimon) kanssa läheiseen ostoskeskukseen. Mukaan reissulta tarttui muutama uusi tuliainen. Iltapäivä ja ilta jatkui Michaelilla tietokoneen ja television ääressä. Good night my brother from another mother.Maanantai (16.11.), tiistai ja keskiviikko kului aika perinteisissä merkeissä myöskin. Täällä on iltaisin melko vaikea kehittää tekemistä, koska a) rannalle ei voi lähteä, sillä siellä saattaa tulla raiskatuksi tai murhatuksi (parhaassa tapauksessa molempia) b) kaikki paikat baareja ja huoltoasemia lukuunottamatta ovat kiinni. Niinpä olemme katsoneet paljon leffoja (näin muun muassa ensimmäistä kertaa Twilightin – enkä itkenyt lopussa vaikka Caleb sellaista yrittääkin väittää :D), jutustellut kavereiden kanssa netissä ja pyörinyt sohvalla iltamyöhään. Yöunet eivät ole olleet viime päivinä kovin ruhtinaallisia, sillä olen mennyt kahdentoista ja kolmen välillä nukkumaan ja aamuisin herännyt puoli kuuden ja seitsemän välillä sisäisen kellon herättämänä. Sen siitä saa kun haluaa ottaa kaiken ilon irti reissusta. Väsymyksen.
Torstai poikkesi sen verran edellisistä päivistä, että katsoimme leffan kotisohvien sijaan elokuvateatterin tuoleilta :D Lähdimme siis välittömästi työpäivän päätyttyä Calebin ja Kimmon kanssa Curranbineen katsomaan (The Twilight Saga) New Moonin. Hyvät näyttelijät, huolellisesti tehdyt fiktiiviset olennot ja mielenkiintoinen tarina teki leffasta katsottavan (enempää en uskalla kehua tai muuten minut leimataan Twilight -friikiksi) O_o
Perjantaina viikon viimeisen työpäivän jälkeen pyörähdimme ensin poikain kanssa kaupassa, sen jälkeen kävin Michaelilla ruokapöydän ääressä nukkumassa (hih) ja lähdin Somerlyyn puoleksi tunniksi nauttimaan auringosta. Suihkun jälkeen pojat tulivat hakemaan minut ja kävimme noutamassa läheisestä drive through viinakaupasta (kyllä, noita riittää täälläpäin) laatikollisen australialaista olutta. Suunnitelmat lautapelien pelaamisesta kumoutui riittävän pelaajamäärän puutteessa, joten päätimme katsoa Cars –animaatioelokuvan (itse tosin keskityin Pasin kanssa dataamiseen elokuvan ajan). Kimmon lähdettyä huoneeseensa jäimme Calebin kanssa juttelemaan syntyjä syviä. Yöllä kahden aikaan ajankuluun havahduttuamme palasin Somerlyyn keräämään voimia tulevaa päivää varten.
Lauantaina olimme lupautuneet Kimmon kanssa lähteä väsyneestä ja epäsosiaalisesta mielentilasta huolimatta lähiseurakunnan aktiivisten seurakuntanuorten kokoukseen. Kokouksessa nuoret (iältään +18) jakautuivat kolmeen ryhmään, joissa jokaiselle ryhmälle annettiin erityistehtävä kuten rippileirien tai tapahtumien suunnittelu. Jäimme Kimmon kanssa ryhmään, joka suunnitteli rippileirin teemaa ja ohjelmaa. Saimme uusia ideoita Suomeen tuotavaksi, seuraava tehtävä on vain muistaa ne :E
Pari tuntia kikkailtuamme ripariohjelman parissa lähdimme porukan mukana baariin terassille istuskelemaan O_o Kirkosta suoraan baariin oluelle siis. Että näin. :D Kellon tikitettyä eteenpäin oli aika lähteä suuntaamaan KFC:n kautta Nickelbackin keikalle! Kiireinen aikataulu pakotti minut vaihtamaan autossa vaatteet (tätä tuleekin aivan liian harvoin harrastettua!). Se kannatti, sillä ehdimme juuri sopivasti lämppäribändin aloitukseen :]
Kokonaisuudessaan hienon kaksituntisen Nickelbackin keikan jälkeen olimme saaneet taas jotain uutta fiilistelemistä. Parasta oli ehkä bändin tyyli tulla lavalle. Tiedätte, kun isoilla keikoilla lämppäribändin jälkeen tarvitaan aikaa pääesiintyjän tavaroiden roudaamiseen. Levyltä tullut rokki tahditti roudareiden askelia ja halli oli melko kirkkaasti valaistu. Ihmiset höpöttivät pääesiintyjää odotellessaan. Jossain vaiheessa lava oltiin saatu kuntoon, todennäköisesti kenenkään huomaamatta. Yhtäkkiä aivan puun takaa halli pimeni ja lavalla räjähtäneet ilotulitukset saivat nuoremmankin paikalla olijan sydänpysähdyksen partaalle. Paukkuja riitti muutenkin keikan aikana, ja saimme kokea sekä visuaalisesti että musiikillisesti miellyttävän elämyksen. Bändi vetää kyllä yhtä hyvin lavalla kuin levylläkin. Ja rumpali oli aivan hullu; tätä hulluutta saimme todistaa muutaman minuutin tiukalla rumpusoololla. Rock rock!
Kymmeneltä keikan päädyttyä kävelimme reippaasti viereiselle juna-asemalle. Noin parikymmentä minuuttia odotettuamme juna saapui vihdoin. Perthissä hyppäsimme pois junasta ja odottelimme 25 minuuttia seuraavan junan lähtemistä. Puolen tunnin junamatkan ja noin vartin kävelymatkan jälkeen olimme lopultakin Michaelilla. Olimme siis kuluttaneet reilun puolitoista tuntia reissaamiseen, vaikka välimatka keikkapaikan ja Michaelin kodin välillä on suhteellisesti ajateltuna naurettavan pieni. Kolmeen asti televisiota katsottuani ja Calebin kanssa juoruttuani oli korkea aika lähteä kämpälle ja laittaa pää tyynyyn. Facebook status päivitetty: “Krista wears a big jumper, has a cold beer in her hands and sits on a couch in Australia! Damn I'm good!”
Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli taas aika paahtaa seuraaviin elämyksiin! Sunnuntaiaamuna (muiden suunnattua askeleensa kirkkoon) lähdin Calebin kanssa katsomaan V8-ajoja. Täytyy kyllä sanoa, että lähtö oli parasta säätämistä ikinä. Ensiksi en meinannut löytää kenkiäni (juoksin Michaelin taloa ympäri vaikka kengät olivat koko ajan olleet siellä missä minäkin eli autossa valmiina lähtöön) ja sen jälkeen pankkiautomaatille suunnattuamme en löytänyt rahapussiani, joten palasimme Michaelille sitä etsimään (autosta noustuani tajusin, että olin istunut rahapussini päällä). Lopultakin kahisevat nostettuamme ja auton tankattuamme suuntasimme noin 20 minuutin ajomatkan päähän tapahtumapaikalle. Paikka suorastaan kuhisi kantaaottaviin paitoihin (itsehän myös ostin Holden t-paidan) pukeutuneita ausseja. V8-ajot ovat Australian F1-kilpailut; todella suosittuja ja intohimoisesti kannustettuja. En yhtään ihmettele, sillä kyseinen elämys oli kyllä aika mieletön. Yleisöä ei villinnyt ainoastaan V8:t vaan myös ajoradan keskellä sekopäisiä hyppyjä esittelevät moottoripyöräilijät, radalla kaahanneet ja kumia polttaneet autot ja pyörät, taivaalla taituroivat suihkukoneet (niin siis jtn sellaisia nopeita lentokoneita) ym. Ainoa miinuspuoli reilut kolme tuntia kestäneissä ajoissa oli Ford-tallin kaksoisvoitto. Damn u Holden.
Kahdelta ajojen päätyttyä hyppäsimme autoon ja palasimme Michaelille. Iltapäivällä Michaelin tyttären (Shannonin) tuleva avopuoliso Tim pyysi meitä (Calebia, Kimmoa ja minua) valmistuvalle rakennukselleen auttamaan tiilien kantamisessa (samainen rakennus, jossa olimme kuukausi sitten perustuksia juhlimassa). Rakennukselle päästyämme ja talon utopistisuuden ymmärrettyämme taisimme Kimmon kanssa molemmat tajuta, että tyypit tulee elämään täällä meidän unelmaamme todeksi. Talossa on erilliset huoneet niin Timin rummuille, painoille (ts. punttisali), kotiteatterille kuin biljardipöydällekin. Ulos valtavalle terassille tulee baaritiski ja autotallin viereen paikka kalastusveneelle. Upealle merenrannalle on etäisyyttä noin 500 metriä. No huh huh! Polkaisin itseäni jalkapöytään, jotta tajuaisin tällaisen talon olevan oikeasti totta. Ja nauroin kippurassa. Koska en osannut mitään muutakaan.Muutaman tunnin tiilejä raahattuamme ja olutta siemailtuamme kurvasimme autolla 500 metrin päähän olevalle merenrannalle ja istuskelimme hetken aikaa tien vieressä (parrulla) näköaloja ihastelemassa. Voi veljet. Teinivuosia kunnioittaen kaahasimme musiikin pauhatessa takaisin Michaelille suoraan valmiiseen ruokapöytään. Syötyämme vietimme iltaa elokuvan ja toistemme parissa. Mainittakoon tähän lopuksi, että tämä taisi olla tähänastisen reissun paras päivä. Sweeeet!
Käynnistin viikon parhaalla mahdollisella tavalla eli suuntaamalla ”hienon elementin” äärelle (ne hävetköön, jotka eivät tässä vaiheessa tiedä mistä puhun). Maanantain (23.11.) työpäivän jälkeen lähdin siis kävelemään Quinnsiin uimarannalle noin 27 lämpötila-asteen syleilemänä. Matkalla totesin sandaalieni alkavan ikävästi kaivertaa reikiä jalkoihini. Päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti kengät jalassa, ja takaisin tullessa palata paljain jaloin. Molemmat vaihtoehdot olivat yhtä huonoja, nimittäin tunnin kestäneen rannalla loikoilun jälkeen lähdin kävelemään karheaa asfalttia pitkin kämpälleni ja sain jalkapohjiini (sandaaleista tulleiden rakkojen rinnalle) isot vesikellot. Jei. Reissun aiheuttamat kipupisteet jalkapohjissa vaikeuttivat kävelemistä vielä parina seuraavanakin päivänä. Suihkusta tultuani hengailin illalla Michaelilla siihen asti kunnes Caleb lähti hakemaan talon isäntää kahdentoista jälkeen lentokentältä.
Tiistaina kävin vuorostaan Calebin kanssa rannalla uiskentelemassa. En ole koskaan uinut niin upeissa olosuhteissa kuin tänä päivänä! Aavat näköalat, yli 30 asteen lämpötila, tyyni meri, kristallin kirkas vesi ja meriruohoa vain pieninä yksittäisinä tuppoina uiskentelemassa. Aivan mieletöntä! Yksi elämäni niistä hetkistä, jolloin sekä mieli että keho saivat rauhassa levätä – tai kellua pikemminkin.
Auringon laskiessa ilma viileni sen verran, että vedestä nousemisen yhteydessä iho alkoi mennä kananlihalle. Niinpä palasin Calebin kyydissä kämpälleni ja sujahdin lämpimään suihkuun. Michaelille lähtöön valmistautuessani sain viestin Kimmolta, jossa hän kertoi Hulkomanian olevan tänään Perthissä. Viestin luettuani tuli Caleb ovelleni koputtelemaan ja kertoi hakevansa minut 10 minuutin kuluttua. Nopean vaatteiden vaihdon jälkeen kuulin Calebin ja Adamin kurvaavan Somerlyn pihaan. Suuntasimme ensin Michaelille, josta poimimme Kimmon, Michaelin ja Michaelin tyttären (Shannonin) iloiseen joukkoomme. Seuraavaksi haimme Michaelin tyttären avopuolison (Timin) ja tämän veljen pakuumme. Matka Hulkomaniaan ei edennyt aivan ongelmitta (mm. pakumme ylikuumeni ja onnistuimme saamaan kiehuvaa vettä sisätiloihin), mutta lopulta pääsimme istumapaikoillemme noin 15 minuuttia myöhässä.
Hulkomania oli kyllä hiljaiseksi vetävä kokemus. Puolialastomia ihmisiä, paljon hikeä ja keinoverta, naurettavaa showpainipelleilyä, lapsellista asennevammailua.. No okei, ehkei se nyt ihan niin paha ollut :D Mutta toista kertaa en kyllä vaivaudu maksamaan vastaavanlaisesta showsta. Aika ajoin nautin olostani, mutta pääosan ajasta en vain osannut suhtautua näkemääni oikealla asenteella. Hulk Hogan oli kurttuinen ja punertava viiksivallu, kaukana ihanteellisen maskuliinisesta miehestä. Niin Kimmo. Hulk ei ole seksikäs.
Tämän 3 tuntia kestäneen hämmentävän reissun jälkeen palasimme McDonald’sin drive throughn läpi Michaelille syömään myöhäisen päivällisemme ja suuntasimme lopulta yhden aikaan unten maille.
Love u!
