Good morning Australia! Vai oliko ensimmäinen aamuni sittenkään niin hyvä? Ei tainnut olla. Herättyäni makasin tovin lamautuneena sängyssäni. Mihin hittoon olen taas itseni sotkenut, mietin. Kuulin alakerrasta pientä hälinää, enkä yksinkertaisesti halunnut nousta heti sängystä ylös. Hetken aikaa ajatuksia kerättyäni aloin valmistautua alakertaan uskaltautumiseen.
Tässä lähtökohtani ensimmäiseen harjoittelupäivään. Aamuisin herättyäni minua hieman edelleen vainoaa se ajatus, että en jaksaisi nousta uuteen päivään. Harjoittelupaikka on vaikuttanut ihan ok:lta, mutta alkupäivien raskaasta sopeutumisesta johtuen tuntuu päivän käynnistäminen hieman vastenmieliseltä. Huomaan odottavani varsinaisten harjoittelutuntien päättymistä todella aktiivisesti, sillä erityistä painetta koen juuri työtuntien aikana. Tähän tunteeseen varmasti tulee selvennöstä jatkossa.
Ensimmäiset päivät ovat kuluneet vauhdikkaasti. Pääosin olen varsinaiset harjoittelutunnit (klo. 9.00-15.00) viettänyt tyttöjen ohjelmassa. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että olen mukana alakerrassa toimivassa 12-19-vuotiaille tytöille suunnatussa vaihtoehtoisessa koulutusohjelmassa. Päivät pitävät sisällään oppitunteja (en osaa vielä määrittää kuinka usein oppitunteja pidetään), tytöt saavat opetella erilaisia kädentaitoja kuvataiteesta kokkaukseen, kehittää motorisia taitoja esimerkiksi koripalloa pelatessa sekä oppia sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä ja toimivaa vuorovaikutusta. Oma roolini ja paikkani tässä ohjelmassa on itselleni vielä hieman kysymysmerkkinä, mutta todennäköisesti päätehtäväni on luoda tyttöihin vuorovaikutuksellinen suhde, olla positiivisena esimerkkinä ja auttaa tarvittaessa käytännön toimissa. Suurimman osan ajasta pelaan tyttöjen kanssa biljardia ja osallistun tavalliseen kanssakäymiseen heidän kanssaan.
Toimin siis pääosan harjoittelusta tyttöjen parissa kun taas Kimmo työskentelee poikien kanssa. Jossain vaiheessa aiomme vaihtaa osia keskenämme / mahdollisesti toimia yhdessä jonkin aikaa jommassa kummassa ohjelmassa.
Tyttöjen ja poikien koulutusohjelmat (kulkevat nimellä Catalysts Schools) on perustettu erityisesti niille nuorille, jotka ovat aiemmin tipahtaneet valtion tarjoamasta koulutuksesta ja joutuneet elämässä väärille urille. Monien taustalla on erilaista hyväksikäyttöä perheessä sekä kärsimystä vanhempien alkoholismista- tai mielenterveysongelmista. Lähtökohdat koulutusohjelman aloittamiseen ovat siis nuorten eri-ikäisyydestä ja erilaisesta historiasta johtuen vaihtelevat. Toiset eivät osaa kirjoittaa tai tiedä Australian pääkaupunkia, toiset ovat päässeet oppimisessaan edellisiin verrattuna huomattavasti pidemmälle. Tämä tekee työn haastavaksi.
Aussien rennosta elämäntavasta johtuen myös toiminta ohjelmassa on leppoista. Koulun tulisi alkaa teoriassa yhdesältä, mutta käytännössä kaikki ovat ehkä saattaneet tulla kymmeneen mennessä paikanpäälle. Näiden kuluneiden kolmen päivän aikana tytöillä on ollut yksi puolentoista tunnin oppitunti, muuten he ovat pääasiassa henganneet ja yrittäneet keksiä tekemistä siihen asti kunnes lähtevät kotiin. Kokoonpano vaihtelee päivittäin eli monet tytöt jättävät usein ilmestymättä paikalle.
Siinä siis työnkuvani hyvin tiivistetysti. Sekä tyttöjen että poikien ohjelmat pyörivät arkipäivinä (teoriassa) klo. 9.00-15.00 välisenä aikana (paitsi perjantaisin klo. 9.00-14.00). Tämän lisäksi osallistun maanantai-iltaisin koripallon pelaamiseen, tiistai-iltaisin nuorten aikuisten raamattupiiriin ja perjantai-iltaisin jonkinlaiseen työntekijöiden koulutukseen. Lisäksi sunnuntaisin meidän oletetaan osallistuvan ylistyshetkeen (as in jumalanpalvelukseen). Tällaiset kiinteät ohjelmat ovat siis luvassa viikottain. Näiden lisäksi tulemme varmasti tekemään monia muita asioita Suomessa jo perinteiseksi muodostuneen näyttöpäätteen edessä istumisen sijaan. Kuten Michael sanoi, aktiivinen liikkeessä oleminen pitää koti-ikävän poissa!
Asun siis Australiassa ollessani harjoittelupaikkani yläkerrassa. Minulla on täällä huone (arviolta noin 11m2), jossa on kaksi sänkyä, kaksi yöpöydän laatikostoa sekä kaapit (jotka ovat täynnä tavaraa). Yläkerrassa on myös toinen rakenteeltaan vastaava huone, joka toimii tällä hetkellä toimistona. Lisäksi täällä on mukava oleskelutila televisioineen ja sohvineen sekä vessa / suihku. Mikäli illalla alkaa maha kurnia, käyn hakemassa alakerran jääkaapista jotain purtavaa (, jota en ole ehtinyt sinne vielä hankkimaan). Kämpässäni on myös melko kylmä, mutta tätäkin pääsen karkuun lämpimään petiini. Toistaiseksi olen viihtynyt täällä omassa rauhassani oikein hyvin, mitä nyt välillä iltaisin autioon taloon hiipiminen aiheuttaa lieviä kauhun tunteita. Minulla ei ole vielä nettiä eikä kattolamppua huoneessani, joten olen muun muassa näiden asioiden vuoksi viettänyt melko vähän aikaa tässä määräaikaisessa kämpässäni. Uskon, että kaikesta huolimatta tulen myös jatkossakin hengaamaan pääosan ajasta Michaelin luona.
Etukäteen hieman jännittämäni englannin kielen sujuminen oli jokseenkin hieman oikeutettua. Puheet australialaisten vaikeaselkoisesta aksentista pitää täysin paikkansa. Se, että osaa englantia, ei vielä tarkoita sitä, että ymmärtää ausseja. Seriously! Näin se vaan menee. Tämä tekeekin harjoittelusta erityisen hankalaa, sillä en pysty toimimaan koko persoonallani tässä työssä. En osaa ilmaista itseäni yhtä hyvin englanniksi kuin suomeksi, enkä toisaalta pääse mukaan kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan. Usein tuntuu aika yksinäiseltä, kun tietää olevansa ainut joka ei ymmärrä mistä esimerkiksi ihmiset keskustelevat tai mille he nauravat. Hankalaksi ymmärtämisen tekee erityisesti se, että nuoret puhuvat tavallisesti hyvin voimakkaalla ja huolettomalla aksentilla erittäin nopeaan tahtiin ja hiljaiseen ääneen. Tavallisesti ymmärtääkseni keskustelun minun tulee olla vähintään metrin päässä tytöistä, ennen kuin saan heidän puheestaan selvää. Musiikin huutaminen taustalla ei tietenkään helpota tilannetta. Tämä on tällä hetkellä suurin paineita aiheuttava tekijä, joka vaikuttaa aamuisin mielialaan aloittaa uusi päivä. Muuten puheen ymmärtäminen ja tuottaminen sujuu oikein hyvin, eikä esimerkiksi Michaelin perheen aksentti hankaloita enää sanojen tunnistamista. Askel askeleelta siis edetään tässäkin asiassa.
